Venäläinen historioitsija ja yhteiskuntatieteilijä Andrei Fursov katsoo, että vanhan mallinen, länsikeskeinen globalisaatio alkoi toden teolla Neuvostoliiton hajoamisen myötä ja päättyi viime vuosien korona-aikaan. Nyt, ”uuden maailman synkässä aamussa”, on aluillaan ”globalisaatio 2.0.”

Ehkä on syytä välttää liiallista toiveajattelua, mikä liittyy teoriaan ”moninapaisesta maailmasta”. Fursov uskoo, että elämä uudessa järjestelmässä tulee olemaan rajoitetumpaa. Eikö ”uusi normaali”, josta eri maiden eliitit puhuivat yhdenmukaisesti korona-aikana, katoakaan mihinkään? Siirrytäänkö dollarihegemoniasta vain keskuspankkien digivaluuttoihin?

”Ihmisten liikkuminen turismin muodossa vähenee ja sosiaalisia rajoituksia tulee olemaan enemmän”, venäläisajattelija visioi tulevaa. Kilpailuasetelmasta huolimatta, myös Kiina ja Venäjä ovat yhteyksissä globalistisiin hankkeisiin.

Nousevien makroalueiden geopoliittinen kuvio ei ole ristiriidassa tämän uuden globalisaation kanssa. Fursov nostaa vertailukohdan historiasta, kun maailmanmarkkinat alkoivat muotoutua 1500- ja 1600-luvuilla. Se vaati suurten poliittisten kokonaisuuksien, imperiumien, syntymistä.

Kuin katsellen muinaisajan karttaa, Fursov luennoi: ”Tämä on Kaarle V:n valtakunta Euroopassa, tämä on Iivana Julman voima. Tämä on Ottomaanien valtakunta. Täällä ovat Safavidit Iranissa, suurmogulien valtakunta Intiassa ja Qing-dynastia Kiinassa.”

Makroalueista muodostuu uuden globalisaation perusyksikköjä. ”Itse asiassa nykyinen taistelu käydään uuden globalisaation puolesta; jokainen suuri pelaaja yrittää luoda itselleen makroalueita”, venäläishistorioitsija selittää.

Fursov arvelee, etteivät imperiumistaan jo luopuneet britit pysty luomaan itselleen enää omaa makrovyöhykettä. Saarivaltion profiilin kohottamiseksi luotu matkaesite ”globaalista Britanniasta” taitaa jäädä haaveeksi, vaikka kosmopoliittiset Lontoon pankkiirit pitäisivätkin pintansa.

Anglosaksit ”halusivat raaputtaa itselleen palan entiseltä Neuvostoliiton vyöhykkeeltä, sosialistileiristä eli Itä-Euroopasta, Transkaukasiasta ja Keski-Aasiasta. He eivät menestyneet Itä-Euroopassa, eivätkä he tule menestymään myöskään Keski-Aasiassa”. Britit voivat korkeintaan ”pitää piknikin historian sivussa”, Fursov letkauttaa.

Nykyinen vastakkainasettelu kiinalaisen ja länttä hallitsevan eliitin välillä, on venäläistutkijasta mielenkiintoisin projekti. Ensimmäistä kertaa, länsi on kohdannut vastustajan, joka edustaa ei-länsimaista sivilisaatiota, mutta on silti globaali toimija. Tähän asti vain kapitalistinen länsi on kurkottanut koko planeetan halki, tukeutuen laajentumisessaan valistuksen ajan geokulttuuriin.

Fursov katsoo, että läntiset valtakeskukset osoittavat jo heikentymisen merkkejä. Klassisen kaunokirjallisuuden tuntijana, hän viittaa tässä yhteydessä Thomas Mannin esikoisteokseen Buddenbrookit, joka kuvasi vauraan lyypekkiläisen kauppiassuvun rappeutumista neljän sukupolven ajan.

Toisin sanoen, kapitalismin kriisissä, suuri peli näyttää alkavan alusta. Venäjä ja länsi käyvät edelleen hybridisotaa keskenään ja Kiinakin joutuu vielä tulilinjalle. Avoimia kysymyksiä riittää ja Fursov pohtii Moskovassa samoja pulmia kuin politiikan ja talousasioiden tarkkailijat muuallakin.

”Pystyykö länsimainen eliitti mukautumaan uusiin olosuhteisiin, uudistumaan ja luomaan uusia organisaatiomuotoja itselleen? Osaako se käyttää uutta tietoa maailmasta ja ihmisestä psykohistoriallisena aseena?”

”Entä pystyvätkö muut strategisen toiminnan subjektit hyödyntämään lännen ja Kiinan vastakkainasettelua omien ongelmiensa ratkaisemisessa, hyväksikäyttäen – judon periaatteiden mukaisesti – vastustajan voimaa?”

”Länsimaisen eliitin – ennen kaikkea sen anglo-juutalaisen sisäpiirin – ja Kiinan välinen vastakkainasettelu on ennennäkemätön ilmiö maailmanpainin historiassa; se on jännittävä kohtaus, joka tarjoaa meille vielä monia yllätyksiä. Tämä taistelu määrittelee monella tapaa jälkikapitalistisen ajan tulevaisuuden”, Fursov innostuu.