Kiinan kansankongressin vuotuisessa kokouksessa maaliskuussa, kolmannelle presidenttikaudelle (sekä keskussotilaskomission johtajaksi) valittu kommunistisen puolueen pääsihteeri Xi Jinping käsitteli puheissaan myös sotilaallista valmiutta ja kehotti kenraaleitaan ”uskaltamaan taistella”.

Viime kuukausina, Peking on julkistanut uusia valmiuslakeja, pystyttänyt uusia ilmahälytyssuojia Taiwanin salmen toisella puolella sijaitseviin kaupunkeihin ja perustanut uusia ”kansallisen puolustuksen mobilisointitoimistoja” eri puolille kansantasavaltaa.

Nämä toimet ovat saaneet amerikkalaiset ulkopoliittiset ajatushautomot julkaisuineen projisoimaan Xihin lännen sotahaukkojen ominaisuuksia. Esimerkiksi Foreign Affairs -lehti kirjoittaa Kiinan johtajan valmistautuvan sotaan.

Väitettä perustellaan Qiushin, kommunistisen puolueen johtavan teoreettisen aikakauslehden kirjoituksella, jossa Xin ajatuksiin viitaten esitetään, että kansallisen puolustuksen ja armeijan modernisoimista on entisestään nopeutettava. Amerikkalaistutkijat viittaavat lisäksi puheeseen, jonka Xi piti sotilasjohdolleen lokakuussa 2022.

Tuolloin Xi mainitsi, että Kiina voi ulkoisten uhkien edessä joutua ”puhumaan vihollisille kieltä, jota he ymmärtävät”. Kansantasavalta voi saavuttaa ”rauhan ja kunnioituksen” vain ”[sotilaallisen] voiton avulla”. Xi myös kertasi kansanarmeijan historiaa: se on kukistanut amerikkalaisella sotakalustolla varustetun Kuomintangin armeijan, sekä päihittänyt ”maailman ykkösvihollisen Korean taistelukentillä”.

Onko mikään ihme, jos Kiinan johto varautuu konfliktiin Yhdysvaltojen saartamana? Peking on julkistanut lain, jonka avulla armeija voi helpommin aktivoida ja täydentää reservijoukkojaan sodan sattuessa. Lännessä on arvioitu tällaisten toimenpiteiden viittaavan siihen, että Kiina on seurannut Venäjän liikekannallepanoa Ukrainan operaation yhteydessä.

Reserviläisiä koskeva laki ei ole ainoa muutos, joka viittaa Pekingin valmisteluihin. Helmikuussa hyväksyttiin päätös rikosprosessilain eräiden säännösten soveltamisesta sotilaisiin. Tämä antaisi sotilaskeskuskomissiolle valtuudet mukauttaa lainkäyttövaltaa sota-aikana.

Joulukuusta lähtien, eri puolilla maata on avattu uusia armeijan värväystoimistoja. Samaan aikaan Fujianin maakunnan kaupungit, jotka sijaitsevat Taiwanin salmen toisella puolella, ovat ryhtyneet rakentamaan tai ajantasaistamaan ilmasuojia ja ainakin yhtä hätäsairaalaa.

Tämän lisäksi, lännessä epäillään, ettei Kiina anna täydellistä raporttia puolustusmenoistaan (antaako mikään merkittävä valta, on toinen kysymys). Esimerkiksi vuonna 2021, Peking väitti käyttävänsä puolustukseen 209 miljardia dollaria, mutta Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen SIPRI:n mukaan todellinen luku oli 293 miljardia dollaria.

Kiinan armeijan kustannukset ylittävät kaikkien Yhdysvaltojen Tyynenmeren alueen liittolaisten – Australian, Japanin, Filippiinien, Etelä-Korean ja Thaimaan – sotilasmenot yhteensä. Yhdysvaltojen massiivinen sotilasbudjetti on toki yhä omassa sarjassaan, mutta Washingtonissa pelätään, että Kiina käyttää valtion varoja asevarusteluun ja sotilasmenoihin huomattavasti enemmän kuin antaa ymmärtää.

Maaliskuisen kansankongressin edetessä, Xi piti kaikkiaan neljä puhetta, joissa hän kuvaili synkentynyttä geopoliittista maisemaa, nosti Yhdysvallat esiin Kiinan vastustajana, kehotti yrityksiä palvelemaan sotilaallisia ja strategisia tavoitteita ja toisti, että hän pitää Taiwanin saaren ja mantereen yhdistämistä elintärkeänä ”Kiinan kansakunnan suuren nuorentumisen” saavuttamiseen tähtäävän politiikan onnistumisen kannalta.

Puheissaan Xi näytti valmistelevan maan teollisuuspohjaa mahdollisen konfliktin varalle. ”Tulevalla kaudella kohtaamamme riskit ja haasteet vain kasvavat ja muuttuvat vakavammiksi”, hän varoitti.

Xi nimesi geopoliittisen kilpailijansa, kutsuen Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia pääsyyllisiksi Kiinan nykyisiin ongelmiin. Lännessä uskotaan, että Peking valmistautuu selvästi uuteen, entistä suoremman vastakkainasettelun aikakauteen. Kiina lienee jo perin kyllästynyt lännen temppuihin ja pakotepolitiikkaan.

Xi painotti kongressissa myös omavaraisuuden tärkeyttä. Kiinan onnistuneen modernisoinnin edellytyksenä on ”teknologisen riippuvuuden katkaiseminen ulkomaisista talouksista” – eli Yhdysvalloista ja sen vasallivaltioista. Xi haluaisi Kiinan päättävän myös riippuvuutensa viljan ja teollisuustuotteiden tuonnista. ”Jos jommastakummasta on pulaa, kansainväliset markkinat eivät meitä suojele”, Xi julisti.

Puheessaan armeijan edustajille, Xi ilmoitti, että Kiinan on keskitettävä innovaatiotoimintansa maanpuolustuksen vahvistamiseen ja perustettava kansallisten reservijoukkojen verkosto. Xi ehdotti myös ”kansallisen puolustuskasvatuksen” kampanjan käynnistämistä.

Viimeisessä puheessaan kansankongressille, Xi ilmoitti, että hänen kansallisen nuorentamiskampanjansa ytimessä oli ”isänmaan yhdistäminen”. Jälleen viitattiin Taiwanin saaren jälleenliittämiseen emämaahan ja kansakunnan yhdistymiseen uudella aikakaudella.

Xi toimii pitkän tähtäimen suunnitelmien ja päätösten pohjalta. Kun hän vuosia sitten käynnisti useita korruption vastaisia kampanjoita yritys-, rahoitus-, sekä kiinteistö- ja teknologiasektoreilla, monet analyytikot ennustivat, että nämä populistiset tempaukset jäisivät lyhytaikaiseksi; toisin kuitenkin kävi ja tuloksiakin syntyi. Sama päti vasta viime vuoden lopulla päättyneeseen ankaraan ”nollakoronapolitiikkaan”, joka ehkä omalla tavallaan valmisteli kansaa tuleviin poikkeusoloihin.

Tehostaako Xi nyt vuosikymmenen ajan kestänyttä kampanjaansa, joka haastaa Yhdysvaltojen johtaman kollektiivisen lännen? Sotilaalliseen konfliktiin varautumista, omavaraisuutta ja kansallista yhdistymistä koskevat viestit ennakoivat ainakin uutta vaihetta ideologisessa ja geostrategisessa kamppailussa.