2000-luvulle tultaessa, Pohjois-Atlantin liitto eli Nato, on pyrkinyt uusimaan ilmettään. Makaaberilla tavalla, hyökkäysliittoa on ryhdytty markkinoimaan ”eurooppalaisena rauhanliikkeenä” (brittiläisen atlantisti Timothy Garton Ashin lause Guardian-lehdessä vuonna 2002).

Tammikuussa 2018, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg piti ennennäkemättömän lehdistötilaisuuden näyttelijä Angelina Jolien kanssa. Kaksikon nimissä oli juuri julkaistu artikkeli, ”Miksi Naton on puolustettava naisten oikeuksia”. ”Sukupuoleen perustuvan väkivallan lopettaminen on elintärkeä rauhan ja turvallisuuden sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymys”, he kirjoittivat. ”Nato voi olla johtava toimija tässä pyrkimyksessä.”

Tämä oli osa Naton kasvojen kohotusta. Länttä hallitsevan eliitin sotavoimana, atlanttinen liittouma otti käyttöön julkkistähtien voiman, jotta sen vaatimaton brändi saisi ylleen elokuvamaailmasta tuttua glamouria. Näin tavoitettiin epäpoliittinenkin yleisö, jolla oli vain vähän tietoa sotilasliiton toiminnasta ja verisestä historiasta.

Pohjois-Atlantin liitolle rakennettiin uusi, ”valistunut”, ”edistyksellinen” ilme, jota se on sittemmin käyttänyt saadakseen tuekseen myös Euroopan vasemmiston. Aiemmin atlantistien on ollut vaikeampi myydä sotaa ja militarismia suurelta osin pasifistiselle yleisölle. ”Venäjän hyökkäyssota”-rummutuksen myötä Nato kuvataan nyt liittoumana, jonka taakse jopa rauhanpuolustajat voivat asettua.

Kumppanuus Hollywood-tähtien kanssa näytti aloittavan aikakauden, jolloin naisten oikeudet, sukupuoleen perustuva väkivalta ja feminismi nousivat näkyvämpään asemaan Naton retoriikassa. Tällainen brändin rakentaminen on ollut tietoista, suunnitelmallista työtä, jolla läntinen eliitti yrittää houkutella ihmisiä hyväksymään hegemoniansa.

Sittemmin valtaan nostetut sähäkät naisjohtajat ovat yhä useammin toimineet ”valistuneen militarismin” puolestapuhujina. Transatlanttisessa Euroopassa huomio on kiinnittynyt ennen muuta Sanna Mariniin, Annalena Baerbockiin ja Kaja Kallakseen (ehkä joku naispoliitikko nousee jopa Naton seuraavaksi pääsihteeriksi?).

Kuin uuden ajan feminiininen George W. Bush, kunniatohtoriksi kruunattu Sanna Marin vaati äsken New Yorkin Yankee Stadiumilla ihmisiä ”valitsemaan puolensa” meneillään olevassa ”arvojen taistelussa”, jossa ”keskitietä ei ole”.

Ukrainan sotilasoperaation käynnistyttyä, myös Saksan vihreiden ulkoministeri Annalena Baerbock on opetellut samat iskulauseet. Hän on moittinut maita, joilla on sotilaallisen puolueettomuuden perinteet ja kehottanut niitä liittymään Natoon. Viron pääministeri Kaja Kallas on ollut samoilla sotaisilla linjoilla.

Erikoista kyllä, jopa Euroopan vasemmisto on ollut täysin tämän esityksen lumoissa. Saksan vihreiden viitoittamalla tiellä, suuret vasemmistopuolueet ovat luopuneet sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja sodan vastustamisesta ja kannattavat nyt Natoa, ”koska Putinin Venäjä”.

Kuten belgradilainen toimittaja Lily Lynch toteaa, tämä on hämmästyttävä käänne. ”Kylmän sodan aikana, eurooppalainen vasemmisto järjesti joukkomielenosoituksia, joihin osallistui miljoonia ihmisiä ja joissa vastustettiin Yhdysvaltojen johtamaa militarismia ja Naton Pershing II -ohjusten ja risteilyohjusten sijoittamista Eurooppaan. Nykyään jäljellä on enää vain onttoa radikaalia retoriikkaa.”

Jos valtamedian hehkutusta on uskominen, Euroopassa ei ole enää juuri lainkaan Naton vastustusta jäljellä. Liittouma pyrkii laajentumaan myös euroatlanttisen alueen ulkopuolelle, tulevia Kiinan-vastaisia koitoksia odotellessa. Jos joku haluaa rauhaa, hän on epäilyttävä putinisti, tai pelaa Pekingin pussiin.

Lännen mediataikurit ovat tehneet onnistuneesti temppujaan ja poliittiset puolueet oikealta vasemmalle on saatu koottua Ukrainan lipun alle, vaatimaan Venäjän häviötä ja länsikeskeisen ”sääntöpohjaisen järjestyksen” voittoa. Tämän on tarkoitus olla alkua lännen uudelle nousulle.

Aseteollisuus kiittää, sotilasbudjettien paisuessa entisestään, mutta riittääkö pelkkä naiskauneus ja valheellinen ihmisoikeusjargoni antamaan jatkoaikaa Natolle ja lännen hegemonialle – varsinkin, kun samaan aikaan, kansalaisten elintaso vain laskee ja talouskriisin uhka kasvaa? Odottaako vuoroaan jo maailmasodan spektaakkeli, johon siirrymme naisten johdolla?