Teknoyhteiskunta ilman ihmiskontakteja?

Vuonna 2020 käyttöön otettu ”kontaktittomuus” on Etelä-Korean hallituksen virallista politiikkaa, jolla ”pyritään vauhdittamaan talouskasvua poistamalla yhteiskunnasta ihmisten välisen vuorovaikutuksen kerrokset”. Aiheesta kirjoittaa brittiläinen The Guardian -lehti.

Tämä älynväläys sai alkunsa koronapandemian aikana, mutta on laajentunut nopeasti eri aloille, terveydenhuollosta liike-elämään ja viihdeteollisuuteen.

Ihmiskontaktittomien palveluiden luomisen tarkoituksena on ”lisätä tuottavuutta ja vähentää byrokratiaa”, mutta tällaisen kehityksen sosiaaliset seuraukset herättävät huolta.

Keimyungin yliopiston sosiologian professori Choi Jong-ryul sanoo, että vaikka ”kontaktittoman yhteiskunnan kehittämisestä on etunsa, se uhkaa myös sosiaalista solidaarisuutta ja voi johtaa yksilöiden eristäytymiseen”.

”Jos yhä useammat ihmiset menettävät ’kontaktin tunteen’ kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen puutteen vuoksi, yhteiskunta joutuu perustavanlaatuiseen kriisiin”, Choi pelkää.

Eteläkorealaisessa arjessa ihmiskosketuksen puutteen aiheuttamat pienet muutokset ovat yhä selvemmin havaittavissa.

”Robotit keittävät kahvia ja tuovat virvokkeita kahviloiden pöytiin. Robottikäsi paistaa ranskalaiset ja kanan täydelliseksi. Yongin Severance -sairaalassa Keemi – 5G-käyttöinen desinfektiorobotti – suihkuttaa käsidesinfiointiainetta, tarkistaa ruumiinlämmön, valvoo sosiaalista etäisyyttä ja jopa huomauttaa ihmisille, jotka eivät käytä naamareita”, toimittaja Raphael Rashid kommentoi.

Kaupat ilman ihmistyöntekijöitä ovat lisääntyneet. Matkapuhelinoperaattori LG Uplus avasi hiljattain useita puhelinmyymälöitä, joissa asiakkaat voivat vertailla malleja, tehdä sopimuksia ja saada uusimmat älypuhelimet ilman, että heidän tarvitsee koskaan olla tekemisissä oikean ihmisen kanssa.

Myös viranomaispalvelut ovat saamassa kontakteista vapautetun kasvojenkohotuksen. Soulin kaupunki aikoo rakentaa oman ”metaversumin” – virtuaalitilan, jossa käyttäjät voivat olla vuorovaikutuksessa ihmisten ja esineiden digitaalisten representaatioiden kanssa – ja jossa virkamiesten avatarit ratkaisevat kansalaisten valituksia.

Useat paikallishallinnot ovat ottaneet käyttöön tekoälypuhelurobotteja, jotka valvovat eristykseen jääneiden terveyttä. Kotihoitoa saavien koronapotilaiden osalta hallituksen sovellus seuraa myös terveydentilaa ja avaa tarvittaessa videoyhteyden lääkäriin.

Myös lännen nuorisonkin suosima K-pop-maailma on astunut virtuaalitodellisuuteen. Fanit luovat avatareja, joiden avulla he voivat ”tavata” suosikkejaan virtuaalitilassa ja saada virtuaalisia nimikirjoituksia. Koukuttava lumetodellisuus korvaa aidon kanssakäymisen.

Kontaktittomat yritykset ja kasvokkain tapahtumaton liiketoiminta lisääntyy maassa kaiken aikaa. Etelä-Koreassa on erittäin vahva viestintäinfrastruktuuri ja monet toimialat perustuvat siihen. Etäyhteyksien kautta tapahtuva yhteydenpito ja kontaktittomuus ovat kuitenkin osa kasvavaa maailmanlaajuista trendiä, joka on kiihtynyt koronakriisin aikana.

Etelä-Korean hallinto suhtautuu uuteen politiikkaan niin vakavasti, että se on pumppaamassa 9 miljardia wonia (7,6 miljardia dollaria) kontaktittomien yritysten kasvurahastoon, jonka tarkoituksena on löytää ja tukea 1 200 yrityksen perustamista vuoteen 2025 mennessä.

Monet kansalaiset ovat suhtautuneet muutokseen myönteisesti. Tutkimuslaitos Seoul Instituten mukaan, 80 prosenttia pääkaupungin asukkaista, jotka olivat harrastaneet kontaktitonta toimintaa, kertoi jatkavansa sitä jopa pandemian laannuttua.

Sosiaalisten kontaktien puutteella on kuitenkin negatiivisiakin seurauksia. Etelä-Korea ilmoitti hiljattain suunnitelmista investoida lähes 30 miljardia wonia (25,4 miljoonaa dollaria) masennuksen digitaalisen hoitoalustan tutkimiseen. Hanke käynnistettiin, koska pandemian vuoksi ihmiskontaktit olivat vähäisiä ja mielenterveysongelmat lisääntyivät.

Myös vanhusten yksinäisyys on Etelä-Koreassa kasvava ongelma, jota korona-ajan sulkutilat ovat vain pahentaneet. Nuorempien sukupolvien on helppo omaksua kontaktittomat palvelut, mutta ikäihmisille ne tuottavat vaikeuksia. Osa kansalaisista putoaa siis auttamatta kyydistä digitaalisessa muutoksessa.

Kontaktittomuuden pitkän aikavälin vaikutukset yhteiskuntaan ovat vielä epäselviä, mutta Etelä-Koreassa uskotaan, että tällainen tulevaisuus on ”väistämätön taloudellisen tehokkuuden lisäämiseksi”. Miten käy sosiaalisille suhteille ja yhteiskunnan koheesiolle, kun robotiikka ja tekoälyteknologia etenee?

Etelä-Korealla on käytössä myös huipputeknologiaa hyödyntävä digitaalinen jäljityssysteemi, joka kerää tietoa hyödyntäen kansalaisten luottokorttitietoja, matkapuhelimien sijaintia, valvontakameroiden kuvia, sekä muita henkilökohtaisia tietoja.

Uusi valvontajärjestelmä aktivoitiin koronaepidemian varjolla, mutta se olisi varmasti otettu käyttöön joka tapauksessa. Ilmiö ei rajoitu vain Aasian maihin, vaan useat muutkin valtiot eri puolilla maailmaa ovat ottaneet vastaavia teknologioita käyttöön.

Tekoälyalgoritmit ja kasvojentunnistusohjelma analysoivat jo suurkaupunkien valvontakameroista kerättyä materiaalia. Analysoinnissa kiinnitettiin aluksi huomiota koronatartunnan saaneen liikkumiseen, lähikontakteihin sekä maskin käyttöön, mutta valvonta tuskin jää vain terveysseurannan tasolle.

Osa eteläkorealaisista poliitikoista onkin kritisoinut uuden teknologian siivittämää järjestelmää. Maan suurimman oppositiopuolueen, konservatiivisen Saenurin edustaja Park Dae-chul on kutsunut uutta systeemiä ”totalitaristiseksi”.

Ei ole mikään ihme, että Maailman talousfoorumin johtajan, teknokraatti Klaus Schwabin, kirjat ovat suosittuja Etelä-Koreassa. Näin transhumanistinen yhteiskunta alkaa rakentua automaation ja robotiikan korvatessa ihmistyövoiman ja tekoälyteknologian viedessä viimeisetkin inhimillisen yhteisöllisyyden rippeet kapitalistisen talouslogiikan nimissä.