Markku Siira demokratia, geopolitiikka, infosota, Jessikka Aro, Joe Biden, Nato, Risto E.J. Penttilä, Sauli Niinistö, Suomi, turvallisuuspolitiikka, ulkopolitiikka, Yleinen

Uutisia lännetetystä Suomesta

Kotimaan uutisissa on tullut viime päivinä esiin taas iänikuinen ”Nato-jäsenyys”, jota yritetään pitää esillä, vaikka enemmistö suomalaisista suhtautuu jäsenyyden hakemiseen yhä kielteisesti. Olipa prosenttimäärä kuinka vaatimaton hyvänsä, infosodan etulinjassa toimiva valtamedia kääntää pienenkin kannatusmäärän Pohjois-Atlantin liiton eduksi.

Länsimieliset propagandistit pyrkivät tekemään työtä, johon he uskovat ja josta heille maksetaan. Suomessa toimii esimerkiksi Nordic West Office, ”kansainvälisiin kysymyksiin keskittynyt konsulttitoimisto ja ajatuspaja”, jonka toimitusjohtajan Risto E.J. Penttilän lännen narratiivin mukaiset mielipiteet kelpaavat myös television ajankohtaisohjelmiin.

”Pohjoismainen Lännen toimisto” haiskahtaa jälleen yhdeltä dollarirahoitteiselta projektilta, jonka repertuaariin kuuluvat informaatiovaikuttaminen ja strateginen kommunikaatio täällä pimeässä peräpohjolassa. Länsimaisen demokratian liekkiä on pidettävä yllä ison pahan Venäjän rajamailla.

Penttilän luotsaama ajatushautomo puhuu sujuvaa amerikanenglantia ja ajaa selvästi Washingtonin intressejä Suomessa; tällainen toiminta on kuitenkin sitä ”parempaa isänmaallisuutta”, mikä ei johda syyllistämiseen eikä maalittamiseen valtamedian toimesta.

Presidentti Sauli Niinistö on tietysti ahkeralla työllään osoittanut olevansa valtakunnan johtava atlantisti. Niinistö osallistui torstaina Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin koolle kutsumaan, demokratian tilaa koskevaan huippukokoukseen.

Vuonna 2003 Irakin sotaa varten koottiin väkinäisen oloinen ”halukkaiden koalitio”. Nyt Washington kokoaa jälleen ”allianssia” taisteluun lännen oligarkian puolesta, tällä kertaa Kiinaa ja Venäjää vastaan.

”Demokratiaa on edistettävä kaikkialla, missä se on saamassa jalansijaa, ja suojeltava kaikkialla, missä se on uhattuna”, Niinistö toisteli tuttua ja tylsää länsimantraa videopuheessaan.

Niinistö ei tietenkään maininnut, että hänen ja Bidenin demokratia™ on sellainen vientituote, joka vaatii hybridisodankäyntiä ja pommituksia, muuten se ei juurru riittävän syvälle kohdemaan maaperään – jos silloinkaan.

Myös kohutoimittaja ja trollimetsästäjä Jessikka Aro on saanut Bideniltä kutsun demokratiailtamiin, jossa hänelle on varattu oma puheenvuorokin. Facebook-päivityksessään Aro ilkkui, että ”Venäjää ja Kiinaa ei ole kutsuttu” (lällällää!). Mitäpä tuohon voisi enää sanoa?

Kuin iltapäivälehtien länsi-ilakoinnin loppulässähdyksenä, kansalaisille kerrotaan, että kaikista tarjolla olleista vaihtoehdoista, Suomi ”valitsee” amerikkalaisen Lockheed Martinin valmistamat F-35-hävittäjät puolustusvoimiensa käyttöön. Tämä ostopäätös vie Suomen, Ylen sanoin, ”niin lähelle Natoa ja Yhdysvaltoja kuin on mahdollista”.

Kun otetaan huomioon Yhdysvaltojen kanssa solmittu puolustusyhteistyösopimus sekä Naton puitteissa kehitetty ”sotilaallinen yhteistoimintakyky”, voidaan sanoa, että Suomi on jo kauan ollut Amerikan alusmaa.

Länsihehkuttajat harvemmin muistavat Henry Kissingerin toteamusta, jonka mukaan ”Amerikan vihollisena oleminen voi olla vaarallista, mutta ystävänä oleminen on kohtalokasta.” Millainen rooli Suomelle on varattu Yhdysvaltojen yrityksessä säilyttää asemansa muuttuvassa maailmassa?

Markku Siira Afganistan, geopolitiikka, hegemonia, historia, Joe Biden, Länsi, Taliban, Yhdysvallat, Yleinen, Zbigniew Brzezinski

Afganistan ja amerikkalaisen imperiumin ahdinko

”Washingtonin viisaat ovat jo vuosia väittäneet, että tappio Afganistanissa on se, mikä ajoi Neuvostoliiton romahtamaan. Nyt kun Yhdysvalloille on käynyt paljon huonommin, maailma saa pian nähdä, pitävätkö heidän teoriansa paikkansa”, kirjoittaa serbialais-amerikkalainen toimittaja Nebojsa Malic.

Yhdysvaltojen viimeinen sotilaslento Hamid Karzain kansainväliseltä lentokentältä lähti kotia kohti maanantaina, vain vähän ennen kuin Kabuliin saapui keskiyö. Kaksikymmentä vuotta kestänyt sota oli päättynyt ja talibanit valaisivat yötaivaan juhlallisella ammuskelulla.

Presidentti Joe Bidenin mukaan ”Yhdysvaltojen historian suurin ilmakuljetus” oli ”menestys”, jonka amerikkalaisarmeija, diplomaatit, veteraanit ja vapaaehtoiset toteuttivat ”vertaansa vailla olevalla rohkeudella, ammattitaidolla ja päättäväisyydellä”. Yhdysvaltojen sisällä sekä muualla maailmassa asiasta on esitetty myös eriäviä mielipiteitä.

Vaikka kenraalimajuri Christopher Donahue oli virallisten tietojen mukaan viimeinen amerikkalaissotilas, joka nousi koneeseen ja poistui Afganistanin maaperältä, Kabulista lähteneillä viidellä viimeisellä lennolla ei ollut mukana yhtään amerikkalaista siviiliä. Tämän kenraali Kenneth McKenzie myönsi toimittajille maanantai-iltana. ”Emme saaneet ulos kaikkia, jotka halusimme”, kenraali sanoi pettyneenä.

Toimittaja Malic kehottaa vertaamaan amerikkalaisten lähtöä Neuvostoliiton vetäytymiseen Afganistanista, joka päättyi helmikuussa 1989. Neuvostoliitolla kesti yhdeksän kuukautta vetää maasta yli 100 000 sotilasta. Viimeinen mies, joka ylitti Ystävyyden sillan nykyisen Uzbekistanin puolelle, oli kenraali Boris Gromov, joka kääntyi televisioryhmän puoleen ja sanoi: ”Yksikään Neuvostoliiton sotilas ei jäänyt taakseni”.

Presidentti Najibullahin hallitus, jota Neuvostoliitto auttoi Yhdysvaltojen tukemia islamisteja vastaan kymmenen vuotta aiemmin, taisteli vielä kolme vuotta – ja romahti vasta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto itse romahti ja lopetti avun lähettämisen. Sitä vastoin Yhdysvaltojen tukema Kabulin hallitus katosi olemattomiin jo ennen kuin Yhdysvaltojen vetäytyminen oli edes päättynyt.

Presidentti Ashraf Ghani lensi pois Kabulista 14. elokuuta ja antoi talibanien ottaa vallan ampumatta laukaustakaan. Afganistanin kansallinen armeija, jota Biden itse mainosti 300 000 miehen vahvuiseksi ja joka oli varustettu parhaimmalla amerikkalaisaseistuksella, yksinkertaisesti antautui ja kalusto jäi talibanitaistelijoille sotasaaliiksi.

Amerikkalaisarmeijan vuosia kestänyt miehitys ja raakuudet siviilejä kohtaan olivat varmasti osasyynä siihen, miksi jopa talibanien ”islamilainen emiraatti” tuntui afgaaneista länsiliittouman nukkehallitusta paremmalta vaihtoehdolta. Ehkä nyt olisi aika jättää maa poliittisesti rauhaan ja auttaa sitä rakentamaan tulevaisuuttaan kansalliselta pohjalta, ilman vieraiden valtojen tuputtamia aatteita?

Vaikka Bidenin hallinto vaatii nyt kunniaa Afganistanin sodan lopettamisesta, on selvää, että amerikkalaiseliitin ote narratiivista – sekä kotimaassa että ulkomailla – on heikentynyt. Vain fanaattisimmat amerikkalaisuuden ihannoijat seisovat enää Washingtonin toimien takana. Jopa suomalaistoimittajan on pakko myöntää, että amerikkalaista hegemoniaa ja sotilaallisia interventioita suosinut ”neokonservatismi on ideologiana kuollut”.

Jälkipyykkiä varmasti riittää, mutta myös menneisyys on kouriintuntuvasti läsnä. Vuosikausia luultiin, että Yhdysvallat auttoi islamistisia mujahideeneja Afganistanissa vasta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli puuttunut maan asioihin. Tammikuussa 1998 Yhdysvaltojen entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Zbigniew Brzezinski kertoi ranskalaiselle julkaisulle, että Washingtonin tuki alkoi jo aikaisemmin, osana hänen omaa suunnitelmaansa ”antaa Neuvostoliiton kokea oma Vietnamin sotansa”.

Kollektiivisen lännen strategi ja arkkiglobalisti Brzezinski kerskui, että tuloksena syntynyt mittava konflikti ”aiheutti Neuvostoliiton imperiumin demoralisaation ja lopulta hajoamisen”. Monet yhdysvaltalaistutkijat olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Vuosikymmeniä myöhemmin saatiin nähdä, ettei Afganistan alistunut amerikkalaisillekaan.

Nykyhetkessä juuri amerikkalaista imperiumia uhkaa poliittisen ja taloudellisen kriisin keskellä entisen Neuvostoliiton kohtalo. Biden vihittiin virkaan 25 000 sotilaan ympäröimänä Washingtonin tyhjennetyillä kaduilla ja hän julisti poliittisten vastustajiensa väitetyn ”ääriajattelun” suurimmaksi uhkaksi maalle, joka on nyt nimetty uudelleen demokratian johtotähdeksi maailmassa.

Nyt kun Yhdysvallat vetäytyy Afganistanista vihaisena ja nöyryytettynä, epäonnistuneen ”demokratian viemisen” ja ”kansakunnan rakentamisen” jälkeen, geopoliittisen pelurin Zbigniew Brzezinskin teoria imperiumin romahduksesta joutuu toden teolla koetukselle. Elämme myös vaaran hetkiä: haluaako horjuva hegemoni osoittaa voimaansa hyökkäämällä jonkun muun kimppuun?

Markku Siira Joe Biden, Nato, turvallisuuspolitiikka, Yhdysvallat, Yleinen

Yhdysvallat vetäytyy, miten käy Naton?

Amerikkalaisten ajatushautomoiden poliittiset analyytikot ovat kummissaan. Bidenin presidenttiyden piti pyyhkiä pois Donald Trumpin kaameat neljä vuotta ja ”tuoda Amerikka takaisin” maailmanpolitiikan keskiöön. Kuitenkin Bidenin hallinto näyttää jatkavan Yhdysvaltojen vetäytymistä johtajan paikalta.

American Enterprise Instituten vanhempi tutkija Michael Rubin yrittää ymmärtää tapahtunutta. Hänen mielestään ”Afganistanin romahdus” olisi ollut vältettävissä, mutta koska Biden ”seuraa yleisön mielialaa enemmän kuin johtaa sitä, hän arvioi, että amerikkalaiset ovat väsyneitä ulkomaisiin konflikteihin”.

”Olen nyt neljäs Yhdysvaltain presidentti, joka johtaa maata Afganistanin sodassa – meitä on ollut kaksi demokraattia ja kaksi republikaania. Minä en enää lykkää vastuuta viidennelle presidentille”, Biden julisti kuulijoille yllättävässä puheessaan.

”Donald Trumpin aikana Yhdysvallat petti Syyrian kurdit”, Rubin syyttää. ”Sekä vasemmiston että oikeiston asiantuntijat järkeistivät hänen toimintansa, elleivät jopa taputtaneet. Sama kuvio toistuu nyt Afganistanissa, vain suuremmassa mittakaavassa.”

”Vetäytyminen ja eristäytyminen eivät ole enää yliopistojen kampuksilla tai Quincy-instituutin tai CATO:n kaltaisissa ajatushautomoissa keskustelua käyvien marginaaliryhmien kanta, vaan ne ovat Valkoisen talon politiikkaa”, Rubin arvioi. Hän tuntuu olevan järkyttynyt siitä, että liberaali järjestys, ”josta jokainen amerikkalainen on nauttinut toisen maailmansodan jälkeen”, on kaatumassa.

Amerikkalainen mielipideilmasto ei ole enää entisensä. Yliopiston väittelytilaisuudessa Ohiossa kolme vuotta sitten Rubin sai tietää, etteivät opiskelijat olleetkaan valmiita kuolemaan esimerkiksi Liettuan puolesta, jos Venäjä sinne hyökkäisi. Demokratian vienti ja sotilaalliset interventiot eivät ole enää muodissa.

Rubin tuntuu ajattelevan, että sotilasliitto Naton ydintehtävä, amerikkalaisen hegemonian pönkittäminen, on suurelta osin unohdettu sukupolvenvaihdoksen myötä. ”Useimmilla Yhdysvaltojen kongressin työntekijöillä – ja jopa joillakin kongressiedustajilla – ei ole todellista muistikuvaa kylmästä sodasta. Monet pitävät [Natoa] vain yhtenä rakenteena muiden joukossa”, Rubin pahoittelee.

”Diplomaatit keskittyvät pikemminkin puihin kuin metsään. Keskustelut jäsenmaiden maksuosuuksista ohittavat keskustelut siitä, milloin ja miksi on syytä taistella, varsinkin kun Venäjä siirtyy harmaan vyöhykkeen sodankäyntiin, käyttää yksityisiä turvallisuusalan alihankkijoita tai yksinkertaisesti lähettää missiolle Spetsnaz-joukkoja ilman tunnistetunnuksia”, amerikkalaistutkija luennoi.

”Afganistanista vetäytyminen ja se häpeämättömyys, jolla Biden, kuten Trump ennen häntä, kääntää selkänsä liittolaisilleen, herättävät kysymyksiä siitä, noudattaako Yhdysvallat todella Nato-velvoitteitaan”, Rubin tivaa. Onko käsillä koko sotilasliiton alasajo?

Laatiiko amerikkalaishallinto tulevaisuudessa lausuntoja siitä, kuinka Naton laajentuminen oli sittenkin virhe ja koko Pohjois-Atlantin liitto on vain kylmän sodan jäänne, jolla ei ole sijaa tulevaisuuden turvallisuuspolitiikassa? Toteuttaako Biden jo tämän uudelleen arvioinnin vai joku häntä seuraava presidentti?

”Pentagonin virkamiehet ja diplomaatit saattavat närkästyneinä kiistää Amerikan sitoutumisen vähenemisen, mutta todellisuudessa Nato on kävelevä ruumis. On häpeällistä sanoa, mutta jos Venäjä siirtyisi huomenna Baltian maihin tai Puolaan, Amerikka olisi luultavasti rintamakarkuri ja Eurooppa omillaan”, Rubin tuskailee kylmän sodan mielenmaisemissaan.

Markku Siira Afganistan, Donald Trump, Iso-Britannia, Joe Biden, ulkopolitiikka, Yhdysvallat, Yleinen

Brittiarvio: Afganistanin jälkeen Pax Americana on ohi – samoin Nato

Brittiläisessä Guardian-lehdessä Simon Tisdall kirjoittaa, että Afganistanin jälkeen Pax Americana (ts. toisen maailmansodan jälkeen vallinnut Yhdysvaltojen hallitseva sotilaallinen ja taloudellinen asema) on ohi. Myös sotilasliitto Nato on mennyttä kalua. ”Oli jo aikakin”, Tisdall kertoo mielipiteensä.

Mitä enemmän Joe Biden on yrittänyt vierittää syytä Afganistanin kaaoksesta pois Yhdysvaltojen niskoilta, sitä suuremmaksi on kasvanut railo Yhdysvaltojen ja Britannian sekä euroliittolaisten välillä.

”Tämä Yhdysvaltojen presidentti, joka saarnaa monenkeskisyyden hyveistä, mutta toimii kuitenkin yksin, on tehnyt muutamassa viikossa enemmän heikentääkseen länsiliittoutumaa kuin Donald Trump koskaan kaikilla möläytyksillään”, väittää Tisdall.

Kaiken kaikkiaan tämä ei ehkä olekaan niin huono lopputulos. Tilinteon hetken oli koitettava. Bushin ja Blairin hyökkäys Irakiin oli historiallinen virhe, jota he eivät vieläkään myönnä. Barack Obaman isku Syyriaan oli myös häpeällinen. Nyt 20 vuotta kestänyt erittäin kallis Afganistanin interventio on päättymässä katastrofiin, pakolaiskaaokseen ja uuteen terrorismin uhkaan, joka vaikuttaa jälleen kerran pääasiassa Eurooppaan.

”Jos Yhdysvaltojen johtajuus johtaa tähän, kuka sitä tarvitsee”, Tisdall kysyy suorasukaisesti. Kun Amerikka leikkii maailmanpoliisia, moni liittolainen joutuu maksamaan siitä kovan hinnan. Kierre toistuu ja pelko kasvaa, että Yhdysvaltojen vasallit vedetään mukaan uuteen ”ikuiseen sotaan”, tällä kertaa Kiinan kanssa.

Tisdall on vakuuttunut, ettei Trump keksinyt ”Amerikka ensin”-slogania; Biden on vain tämän pitkäaikaisen poliittisen linjan uusin edustaja. Tämän päivän Afganistan on tämän ilmiön uusin geopoliittinen ilmentymä (ja tuskin viimeinen).

George W. Bush kirjoitti vuonna 2010 ilmestyneissä muistelmissaan Ratkaisun hetket (Decision Points), kuinka Afganistaniin mentiin juurikin kansakunnan rakentaminen ja demokratisaatio mielessä. Viikko sitten Biden kielsi tämän televisiopuheessaan, väittäen, että Afganistaniin hyökättiin vain syyskuun 11. päivän terrori-iskun vuoksi. Tisdallin mielestä Bidenin väite on ”irvokkaasti valheellinen”.

Yhdysvaltojen johtoaseman horjuminen on järkyttänyt syvästi brittiläisiä ja eurooppalaisia atlantisteja. Kun Biden sanoi, etteivät amerikkalaisjoukkojen sotilaalliset sijoitukset merentakaisiin konflikteihin ole kansallisen edun mukaisia, amerikkalaishegemonian alla kasvaneista länsimielisistä tämä oli varmasti tyrmistyttävää kuultavaa.

Ilmeinen opetus Euroopan johtajille ja Brexit-Britannialle on se, että Washingtoniin ei voi enää luottaa, jos on koskaan voinutkaan, Tisdall synkistelee. ”Afganistan on viimeisin todiste siitä, että Yhdysvallat, kuten jokainen muukin kansallisvaltio, toimii viime kädessä omien etujensa mukaisesti”, hän artikuloi itsestäänselvyyden.

Vuoden 1945 jälkeen Yhdysvalloille sopi, että se lujitti uutta fyysistä ja taloudellista valtaansa Euroopassa ja hillitsi siten kilpailijaansa Neuvostoliittoa. Tästä johtuva Trumanin oppi, jossa puolustettiin ”yleisiä vapauksia”, perustui pääasiassa oman edun tavoitteluun. Nyt, kun Yhdysvaltojen valta suhteessa Kiinaan vähenee ja uusia haasteita syntyy, oman edun tavoittelu vaatii uudelleenarviointia, priorisointia ja entisten sidonnaisuuksien supistamista.

Tisdall katsoo, että vetäytyminen Afganistanista olisi ymmärrettävä laajemmassa kontekstissa, sillä Bidenin seuraajat tuskin toimivat kovinkaan eri tavalla. ”EU:n jäsenvaltioiden, Britannian kanssa tai ilman, on vihdoinkin lunastettava vuosien puheet uskottavien ja riippumattomien eurooppalaisten puolustus- ja turvallisuusvalmiuksien rakentamisesta”, eurohenkinen toimittaja vaatii.

Afganistanin hanke epäonnistui. Pax Americanan ja Bidenin pahoittelemien ”loputtomien sotilasoperaatioiden” tahrima aikakausi on onneksi päättymässä. Myös ”diskreditoitu ja huonosti johdettu” sotilasliitto Nato on Tisdallista ”aikansa elänyt”. Jos turvallisuusarkkitehtuuria ei osata päivittää, länsiliittouma ei ehkä ole enää kauan olemassa.