Amerikkalainen juristi ja aktivisti, Robert F. Kennedy Jr., on ilmoittautunut ehdokkaaksi ensi vuonna pidettäviin presidentinvaaleihin.

Kennedy kuuluu tragedioistaan tunnettuun amerikkalaiseen poliittiseen sukuun. Robert F. Kennedy nuoremman setä oli presidentti John F. Kennedy, joka salamurhattiin marraskuussa 1963. Myös hänen isänsä, Robert F. Kennedy, ammuttiin kesken presidentinvaalikampanjan vuonna 1968.

Kennedyn mahdollisuuksia päästä Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi on valtamedioissa vähätelty. Viime vuosina häntä on kritisoitu ”salaliittoteoreetikoksi” ja ”rokotevastaiseksi”, koska hän on suhtautunut kielteisesti korona-ajan sulkutiloihin, arvostellut lääkeyhtiöitä, Bill Gatesia ja korona-asiantuntija Anthony Faucia.

Kritiikistään huolimatta, Kennedy pyrkii systeemiä edustavan demokraattipuolueen ehdokkaaksi, eikä kampanjoi täysin riippumattomana. Onko hän siis vain uusi, hieman sofistikoituneempi ”demokraattien Trump”, joka lupaa potentiaalisille äänestäjilleen toimia toisin kuin edeltäjänsä?

Kävi Yhdysvaltojen tulevissa presidentinvaaleissa miten tahansa, Kennedyn esiintymisiä varmasti seurataan mielenkiinnolla. Hän onkin aloittanut räväkästi ja hyökännyt puheissaan Yhdysvaltojen sotateollista kompleksia, tiedustelupalvelua ja suuryhtiöiden valtaa vastaan.

Käynnistäessään vaalikampanjansa Bostonissa, Kennedy liitti yhteen setänsä presidenttiajan tapahtumat, sekä neokonservatiivien aloittaman Irakin sodan. Hän on selvästi tietoinen, millaiset pimeät voimat ohjaavat Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa.

”Kun setäni tuli virkaan, kaksi kuukautta myöhemmin hän taisteli tiedustelukoneistoaan ja armeijaansa vastaan…keskellä Sikojenlahden kriisiä hän tajusi, että hänelle valehdeltiin. Hän ymmärsi, että tiedustelupalvelujen tehtävänä oli tarjota sotateollisuudelle jatkuva sotaputki”, Kennedy esitti, viitaten 60-luvun tapahtumiin.

Samaa sapluunaa toistaen, myös ”neokonservatiivit ja CIA saivat mennä Irakiin ja vaihtaa hallintoa”. Kennedy kyseenalaistaa hyökkäyksen Irakiin, johon kulutettiin kaiken lisäksi ”kahdeksan biljoonaa dollaria”. ”Irak on nyt paljon huonommassa kunnossa kuin se oli, kun menimme sinne. Tapoimme enemmän irakilaisia kuin Saddam Hussein koskaan teki”, Kennedy ynnää Yhdysvaltojen synkkää tilastoa.

Myös Ukrainan konfliktista Kennedyllä on mielipide: Bidenin hallinto on tehnyt Ukrainasta ”pelinappulan geopoliittisessa taistelussa, uuvuttaakseen Venäjän”. Kennedy on päivitellyt Washingtonin Kiovalle antamaa miljardien sotilasapua, tuomiten lisäksi yli kahdeksansadan sotilastukikohdan ylläpidon ja vaatien tällaisten kuluerien uudelleen suuntaamista Amerikan omille puutteenalaisille.

Vaalikampanjansa ensi-illassa, Kennedy-junior sai kannattajiltaan kovimmat suosionosoitukset siteeratessaan edesmennyttä setäänsä, presidentti J.F. Kennedyä, joka oli vannonut ”hajottavansa CIA:n tuhansiksi sirpaleiksi”. Presidenttiehdokas-Kennedy lupasi myös populistiseen sävyyn tuovansa ”amerikkalaissotilaat takaisin kotiin, sulkevansa ulkomaiset tukikohdat ja investoivansa Yhdysvaltojen keskiluokkaan”.

Reaalipolitiikassa kuitenkin vain teot ratkaisevat, eivät palopuheet. Yhdysvaltojen valtiokoneisto on viritetty sellaiseksi, että epäilen, pystyisikö kukaan presidenttinä muuttamaan maan poliittista suuntaa.

Niin kutsutun ”syvän valtion”, tai salaisen hallituksen, sisäpiiri suunnittelee asioita pitkällä tähtäimellä, ja esimerkiksi Ukrainasta rakennettiin Venäjän-vastaista sillanpääasemaa jo vuosikausia ennen Bidenin presidenttikautta, tai Putinin reagointia.

Presidentiksi haluavalla amerikkalaisella saattaa olla muutosideoita ja periaatteita, mutta politiikan huipulla, uudelle keulakuvalle kerrotaan pelin säännöt ja talon tavat. Trumpia pidettiin muutoksen tuojana, mutta silti hänen hallintonsa täyttyi Mike Pompeon ja John Boltonin kaltaisista ”suohirviöistä”, jotka edistivät pysyvän valtiokoneiston laatimaa ulkopolitiikkaa.

En siis äkkiseltään usko, että Kennedykään voisi radikaalisti muuttaa amerikkalaista järjestelmää, ellei muutoksen paine sitten kasva massiivisiin mittoihin. Vaikka Amerikan polarisaatiosta puhutaan usein, todelliset vallanpitäjät eivät välitä mellakoista, etnisistä ristiriidoista, tai yhteiskunnan rappeutumisesta, vaan ajavat säälimättömästi omia intressejään. Tässä yhtälössä ei ole sijaa idealismille.

Kennedy-juniorin ehdokkuus voi toki tuoda esiin puheenaiheita, joista on vaiettu ja myös näkemyksiä, jotka poikkeavat nykyisen hallinnon linjasta. Pääseekö maineikkaan suvun viimeisin kandidaatti koskaan Valkoiseen taloon toteuttamaan poliittisia visioitaan – saati vaikuttamaan valtion- ja yritysvallan korruptoituneeseen symbioosiin – onkin sitten toinen juttu.