Markku Siira geopolitiikka, hybridisota, Iso-Britannia, Kazakstan, Länsi, sisäpolitiikka, turvallisuuspolitiikka, ulkopolitiikka, värivallankumous, Venäjä, Yhdysvallat, Yleinen

Värivallankumouksen virittelyä Kazakstanissa

Kazakstanissa puhjenneet levottomuudet ovat pakottaneet presidentti Kassym-Jomart Tokajevin julistamaan maahan poikkeustilan.

Eri uutislähteiden mukaan nestekaasun hinnankorotuksista alkunsa saaneet mielenosoitukset muuttuivat pian väkivaltaisiksi. Hallituksen rakennuksia sytytettiin tuleen ja mielenosoittajat, mellakkapoliisit ja armeija ottivat yhteen eri puolilla Kazakstania.

”Katuprotestit”, joita on syytetty myös länsivaltojen aloittamaksi vallanvaihto-operaatioksi, ovat laajimmat sitten maan itsenäistymisen Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Yhdysvallat kiistää olevansa millään lailla osallinen Kazakstanin mellakointiin.

Kazakstanissa kuvatuilla videoilla kuuluu räjähdyksiä, kaduilla näkyy palaneita poliisiautoja ja panssariajoneuvojakin on liikenteessä. Useat maan ministeriöiden, poliisin ja lentokenttien verkkosivut olivat jonkin aikaa tavoittamattomissa yhteyskatkon vuoksi.

Jotain tilanteen vakavuudesta kertonee sekin, että presidentti Tokajev on neuvotellut puhelimitse Putinin ja Lukašenkon kanssa ja kutsunut apuun myös ”Euraasian Naton”, eli Venäjän johtaman Kollektiivisen turvallisuusjärjestön, jonka rauhanturvaajia on jo lennätetty maahan.

En jaksa uskoa, että mielenosoittajat eri puolilla maata ryntäävät samaan aikaan kaduille aseistautuneina, ampuvat kuoliaaksi poliiseja ja yrittävät vallata tärkeimpiä hallintorakennuksia pelkän polttoaineen hinnan noston vuoksi.

Mikäli kyseessä olisi ollut vain huoli kazakstanilaisten autoissaan käyttämän nestekaasun kuluttajahintojen voimakkaasta noususta, miksi mielenosoittajien ”vaatimuslistalla” oli myös ultimaatumi hallitukselle, että ”kaikki suhteet Venäjään olisi katkaistava”? Tällainen teko rampauttaisi vain Kazakstanin taloutta.

Uhkavaatimus kuulostaa enemmän geopoliittiselta tavoitteelta, joten on hyvinkin mahdollista, että läntiset tiedustelupalvelut yrittävät ajaa Kazakstanin sekasortoon Ukrainan tyylisen Maidanin luomiseksi. Kazakstan ei toimisi sen jälkeen ainoastaan tukikohtana Venäjän horjuttamiselle, vaan myös Kiinan uuden silkkitien tuhoamiselle.

Kazakstanin mielenilmaukset ja hyökkäykset hallintoa vastaan sattuivat myös perin sopivasti juuri ennen kuin Venäjän on määrä neuvotella Yhdysvaltojen ja Pohjois-Atlantin liiton kanssa ”ydinasevalvonnasta ja Ukrainan tilanteesta” Sveitsin Genevessä.

Markku Siira Donald Trump, geopolitiikka, globalismi, hybridisota, Iso-Britannia, Kiina, Kirja-arvio, koronavirus, maailmanjärjestys, Nato, turvallisuuspolitiikka, Venäjä, Vladimir Putin, Xi Jinping, Yhdysvallat, Yleinen

Trumpin paluu ja Naton hajoaminen

Venäläisen politiikan tutkijan, psykologian ja valtiotieteen tohtorin Igor Panarinin kolmas suomenkielinen kirja on tullut painosta. Aiemmin Panarinilta on julkaistu suomeksi kaksi teosta: Hybridisodat (2019) ja Nato hajoaa, oletko valmis? (2020). Olen lukenut kyseiset teokset ja kirjoittanut niistä arviot, joten miksipä ”ei kahta ilman kolmatta”.

Panarinin uutukainen, Trumpin paluu ja Naton hajoaminen (2022), on laajennettu ja päivitetty laitos aiemmasta Nato-kirjasta ja jatkaa venäläisakateemikon tutulla linjalla: kaiken ikävän takana ovat ”Lontoon pankkiirit”, britti-imperiumin perustanut rahavalta, joka vaikuttaa edelleen niin Yhdysvaltojen kuin monien muidenkin maiden taustalla.

Panarinin geopoliittisissa pohdinnoissa on jokseenkin esoteerinen taustavire. Hän antaa ymmärtää, että maailmassa on meneillään ”globaali hyvän ja pahan taistelu”, jota käydään ”kansallispatrioottien” ja ”Lontoosta johdettujen trotskilaisten globalistien” välillä. Olisivatkin asiat näin yksinkertaisia ja mustavalkoisia.

Myös Pohjois-Atlantin liitto, North Atlantic Treaty Organisation, eli tutummin Nato, on Panarinin mielestä periaatteessa brittiläinen hirviöluomus ja kontrollin väline. Perustajiin kuului väkeä englantilaisten ja amerikkalaisten varhaisista tiedustelupalveluista, Winston Churchilliakaan unohtamatta.

Panarin käy kirjassaan läpi Naton sotarikoksia ja eri maita vastaan kohdistuneita hyökkäyksiä ja vallanvaihto-operaatioita, aina Jugoslavian pommituksista Turkin Recep Tayyip Erdoğanin ja Valko-Venäjän Aleksandr Lukašenkon syrjäyttämisyrityksiin ja Afganistanin pitkään sotaan.

Valko-Venäjän värivallankumous käsitellään heti kärkeen. Lukašenkon vastaisessa käsikirjoituksessa on Panarinin mukaan nähtävissä toimintatapoja, joita on kehitelty jo pitkään: myös 2000-luvun alun Kuubassa esiin marssitettiin Fidel Castron vastainen ”demokratia-aktivistien” liike, Damas de Blanco eli ”naiset valkoisissa”, aivan kuten Valko-Venäjälläkin.

Koko ajan kirjassa on läsnä myös Panarinin suosikkijenkki, Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump, joka on venäläiskirjailijan mielestä ”paras vaihtoehto” Amerikan johtoon Joe Bidenin kauden jälkeenkin. En mene tarkemmin yksityiskohtiin, mutta Trumpia fanittavat qanonistit saavat Panarinilta tukea uskomuksilleen. Itse olen huomattavasti skeptisempi.

Kriittinen lukija voisi itse asiassa väittää, että moni Panarinin esittämä näkemys on vain epärealistista toiveajattelua. Venäläistutkija myöntää, että hänellä on ”geopoliittinen unelma”, jossa Naton korvaisi ”Kiinalla vahvistettu Etyj” ja ”presidentit Putin, Xi ja Trump” laskisivat perustan uudelle ”monenkeskiselle maailmanjärjestykselle”.

Panarin käsittelee myös koronavirusta, jonka hän katsoo olevan alkujaan ”biologinen ase” lännen globalistien vihollisia, kuten Kiinaa ja Irania, vastaan. Tämän massiivisen operaation alullepanijaksi hän osoittaa Yhdysvaltojen ”syvävaltion” ja ”siihen liittyvät rakenteet ja ihmiset, joiden keskus on Lontoossa”. Viidennen kolonnan edustajia löytyy toki Kiinasta, Venäjältä ja muistakin maista.

”Taisteluvirus”, jota levittämässä oli ”Gladio, Nato-blokin salainen terroristiverkosto”, laskettiin liikkeelle monissa maissa, mutta pahempaa on Panarinin mielestä ”kauhupandemia”, disinformaatiokampanja, joka iskee voimakkaammin kuin virus ja joka ”aiheuttaa ihmiskunnalle flunssan sijaan psykologisia ongelmia”.

Miten sotilasliitto Nato sitten kaatuu ja vahvistuuko ”Trumpin perintö”, kun ”kompuroiva Biden ja vaalivilppi” heikentävät länsimaisen demokratian uskottavuutta? Panarin pyörittelee erilaisia hajoamisskenaarioita, joissa myös ”angloamerikkalainen ultraliberaali postkoloniaalinen poliittinen malli” lähenee romahdustaan.

Parisataa-sivuinen teos on viihteellistä luettavaa, hieman poliittisen jännitysromaanin tavoin, olipa kaikista esitetyistä väitteistä sitten mitä mieltä hyvänsä. Historiallinen fakta ja fiktio, Panarinin eksentriset ”ehdotukset ja hypoteesit”, sekoittuvat tässä venäläisessä mielikuvitusleikissä. Kirjassa on myös Panarinin jälkisanat suomalaisille lukijoille.

Markku Siira historia, hybridisota, infosota, Kiina, koronavirus, Länsi, pandemia, politiikka, psyop, tulevaisuus, Yhdysvallat, Yleinen

Kiina-viruksesta ja psykologisista operaatioista

Ajattelin kirjoittaa hieman ”psykologisista operaatioista”, (lyhyesti ”psyopeista”), joiden kohteena me kaikki olemme kaiken aikaa, tuoreena esimerkkinä koronavirukseen liittyvä globaali narratiivi.

Daniel Millerin sanoin, ”se, mitä edelleen esitetään uutisina tai toistetaan kertomuksena, mitä kulutetaan esityksinä, tai mitä levitetään globaalin kyberneettisen kulttuuriteollisuuden tuotteina, on nyt yhä useampien mielestä psyoppien karuselli, tai yhden jättimäisen psyopin kehittyminen, joka alkoi epävarmana ajankohtana, kenties aikojen alussa, ja on kiihtynyt siitä lähtien”.

Termi on peräisin sotilastiedustelusta. Yhdysvaltojen armeijan upseeri ja okkultisti Michael A. Aquino, oli mukana kehittämässä psyop-oppia armeijalle 1980-luvulla. Hän määritteli psykologisen operaation seuraavasti: ”Otat hallintaasi kaikki keinot, joilla hallitus ja kansa käsittelevät tietoa ja muodostavat mielensä, ja muokkaat niitä niin, että he muodostavat mielensä haluamallasi tavalla.”

Miller muistuttaa, että ennen Aquinoa samankaltaisia lähestymistapoja olivat kehitelleet totalitaariset valtiot, sekä innovaattorit, kuten itävaltalais-amerikkalainen propagandan, tiedotus- ja suhdetoiminnan ja mainonnan pioneeri Edward Bernays, jonka veljenpojasta, Marc Randolphista, tuli suoratoistopalvelu Netflixin perustaja ja ensimmäinen toimitusjohtaja.

60-luvulla Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut käyttivät tiedotusvälineitä useiden psyoppien toteuttamiseen ja esimerkiksi ”salaliittoteorian” käsite luotiin tuolloin, Warrenin komission laadittua virallisen selvityksen presidentti John F. Kennedyn salamurhan jälkeen. Vielä nykyäänkin ”salaliittoteoria”-termiä käytetään, kun yritetään väheksyä tai mustamaalata virallisia narratiiveja kyseenalaistavia kansalaisia.

”Mikä yhteys on strategisten maailmanlaajuisten elinten verkostolla, joka toimii ilmoitetun agendan mukaisesti, mutta jota ei ole vielä tutkittu missään, ja esoteerisilla ja alkemistisilla, ellei peräti saatanallisilla symboleilla, jotka näyttävät nyt esiintyvän säännöllisesti spektaakkeleissa ja maailmanlaajuisissa mediatapahtumissa”, kysyy Miller.

Entä mikä on sotilastiedustelun merkitys nykyisissä yhteiskunnallisissa suunnittelutoimissa ja kuka näitä toimia valvoo? Mikä on tiedustelun, ulko- ja turvallisuuspolitiikan, sekä psykologisten tekniikoiden välinen suhde? Perustuuko kaikki huijaukseen?

Psyop on ”aseistettu psykologinen ilmiö”. Psyopit, jotka toteutetaan käyttäytymisen manipuloimiseksi, usein yhdessä muiden ehdollistamismenetelmien kanssa, ”laajentavat, jalostavat ja järkeistävät syvempää sosiaalista arkkitehtuuria”.

Psykologinen operaatio voidaan ”laukaista kuin ilotulitus, räjäyttää kuin autopommi tai levittää kuin pandemia”. Miller painottaa, ettei koskaan ole käynnissä ”vain yhtä psyoppia, eivätkä psyopit koskaan lopu”: massojen manipulointia toteutetaan kaiken aikaa erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tavoitteet voivat olla enemmän tai vähemmän kunnianhimoisia, ja ponnistelut niiden saavuttamiseksi etenevät eri tahtiin. Operaatioihin voi kuulua ”toistuvia kuvia maailmanlaajuisessa mainonnassa, astroturf-kampanjoita, kiertäviä mantroja/lauseita, lapsitähtien käyttöä, uutisten rikkomista sekä myyttien luomista ja tuhoamista”.

Yksilöitä suggeroidaan hallinnoitujen sosiaalisten pelien avulla, kuten esimerkiksi Facebookissa. ”Sosiaalisessa mediassa palkitsemisen ja rankaisemisen kannustinrakenteet kannustavat tai estävät tiettyjen teemojen, ajatusten, sanastojen, kuvien, artikkeleiden, linkkien ja tarinoiden ilmaisemista hyväksyttyinä tai hylättyinä viesteinä. Tämä vuoroin tuskallisten ja vuoroin palkitsevien signaalien virta luo eräänlaisen psykologisen ehdollistumisen tai hypnoosin kaltaisen käyttäytymisen.”

”Strategisen alustakoordinoinnin” avulla identiteettejä voidaan käsitellä itsenäisesti, mutta samanaikaisesti ja koreografioida huolellisesti suunnitellun agendan koristeiksi ja vektoreiksi. ”Kuka tai mikä tahansa hallitsee tätä tietoa, sillä on jo sormensa jokaisen ihmisen hermoston psyykkisillä painepisteillä ja heidän otteensa kiristyy koko ajan”, Miller arvioi.

Psyopeissa hyödynnetään aina myös ihmisen perimmäisiä vaistoja ja ennakkoluuloja. Kiinan noustua talousmahdiksi Yhdysvaltojen rinnalle ja ohikin, lännen tiedustelupalveluille ja poliittisille ajatushautomoille annettiin tehtäväksi luoda uusi viholliskuva. Tehtiinkö tämä lännen aseman vahvistamiseksi, vai tehokkaaksi havaitun kiinalaisen mallin sovittamiseksi länteen? Lännen talousvaikuttajia ja teknokraatteja edustavalla Maailman talousfoorumilla on toimistonsa jopa Pekingissä.

Joka tapauksessa analyytikot viittaavat kirjoituksissaan aina ”Kiinasta alkaneeseen tartuntatautiepidemiaan”. Lännen jälkikolonialistinen ”orientalismi” tukee nykyistä ”näkymätöntä vihollista” koskevaa kertomusta. Myös asetelmaa idän ja lännen ”sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä” viriteltiin Yhdysvalloissa Mike Pompeon ulkoministeriaikoina.

Viime vuosien tapahtumat asettuvat yhä erikoisempaan valoon, jos sattuu törmäämään vuoden 2010 tienoilla alun perin julkaistuun videoon, jossa Lontoon Cityn eliitin salaista kokousta vahingossa todistamaan päässyt mies väittää kuulleensa suunnitelmista vapauttaa ”flunssan kaltainen virus”, jotta ”Kiina vilustuisi”. Mitä tähän sanovat internetin faktantarkistajat?

Sean Stinson muistuttaa, että syyskuun 11. päivän psyopissa käytettiin hyväksi Lähi-idän asukkaita, muslimeja. Monien mielissä on yhä muistikuvia ”radikaalista islamilaisesta terrorismista” (joka on sittemmin osoittautunut CIA:n rahoittamaksi). ”Terrorismin vastainen sota” hyödynsi ”islamofobiaa”: viholliseksi leimattiin väkivaltainen, suvaitsematon uskonto ja sen illiberaali ideologia kannattajineen.

Koronavirus taas markkinoitiin ihmisille ”Kiina-viruksena”. Tällä kertaa psykologisessa operaatiossa käytettiin kylmän sodan stereotypioita maailman valloittamista yrittävästä ”kommunismista” sekä varhaisemman länsimaisen rasismin mielikuvia itämaisista ihmisistä, jotka syövät ällöttäviä ruokia ja harjoittavat huonoa elintarvikehygieniaa ”Wuhanin märkätoreilla”.

Tämä ”sinofobia” oli suunnitelmallista ja juuri näin psyop toimii. Eri asia on, ketkä kaikki tässä pandemiaprojektissa olivat alun alkaen mukana ja ketkä vain yrittivät sopeutua yllättävään tilanteeseen. Ehkä emme saa koskaan tietää, mutta tämäkin psyop, aikaisempien mielenmuokkausoperaatioiden jatkumossa, muuttaa maailmaa ja meitä kaikkia jopa tahtomattamme.

”Ihminen kiintyy orjuuteen, jota hän erehtyy luulemaan vapautukseksi, koska hän unelmoi vapautuksesta, aivan kuten hän erehtyy luulemaan psyoppia totuudeksi”, Daniel Miller analysoi olotilaamme tässä hyperteknologisessa ajassa, jossa ”neljäs teollinen vallankumous” etenee ja muokkaa kyberneettistä perustaa dystooppiselta vaikuttavalle tulevaisuudelle.

Markku Siira geopolitiikka, Gregory Copley, historia, hybridisota, Kiina, Kirja-arvio, koronavirus, kylmä sota, Länsi, Neuvostoliitto, pandemia, suuri uudelleenkäynnistys, Yleinen

Pelkopandemia ja demokratian loppu

”Olemme palanneet länsimaissa tilanteeseen, jota historiallisesti olisi kutsuttu tyranniaksi. Ihmiset ovat jälleen kerran hallitusten mielivallan alaisia”, sanoo kirjailija ja analyytikko Gregory Copley.

”Demokratia on ollut läpi historian ohimenevä elementti”, hän muistuttaa. Juuri nyt se on jälleen häviämässä ja sen korvaa autoritaarisempi järjestelmä, joka on pystytetty ”pelkopandemian” varjolla.

Copley siteeraa Tšekin tasavallan entistä presidenttiä, Václav Klausia, joka on sanonut monissa yhteyksissä, että ”emme hankkiutuneet eroon Neuvostoliitosta luodaksemme sen tilalle uuden”.

”Ja kuitenkin juuri niin on tapahtunut EU:ssa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja muualla”, Copley havainnoi. Me näemme tämän ”drakonisen vallankaappauksen” tuloksen omassa arjessamme (erityisesti nyt, kun ihmisiä erotellaan ”rokotettuihin” ja ”rokottamattomiin”, ja heidän elämäänsä rajoitetaan digitaalisella terveyspassilla).

Ero lännen ja idän välillä on muuttumassa minimaaliseksi. Vielä jokin aika sitten lännessä arvosteltiin Kiinaa ihmisoikeuksien polkemisesta, sensuurista ja valvontayhteiskunnasta, mutta nyt samaa sapluunaa toteutetaan innokkaasti länsimaissa, jotka ovat aiemmin vannoneet ”vapauden” ja ”demokratian” nimiin.

Omassa kirjassaan The New Total War of the 21st Century and the Trigger of the Fear Pandemic Copley käsittelee Wuhanin koronakeskiöstä alkanutta ”totaalista sotaa” länsikeskeisestä perspektiivistä.

”Pelko oli uuden totaalisen sodan alkuase ja doktriini ja koronavirus ruuti, jolla sitä ruokittiin”, Copley sanailee. Saman pelon avulla muutetaan nyt suurvaltojen voimatasapainoa, maailmantaloutta ja yhteiskuntia.

Copleyn kirjan peruslähtökohta on, että ”2000-luvun uusi totaalinen sota” alkoi, kun ”1900-luvun viimeinen totaalinen sota” – kylmä sota – päättyi. Vaikka kylmä sota oli totaalinen, se oli pääasiassa sosiaalinen, taloudellinen ja teknologinen sota, jossa oli vain hetkittäin aseellisia konflikteja.

Kylmä sota johti Neuvostoliiton ja Varsovan liiton tappioon osittain siksi, että länsi pystyi erottamaan Kiinan kansantasavallan Neuvostoliitosta. Kiinan kansantasavallasta ei sen jälkeen kuitenkaan tullut lännen liittolaista, vaan pikemminkin kylmän sodan keskeinen voittaja.

Australialaislähtöinen Copley väittää amerikkalaisten tapaan, että Kiina tavoittelee ”globaalia hegemoniaa” ja aikoo saavuttaa tämän aseman vuoteen 2049 mennessä, jolloin tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun kommunistinen puolue sai Manner-Kiinan hallintaansa.

Copley ei kuitenkaan huomioi kansainvälisen keskuspankkikabaalin roolia pandemiapelissä ja tämä osittain vesittää hänen väitteensä ja saa ne kuulostamaan lännen liberaalin järjestyksen propagandalta.

Geopolitiikan kommentoijilla ja akateemisilla tutkijoilla on taipumus esineellistää valtiot objekteiksi, joilla on haluja ja tavoitteita, mutta samalla unohdetaan tunnistaa ensisijaiset toimijat, ihmiset, jotka ovat vastuussa maailman tapahtumista ja vaikutuksista.

Jos nämä ihmiset poistetaan kuvasta maailmanpolitiikan analyyseissä, tapahtumista annetaan vain pinnallinen ja valheellinen kuva, jossa eri valtiot vain kilpailevat keskenään ja vaaleilla valitut poliitikot käyttävät ylintä päätäntävaltaa.

Todellisuudessa yhteiskuntien asioista määräävät pienet ylikansalliset piirit; vaikutusvaltaiset talouselämän tahot, jotka anastavat kokonaisten valtioiden vallan itselleen, ajaakseen omien intressiensä mukaisia taloudellis-poliittisia tavoitteita.

Korona-aikana olemme saaneet huomata myös sen, ettei maailmanpolitiikassa ole ”hyviä” ja ”pahoja”, vaan kaikkien maiden poliittinen johto on sitoutunut samaan synkkään koronanarratiiviin; pelon lietsontaan, rajoitustoimiin, rokotuksiin ja laajemmin, ”suuren uudelleenkäynnistyksen” edistämiseen.

Tästä huomauttajia kutsutaan valtamediassa vieläkin ”salaliittoteoreetikoiksi”, vaikka kyseessä ei enää ole ”teoria”, vaan yhteiskunnissa koko ajan etenevä käytäntö, jonka voi helposti havaita.

Copleyn ”pelkopandemia” on hyvä termi, mutta hänen analyysinsä, jossa Kiina pyrkii saavuttamaan globaalin ylivallan, aikomuksenaan ryhtyä Yhdysvaltojen unipolarismin manttelinperijäksi, ei ole täysin vakuuttava.

Oikeampi tulkinta olisi, että omistavan luokan edustajilla (joista usein käytetään nimitystä ”globalistit”) ja eri valtioiden toimijoilla on keskinäinen sopimus siitä, mihin suuntaan maailmanjärjestystä seuraavaksi viedään. Tarvitseeko finanssikriisiä kohti kulkeva maailma valepandemian lisäksi vielä maailmansodan uusiutuakseen?

Joka tapauksessa näyttää siltä, että jo miltei kaiken omistavalle talouseliitille kelpaa Kiinan mallin mukainen, nimellisesti ”kommunistinen”, käytännössä kapitalistinen, teknofeodaalinen järjestys, jota he taustalla hallinnoivat.

Markku Siira Aleksandr Lukašenko, EU, hybridisota, maahanmuutto, Puola, Valko-Venäjä, Yleinen

Siirtolaisselkkaus Valko-Venäjän ja Puolan rajalla

Onko Itä-Euroopasta alkamassa uusi siirtolaiskriisi? Suuri joukko pakolaisia – enemmistö ilmeisesti Irakin kurdeja – on matkannut Valko-Venäjälle ja sieltä Puolan rajalle, suuntana läntinen arvoyhteisö. Miksi jäädä Yhdysvaltojen länsiliittouman sotatoimien raunioittamiin kotikaupunkeihin, kun voi muuttaa avoimien rajojen Eurooppaan?

Puola syyttää Valko-Venäjää ”hybridisodankäynnistä” ja kyseessä onkin arvattavasti presidentti Lukašenkon kosto viime vuoden vallanvaihtoyrityksestä, jossa lännen rinnalla toimivat Puola, Liettua ja Ukraina.

Jännitteet ovat viime päivinä dramaattisesti kärjistyneet, kun siirtolaisjoukko ja puolalaissotilaat ovat ottaneet yhteen. Sekä Valko-Venäjä että Puola ovat syyttäneet toisiaan ”ihmisoikeusrikkomuksista” sekä ”vaarallisista sotilaallisista provokaatioista”. Varsova on syyttänyt myös Kremliä osallisuudesta Minskin epäsymmetriseen vastaiskuun; Puolan pääministerin mukaan ”kaiken takana on Putin”, jälleen kerran.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kommentoi myös asiaa ja syytti länsimaita siitä, että ne ovat epävakauttaneet muslimimaita ja ovat siten perimmäinen syy sieltä ajoittain lähteviin siirtolaisaaltoihin. Lavrov on toki oikeassa, mutta rehellisyyden nimissä on muistettava, että lännen syrjäyttämisyrityksistä suuttunut Lukašenko uhkasi jo kesällä lopettaa EU:n ”suojelemisen” maahanmuuttajien virralta ja antaa ihmisten kulkea mihin mielivät.

Puolalla on toki oikeus ja velvollisuuskin puolustaa maataan ”joukkomuuttoaseilta”, mutta sen ulkopoliittinen johto on osasyyllinen asioiden nykyiseen tilaan. Kannattiko Puolan osallistua Yhdysvaltojen ja EU:n rinnalla vallanvaihtoyritykseen Valko-Venäjällä ja tukea ”demokratia-aktivismia”? Nyt Lukašenko iskee takaisin hyödyntämällä EU:n suurinta heikkoutta, lepsua maahanmuuttopolitiikkaa.

Ratkaisu olisi periaatteessa yksinkertainen, mutta poliittisesti kiusallinen toteuttaa. Euroopan unionin olisi neuvoteltava Lukašenkon kanssa ja kumottava Valko-Venäjän vastaiset pakotteensa. Valitettavasti Brysselillä ei liene valmiutta tällaiseen pragmaattiseen siirtoon. Länsi saattaa halutakin pahentaa tilannetta strategisista syistä: rajaselkkauksen yhä eskaloituessa, on helpompi syyttää Venäjää tämän puolustusliittolaisen hybridioperaatiosta.

Olipa Lukašenkoa kohtaan esitetty kritiikki oikeutettua tai ei, kukaan ei voi ainakaan väittää, että hän luovuttaisi helpolla. Koronapandemian suhteen hänkin on tehnyt myönnytyksiä aiempaan skeptisyyteensä nähden, mutta kaiken kaikkiaan Valko-Venäjän päämies on osoittanut kykenevänsä kestämään valtavaa painetta viimeisen vuoden aikana.

Puolalla puolestaan on omat ongelmansa. Euroopan unionissa se on jo pitkään ollut hankalan jäsenmaan maineessa ja jatkuvan uhkailun kohteena, koska se ei Brysselin mielestä jaa ”unionin arvoja”, joihin liittyy ”oikeusvaltioperiaate” (mitä se sitten milloinkin tarkoittaakaan) ja suopeampi suhtautuminen maahanmuuttoon. Tätä yritetään muuttaa Puolan oppositiota yhdistävän Kansalaisfoorumin johtajan Donald Tuskin euromielisellä politikoinnilla.

Myöskään Bidenin demokraattihallinnon kanssa Puolan konservatiivijohto ei ole parhaimmissa mahdollisissa väleissä, joten nähtäväksi jää, miten Yhdysvallat suhtautuu Nato-vasallinsa edesottamuksiin. Onpa Puolan konservatiivis-nationalistisen hallituksen väitetty joutuneen jopa Washingtonin ja Berliinin liberaaliglobalistien hybridihyökkäyksen kohteeksi.

Rajaselkkaus saattaa toki antaa Varsovalle mahdollisuuden esiintyä lännen ”kilpenä” ”venäläisperäistä hybridisodankäyntiä” vastaan. Toisaalta Bidenin hallinnon kerrotaan yrittävän sopia tietyistä asioista Venäjän kanssa ja siirtolaiskriisin pitkittyminen saattaa pilata sovitteluyritykset.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vaatii jäsenmaita asettamaan uusia pakotteita Valko-Venäjää vastaan. Pakotteet saattavat koskea myös kolmansien maiden lentoyhtiöitä, joilla Eurooppaan pyrkivät ovat matkustaneet Minskiin. Myös Suomen presidentti Sauli Niinistö haluaisi panna ”kovan kovaa vastaan”, mutta hän harmittelee, että liberaali demokratia on niin kovin kädetön tällaisen haasteen edessä.

Tällä välin myös Lukašenko on antanut haastattelun tapahtumiin liittyen. Siirtolaisvirtaa hän kommentoi toteamalla, että Euroopan unionissa toimii ”mafian kaltainen rakenne, joka järjestää maahanmuuttajien kauttakulkua”. Ihmiset pyrkivät omasta tahdostaan Saksaan ja muualle Eurooppaan, Valko-Venäjän ollessa vain välietappi.

EU:n pitäisi nyt päättää, ottaako se avosylin kaikki tulijat vastaan, vai muuttaako kenties maahanmuuttopolitiikkaansa. Siinä missä itärajalta tulevia siirtolaisia pidetään Venäjän hybridisodankäyntinä, länsirajalta on saanut tulla vapaasti yli isompiakin määriä turvapaikanhakijoita, kuten vuonna 2015, jolloin Ruotsista kuljetettiin Tornion linja-autoasemalle bussilasteittain ihmisiä päivittäin.

Pidetäänkö vastaisuudessa kaikkia euromaihin pyrkijöitä osallisina ”hybridioperaatioihin” ja maahanmuuttomyönteisiä ”Venäjän trolleina”? Vai onko vain niin, että lännessä on voimassa kaksoisstandardi, mitä tulee pakolaisuutisointiin?

Näyttää siltä, että Lukašenkoa yritetään taas kammeta vallasta antamalla kuva, että hän on suurin piirtein hyökkäämässä Puolaan. Virolainen europarlamentaarikko Riho Terras haluaisi jo sotilasliitto Naton neljännen artiklan mukaisia ”yhteisiä toimia” Valko-Venäjää vastaan.

”Emme ole koskaan aikoneet, emmekä aio hyökätä Puolaan. Meillä on kädet täynnä töitä sillä alueella, joka meillä on. Mutta he itse haaveilevat koko [Valko-Venäjän] alueesta”, Lukašenko on sanonut haastattelussa, jossa hän myös kuvaili Valko-Venäjän joutuneen ”länsimaisen mustamaalauskampanjan uhriksi”.

Lukašenkon mielestä lännen vaatimukset siitä, että Valko-Venäjän pitäisi pysäyttää siirtolaisvirta, ovat täysin epäloogisia: ”Olette asettaneet pakotteita minua ja valkovenäläisiä vastaan. Olette aloittaneet hybridisodan Valko-Venäjää vastaan. Ja nyt te haluatte minun suojelevan teitä maahanmuuttajilta?”

Markku Siira EU, hybridisota, Liettua, maahanmuutto, Puola, Valko-Venäjä, Yleinen

Liettuan ja Puolan konflikti Valko-Venäjän kanssa: Siirtolaisongelmia EU:n ulkorajalla

Valko-Venäjän ja sen Nato-naapureiden, Puolan ja Liettuan, välinen hybridisota on jatkunut sitten Ryanair-kohun ja presidentti Lukašenkon syrjäyttämisyritysten. Nyt taistelutantereena ovat maiden väliset rajat.

Läntiset mediat ovat väittäneet, että Valko-Venäjä päästää laittomia maahanmuuttajia Liettuaan ja Puolaan. Kyseessä on eurolähteiden mukaan ”Lukašenkon kosto” Valko-Venäjälle asetettujen pakotteiden johdosta.

Liettuan sisäministeriö arvioi, että Irakista alueelle saapuneet siirtolaiset tulevat rajalle Valko-Venäjän hallinnon järjestämänä. Valko-Venäjä on kiistänyt väitteet.

Valko-Venäjä puolestaan selittää, että euromaat Liettua ja Puola käyttävät uutta taktiikkaa pakolaisten laittomaan karkottamiseen: pelotellakseen EU:sta turvapaikkaa hakevia maahanmuuttajia lainvalvontaviranomaiset toimittavat hakattuja, erittäin uupuneita ulkomaalaisia rajalle ja heittävät heidät Valko-Venäjän puolelle.

Syyskuussa on ilmennyt useita tällaisia tapauksia. Viimeksi eilen rajavartioston yksikkö löysi Valko-Venäjän ja Puolan rajalta Svislotšin piirikunnasta tajuttoman ulkomaalaisen, jolla oli merkkejä fyysisestä pahoinpitelystä. Samaan aikaan Puolan turvallisuusjoukot seurasivat tapahtumia sivusta omalta puoleltaan.

Ottaen huomioon pakolaisen vakavan tilan, Valko-Venäjän viranomaiset veivät hänet raja-asemalle, jonne kutsuttiin ambulanssi. Ensimmäinen lääkärintarkastus osoitti, että mies oli koomassa ja hänellä oli selviä merkkejä hypotermiasta. Ulkomaalaisella oli Irakin passi ja puolalaisen hoitolaitoksen tekemä negatiivinen PCR-testitulos.

Mies kuljetettiin Svislotšin keskussairaalaan, jossa hän lopulta tuli tajuihinsa; hän saa parhaillaan tarvittavaa lääketieteellistä hoitoa. Vastaavia tapauksia on alkanut ilmaantua useita.

Valko-Venäjän viranomaiset toivovat EU:n puuttuvan jäsenmaidensa laittomiin ja epäinhimillisiin toimiin. Huolimatta yhteistyöhaluttomuudesta euromaiden puolelta, Valko-Venäjä sanoo estäneensä lukuisia organisoituja laittoman maahanmuuton järjestämisiä tämän vuoden aikana.

Valko-Venäjä toivookin unionin johdon osoittavan kiinnostusta laitonta maahanmuuttoa järjestäviin toimijoihin Liettuassa ja Puolassa. Valko-Venäjä on valmis rakentavaan yhteistyöhön naapurimaidensa kanssa, mutta ei oman kansallisen turvallisuutensa kustannuksella.

Markku Siira Australia, hybridisota, Kiina, turvallisuuspolitiikka, ulkopolitiikka, Xi Jinping, Yleinen

Australialaisvaatimus: Kiinan Xi poistettava vallasta

Australiasta kuuluu kummia. Koronakriisin aikana kenguruiden maa tuntuu muuttuneen itse dystooppiseksi poliisivaltioksi tiukkoine sulkutiloineen, mutta silti sieltä tihkuu esiin Kiinaan kohdistuvaa vihaa, eikä se johdu koronaviruksesta, vaan kovenevasta geopoliittisesta pelistä.

Esimerkkinä tästä, maan puolustusministeriön tiedusteluorganisaation Kiina-osaston entinen päällikkö Paul Monk myöntää täysin avoimesti, että Kiina on anglofonisen maailman tärkein kohdemaa, jonka johtaja Xi Jinping sekä koko ”taantumuksellinen” kommunistinen puolue täytyy kammeta vallasta.

Monk kirjoittaa, että ”Afganistanin katastrofi on häirinnyt meitä useiden viikkojen ajan, mutta Kiina on silti päävastustaja”. Hänen mielestään ydinsukellusvenelaivueen hankinta Yhdysvalloista merkitsee ”dramaattista uutta vakavuutta strategisessa ajattelussamme”. Tuleva Quad-maiden turvallisuuskonferenssi lisää Monkista tunnetta siitä, että Indopasifisella merialueella ”reagoidaan johdonmukaisesti Kiinan kasvavaan itsevarmuuteen”.

Monk pelkää Kiinan kasvavaa valtaa, joka on uhka lännen hegemonialle. Tämän vuoksi ”Xi on syrjäytettävä vallasta ja Kiinassa on vihdoinkin avattava laaja tie demokraattisille uudistuksille”. Kommunistisen puolueen olisi ”siirryttävä demokraattiseen hallintoon samalla tavalla kuin Taiwan ja Etelä-Korea 1980-luvun lopulla”. Quad-maiden pitäisi ryhtyä avoimesti vaatimaan tällaista siirtymää, aussisotahaukka esittää.

Monk väittää Kiinan uhkaavan ryhtyä ”avoimeen sotaan Taiwanin alistamiseksi”. Yhdysvaltojen, Intian, Japanin ja Australian täytyy nousta vastarintaan ”Kiinan hyökkäystä” vastaan. On löydettävä konsensus niiden kesken, jotka ovat huolissaan Kiinan presidentin ”ylimielisyydestä”.

Xi Jinpingin johdolla Kiinaa on viety ”taaksepäin totalitaariseen hallintoon”, joka ”uhkaa monia naapureitaan”, Monk kiihtyy. Xi on ”edistyksen sekä avoimuuden ja oikeusvaltioperiaatteen vihollinen kansainvälisesti”. Häntä on vastustettava ja Monkin mielestä Quad-nelikon tulisi toimia keihäänkärkenä tässä kamppailussa.

Monk muistuttaa, että ”Xin diktatuuri on liittoutunut Putinin hallinnon kanssa Moskovassa ja kovan linjan Raisin/Islamilaisen vallankumouskaartin hallinnon kanssa Teheranissa”. Nyt on aika havahtua siihen vaaraan, jonka tämä aiheuttaa ”maailmanjärjestykselle, rauhalle ja hyvinvoinnille”. Monkia huolettaa myös se, että yhdessä ”taantumuksellisten liittolaistensa” kanssa, Xin Kiina on työntämässä Yhdysvaltoja pois Itä-Aasian rannikolta.

Monk inttää, että Kiinassa ”tarvitaan kipeästi demokraattista siirtymää”. Tätä hän on toivonut jo pitkään, mutta Kiinan kommunistinen puolue ei ole ”onnistunut toteuttamaan sitä”. ”Xi ilmentää tätä epäonnistumista ja siksi hänen on lähdettävä”, australialainen vaatii.

Miksi tällainen vallanvaihto tapahtuisi Kiinassa? Monk luottaa ilmeisesti siihen, että kommunistisesta puolueesta löytyy tahoja, jotka ymmärtävät, että ”jatkuva vaurastuminen edellyttää merkittäviä rakenteellisia uudistuksia”, mukaan lukien ”poliittisen avautumisen”. Tämä on todettu myös Kiinan kehitystutkimuskeskuksen ja Maailmanpankin yhteisraportissa nimeltä ”Kiina 2030”.

Mutta eikö Kiinan kasvutulos olekin loistava? Eikö se ole valmis syrjäyttämään Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena? Eikö se aio luoda valuutta-alueen, joka kilpailee dollarin kanssa? Monk kiistää tämän ja uskoo itsepintaisesti, että ”kommunistisen puolueen viime vuosikymmenen aikana harjoittaman makrotaloudellisen ja sisäisen sortopolitiikan valtava tehottomuus” viittaa muuhun.

Sitten hän jatkaa älyvapaata fantasiointiaan siitä, kuinka Xi Jinpingiä vastaan toteutettua ”hypoteettista vallankaappausta” seuraisi ilmoitus Kiinan ”demokraattisesta siirtymävaiheesta”. Monkin kuvitelmat Kiinan tulevaisuudennäkymistä vaikuttavat jokseenkin harhaisilta, mutta vastaavia skenaarioita hän on pyöritellyt mielessään jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien.

Poliittisesti Monk ja hänen hengenheimolaisensa toivovat siirtymää ”Itä-Aasian malliin” Japanin, Etelä-Korean ja Taiwanin tapaan. Länsi haluaa Kiinasta siis lannistetun ja miehitetyn vasallivaltion. Tämän suunnitelman tiellä on kuitenkin ”jääräpäinen Xi” ja hänen kansallismielinen lähipiirinsä.

Monk toistaa, että ”Xin on lähdettävä” Kiinan johdosta, samalla poistuisi myös kommunistien ”taantumuksellinen diktatuuri”. Tämän on oltava Quad-maiden virallinen kanta. Kuin hurmoksessa, Monk intoilee, että tästä vaatimuksesta on tultava ”mantra”, jota hoetaan, kunnes ”sotaisa” tai ”romahtava” Xin Kiina on korvattu länsivaikutteisella, ulkoa ohjatulla ”demokratialla”.

Elämme erikoisia aikoja, kun ministeriön entinen virkamies – nykyisin ”julkinen intellektuelli” – ajaa sanomalehtikirjoituksessa avoimesti vallankaappausta ja itsenäisen valtion presidentin syrjäyttämistä keinolla millä hyvänsä. Mutta lännen hybridisodankäynti Kiinaa vastaan tulee varmasti tästä vain kiihtymään.