Francis Fukuyama ja amerikkalaisen hegemonian loppu

On ironista, mutta jotenkin myös sopivaa, että juuri filosofi ja kirjailija Francis Fukuyama, joka 1990-luvulla intoili ”historian lopusta” ja amerikkalaisjohtoisen, länsimaisen liberaalin demokratian riemuvoitosta, kirjoittaa nyt finanssipiirien The Economist-lehdessä Yhdysvaltojen hegemonian lopusta. Fukuyama jopa myöntää, että Yhdysvaltojen ”heikkouden ja taantuman pitkän aikavälin lähteet ovat ennemminkin kotimaisia kuin kansainvälisiä”. Tutkija yrittää vakuutella, että Amerikka ”pysyy suurvaltana … Jatka artikkeliin Francis Fukuyama ja amerikkalaisen hegemonian loppu

Venäjä ja Kiina uudessa maailmanjärjestyksessä – Aleksandr Duginin ja Jiang Shigongin teorioiden tarkastelua

Uuden maailmanjärjestyksen muotoutuessa geopoliittisen suuren pelin ja maailmantalouden ”täydellisen myrskyn” silmässä, myös lännen konservatiivit joutuvat miettimään, mitä oikein on tulossa. Jonathan Culbreath on uskaltautunut tarkastelemaan venäläisiä ja kiinalaisia teorioita moninapaisesta maailmanajasta The European Conservative– lehdessä. Hän kertaa lähihistoriaa ja tunnustaa, että toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvallat alkoi voitonhuumaisena muokkaamaan maailmaa omaksi kuvakseen. Liberaalidemokratian voitto akselivalloista merkitsi … Jatka artikkeliin Venäjä ja Kiina uudessa maailmanjärjestyksessä – Aleksandr Duginin ja Jiang Shigongin teorioiden tarkastelua

Hyökkäysliiton hovifilosofit

Joskus on spekuloitu, ketkä ajattelijat ovat ”Putinin filosofeja”, jotka ovat näkemyksillään auttaneet rakentamaan Venäjän presidentin geopoliittista visiota ja ”inspiroineet häntä hyökkäämään Ukrainaan” (esimerkiksi Vladislav Surkovin, Ivan Iljinin ja Aleksandr Duginin nimet on nostettu esiin). Mutta miksi tyytyä tarkastelemaan pelkästään Putinia mahdollisesti innoittaneita ajattelijoita, kun syyt Ukrainan konfliktiin ovat lännen median yksioikoisia väitteitä monimutkaisemmat. Putinhan sanoi, … Jatka artikkeliin Hyökkäysliiton hovifilosofit

Bryssel, Moskova ja maailmanjärjestys

Kuten saksalainen Karl Richter on huomauttanut, erilaiset ajattelijat Aleksandr Duginista Francis Fukuyamaan tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että Ukrainassa ratkotaan maailmanjärjestystä. Tapahtumissa on lopulta kyse siitä, miltä tulevaisuuden maailma näyttää. Ukrainan konfliktin lopputulos on ratkaiseva globaalin vallan uudelleenjaon kannalta. Joko länsi tai ”ei-länsi” (Venäjä, Kiina ja muodostuva Euraasia) voittaa. Siinä tapauksessa meneillään olevan siirtymän lopputuloksesta … Jatka artikkeliin Bryssel, Moskova ja maailmanjärjestys

Globaali etelä haluton osallistumaan uuteen kylmään sotaan

Intialainen kolumnisti ja kirjailija Pankaj Mishra kirjoittaa Bloombergin sivuilla siitä, ”miksi monet maat haluavat jäädä uuden kylmän sodan ulkopuolelle”. Muualla maailmassa lännen Venäjän ja Kiinan vastaisuutta tasapainottaa epäilys siitä, että Yhdysvallat on ”syvästi heikentynyt ja erittäin epävakaa suurvalta”. Nämä epäluulot saivat runsaasti vahvistusta Donald Trumpin presidenttikaudella, eikä Bidenin hallinnon revansistinen politiikka niitä hälvennä. ”Demokratiat ovat … Jatka artikkeliin Globaali etelä haluton osallistumaan uuteen kylmään sotaan

Andrei Fursov ja jälkikapitalistinen maailma

”Olemme poistumassa sodanjälkeisestä maailmasta ja siirtymässä jälkikapitalistiseen maailmaan”, sanoo venäläinen historioitsija ja yhteiskuntatieteilijä Andrei Fursov. Maailma, josta olemme siirtymässä uuteen, on ”vuosien 1945 ja 2020 välinen maailma”. Fursovista on outo yhteensattuma, että tämä ”sodanjälkeinen sosialisoitu kapitalismi ehti olla olemassa noin 74 vuotta, aivan kuten neuvostojärjestelmäkin”. Kahden viime vuoden aikana saavutettu lopputulos ei ollut toki ainoa … Jatka artikkeliin Andrei Fursov ja jälkikapitalistinen maailma

Uusiutuva kiinalainen järjestelmä, luutunut länsidemokratia

Kiinan ja lännen välinen ero on kaikkein ilmeisin niiden hallintojärjestelmissä, arvioi tutkija Martin Jacques. Vuodesta 1945 lähtien, tyypillinen länsimainen hallintomuoto on ollut yleisen äänioikeuden sisältävä monipuoluejärjestelmä.  Tämä on ollut lännen poliittinen käyntikortti yli seitsemänkymmenen vuoden ajan. Se sisältää uskomuksen, jonka mukaan jokaisen maan – myös Kiinan – tulisi ottaa käyttöön lännen markkinoima ”liberaali demokratia”, ts. … Jatka artikkeliin Uusiutuva kiinalainen järjestelmä, luutunut länsidemokratia

Alain de Benoist ja viruksen filosofia

Ranskalainen filosofi ja kirjailija Alain de Benoist katsoo jo koronaviruksen jälkeiseen aikaan. ”Historia on avoin ja siten arvaamaton”, Benoist sanoo. Joskus on helpompi tarkastella pitkän, kuin lyhyen tähtäimen näkymiä. ”Lyhyellä tähtäimellä voidaan pelätä pahinta: puutteellista terveydenhoitoa, satoja tuhansia, jopa miljoonia kuolleita, toimitusketjujen katkeamisia, mellakoita, kaaosta ja kaikkea sellaista. Todellisuudessa kuljemme aallon mukana, eikä vielä tiedetä … Jatka artikkeliin Alain de Benoist ja viruksen filosofia

Uusliberalismia ja autoritaarisuutta

Neljän vuosikymmenen ajan, niin rikkaiden kuin köyhienkin maiden eliitit lupailivat, että uusliberaali talouspolitiikka johtaa talouskasvuun, joka hyödyttää lopulta jopa kaikkein köyhimpiä. Näin ei ole tapahtunut, joten onko mikään ihme, jos luottamus eliitteihin ja liberaaliin demokratiaan on romahtanut, kysyy amerikkalainen ekonomisti Joseph Stiglitz. Kylmän sodan lopussa, 1990-luvun alussa, Francis Fukuyama julkaisi ylistetyn teoksensa, joka ennusti ”historian … Jatka artikkeliin Uusliberalismia ja autoritaarisuutta

Carl Schmitt, brexit ja oikeistopopulismi

Toimittaja Samuel Earle on huolissaan siitä, että eurooppalaisen oikeistopopulismin myötä ”fasismi” olisi hiipimässä takaisin tämän päivän polarisoituneeseen politiikkaan. Ylikansallinen korporaatiofasismi ei häntä huoleta, saati Israelin väkivaltainen etnonationalismi. Juutalaistaustaista Earlea vaivaa ainoastaan Euroopan kansallismielinen populismi. Esimerkiksi hän nostaa Italian sisäministeri Matteo Salvinin, joka viime heinäkuussa, Benito Mussolinin syntymäpäivänä, twiittasi huumorilla Mussolininkin siteeraaman Julius Caesarin sanonnan, tanti … Jatka artikkeliin Carl Schmitt, brexit ja oikeistopopulismi