Yhdysvallat on vuoden alusta voimaan tulleen lainsäädännön myötä ryhtynyt houkuttelemaan eurooppalaista liiketoimintaa Atlantin tuolle puolen. Yritykset voivat saada roimasti taloudellista tukea, mikäli ne valmistavat tuotteensa Amerikassa. Tämä on herättänyt huolta Euroopan unionissa, jonka kilpailukyky ja painoarvo maailmantaloudessa on jo ennestään koetuksella.

Amerikkalainen protektionismi vahingoittaa Eurooppaa ja heikentää läntisen maailman yhtenäisyyttä. Ajautuvatko EU ja Yhdysvallat jonkinlaiseen investointisotaan Washingtonin itsekkään elvytyspolitiikan vuoksi? Vaikuttavatko talouspoliittiset kiistat ennen pitkää myös ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ”erityissuhteeseen”?

Aiemmin EU:ssa on – etenkin Ranskan suulla – pohdittu uuden eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin luomista. Ennen Ukrainan konfliktin nykyistä vaihetta, Ranska halusi siihen mukaan myös Venäjän.

Yhdysvallat ei ole katsonut hyvällä puheita tällaisesta uudesta järjestelmästä, sillä se voisi romuttaa Naton. Toisin sanoen, Washington hyväksyy eurooppalaisen puolustuksen vain johtamansa Pohjois-Atlantin liiton alaisuudessa.

Nykyisellään, Euroopan unioni ei ole Yhdysvaltoja uhmaamaan kykenevä poliittinen voima, vaan Bryssel tekee erimielisyyksistä huolimatta niin kuin Washingtonista käsketään. Moni Ukrainan puolesta liputtava euroatlantisti puolustaa siis amerikkalaista hegemoniaa, joka on Venäjän-vastaisen hybridisodan välityksellä ajamassa alas myös Euroopan.

Kävi Ukrainassa miten tahansa, Yhdysvallat on edelleen sitoutunut suunnitelmaansa heikentää Venäjää, jotta siitä ei tulisi hallitseva toimija lupaavilla Keski-Aasian markkinoilla. Tämä asenne selittää hybridisodan eskalaation monella rintamalla: angloamerikkalaiset ovat räjäyttäneet Nord Stream 2:n, ajaneet Euroopan vakavaan lamaan, sabotoineet globaalit toimitusketjut ja yrittäneet yllyttää Kiinaa hyökkäämään Taiwanin saarelle.

Nämä tapahtumat osoittavat, miten tärkeänä Yhdysvallat pitää etuoikeutettua asemaansa maailmanjärjestyksessä ja millaisia riskejä se on valmis ottamaan säilyttääkseen tämän aseman. Horjuva amerikkalaishegemoni on valmis tekemään mitä tahansa säilyttääkseen otteensa vallasta, mikä lisää sodan eskaloitumisen uhkaa ja synkistää myös talouden näkymiä.

Neuvostojohtaja Stalin uskoi aikoinaan, että kapitalististen valtioiden välinen uuvuttava sota mahdollistaisi sosialistisen vallankumouksen ulottumisen ennen pitkää koko Euroopan mantereelle. Näin ei erinäisistä syistä käynyt, mutta entäpä jos Putinilla on samansuuntainen tavoite?

Ajatellaanko Kremlissä pitkittyvän konfliktin aiheuttamien taloudellisten ja sosiopoliittisten hankaluuksien nostavan euromaissa kansalaiset kapinaan nykypolitiikkaa vastaan? Voisiko tämä kataklysmi ajaa amerikkalaisjoukot pois euromantereelta, kuten Afganistanista ikään?

Tällainen tulevaisuusskenaario saattaa vaikuttaa kaukaa haetulta, mutta nähdäänkö asia Venäjällä toisin? Vieraillessaan Moskovan valtionyliopistossa Putin selitti opiskelijoille, että ”Saksassa on edelleen Yhdysvaltojen miehitysjoukkoja”. Hän kuitenkin lisäsi, että ”tavalla tai toisella, suvereniteetti palautetaan Eurooppaan, mutta tämä tulee viemään jonkin aikaa”.