Suuren isänmaallisen sodan voiton 78. vuosipäivän kunniaksi järjestetty paraati pidettiin tänään Moskovassa. Presidentti Vladimir Putin piti lyhyen puheen ja onnitteli venäläisiä juhlapäivän johdosta. Tänä vuonna, paraatin yllä leijui terrori-iskujen uhka, mutta mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut.

Lännen taukoamattomasta hybridisodankäynnistä huolimatta, Putin painotti puheessaan, että Venäjä haluaa ”rauhallisen ja vakaan tulevaisuuden”, eikä federaatio edelleenkään näe lännessä tai idässä ”epäystävällisiä kansoja” (eliitit lienevät sitten erikseen?).

Putin mainitsi puheensa alussa ”esi-isien rohkeuden ja urheuden”, minkä jälkeen hän asetti edellisvuoden tapaan nykyiset sotilaalliseen erikoisoperaatioon osallistujat heidän rinnalleen. Venäjää vastaan on ”käynnistetty uusi sota” ja kansakunnan tulevaisuus riippuu Ukrainan operaatioon osallistujista.

Putin katsoo, että kuten toisen maailmansodan aikoihin, sivilisaatio on taas kerran käännekohdassa. Venäjää yritetään jälleen horjuttaa, mutta se on kyennyt torjumaan ”kansainvälisen terrorismin, suojelemaan Donbassin asukkaita ja takaamaan oman kansallisen turvallisuutensa”.

Lännen itsestään kuvittelema ”poikkeuksellisuus” on Putinista ”vastenmielinen ja tuomittava ylivertaisuusideologia, joka asettaa ihmiset toisiaan vastaan ja provosoi verisiä konflikteja”. Länttä hallitseva eliitti kylvää Putinin mukaan ”russofobiaa” ja hyödyntää siinä myös kyynisesti ”aggressiivista nationalismia”.

Putin muistutti venäläisiä, ettei lännen tavoitteissa ole mitään uutta, vaan yhä vain tuo ”globalistinen eliitti yrittää hajottaa ja tuhota Venäjän, pyyhkiä pois toisen maailmansodan tulokset ja lopullisesti rikkoa kansainvälisen oikeuden järjestelmän”. Lännen oma, ”sääntöpohjaiseksi” kutsuttu viritys, on Venäjän presidentin mukaan pohjimmiltaan pelkkä ”ryöstö- ja väkivaltajärjestelmä”.

Putin syytti länttä myös siitä, että se ”tuhoaa perinteiset perhearvot ja rapauttaa sen olemuksen, mikä tekee meistä ihmisiä”. Hänen mukaansa länsi ”harjoittaa näitä kumouksellisia toimia, koska sillä on tavoitteena asettaa tahtonsa ja ylivalta-asemansa kansakuntien ja kansojen yläpuolelle kaikkialla maailmassa”.

Myös Ukrainaa sivuttiin puheessa. ”Kunnianhimo, ylimielisyys ja sallivuus” ovat Putinista tragedian aineksia ja nämä tekijät ovat syy myös Kiovan vallankaappauskatastrofiin, jonka seurauksena ukrainalaisista on tullut ”länsimaisten isäntiensä valvoman rikollisen hallinnon panttivankeja”.

Neuvostoliiton kansojen panos yhteiseen voittoon säilyy kuitenkin historiallisessa muistissa, vaikka sitä nyt yritetäänkin tukahduttaa. Myös Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY:n) maiden johtajat olivat läsnä Venäjällä voitonpäivän juhlallisuuksissa. Paraatin jälkeen, nämä entisten neuvostotasavaltojen päämiehet laskivat Putinin johdolla kukkia ja seppeleitä Tuntemattoman sotilaan haudalle Kremlin muurin läheisyydessä.

Suomessa eräskin ”Infosotasanomat” ehti jo kirjoittaa pilkallisesti, kuinka esimerkiksi Valko-Venäjän presidentti Lukašenko ei kantanut Yrjön nauhaa, ”putinismin symbolia”, rintapielessään Moskovassa, vaan ainoastaan kansallisia värejään.

Itse asiassa, Lukašenko ei ole koskaan käyttänyt mustaoranssia Yrjön nauhaa voitonpäivän paraateissa, joten tämäkään kerta ei ollut mikään järisyttävä poikkeus, joka kielisi välirikosta Putinin kanssa, kuten iltapäivälehden propagandisti ja haastateltu ex-suurlähettiläs yrittivät epätoivoisesti esittää. Säälittävä on journalismin taso suomalaisessa ”sotataloudessa”.

Puheensa päätteeksi, Putin esitti, että suuren isänmaallisen sodan vuosina eläneet venäläiset todistivat yhtenäisyytensä voiman, joka johti voittoon vihollisesta. ”Venäjän puolesta! Urheiden asevoimiemme puolesta! Voiton puolesta!”, presidentti intoutui lopussa, puheen päättyessä kolminkertaiseen hurraa-huutoon.