Samalla kun Suomen mediassa huomio on keskittynyt yhä vain Ukrainaan, Nato-jäsenyyden ratifiointikiemuroihin ja hallitusviisikon välienselvittelyyn, Länsi-Aasiassa (anglosaksien ”Lähi-idässä”) kuohuu pinnan alla. Maailmanpolitiikan painopiste on muuttumassa. Itse asiassa näiden muutosten suunta on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa.

Esimerkkinä tästä, meneillään on käänteentekevä, korkean tason kohtaaminen Kiinan ja arabimaailman välillä. Kiinan presidentti Xi Jinping on matkustanut kolmipäiväiselle, historialliselle vierailulle Saudi-Arabiaan, jossa Kiinan ja arabimaailman yhteistyökuvioita ja tulevaisuuden visioita synergisoidaan yhteen.

Kuningaskunta on perinteisesti ollut yksi Yhdysvaltojen läheisimmistä kumppaneista alueella, mutta nyt saudimonarkia pyrkii tiivistämään suhteitaan Kiinaan, joka on jo ennestään saudien suurin kauppakumppani. Xin matka maailman suurimpaan öljynviejämaahan tapahtuu kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Riad torjui Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin öljyntuotantoa koskevat vetoomukset.

Xin vierailun aikana järjestetään yhteistyö- ja kehityshuippukokouksia, joihin osallistuu edustajia kolmestakymmenestä eri maasta, sekä monista kansainvälisistä organisaatioista. Suomessa media ei ainakaan vielä uutisoi aiheesta; eihän täällä muutenkaan ymmärretä, että länsikeskeinen globalisaatio on jo ohi ja sen tilalle on rakentumassa uusi järjestys, jossa Yhdysvallat ei ole enää määräävässä asemassa.

Joidenkin tarkkailijoiden mukaan yhteinen ”kääntyminen itään” on merkittävä strateginen muutos Persianlahden maille. Siinä missä Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden sai vaimean vastaanoton, Xi Jinpingille valmisteltiin juhlavampi tervetuloseremonia hävittäjäsaattueineen.

Kiinan ja Saudi-Arabian suhteista voi tulla malli muille arabimaille. Kun kahdenväliset suhteet kehittyvät osapuolille yhä hyödyllisemmiksi, muut alueen maat seuraavat perässä. Xin vierailun aikana allekirjoitetaan useita uusia sopimuksia.

Ukrainan kriisin kärjistyttyä, Saudi-Arabia ja muut Persianlahden maat ilmaisivat Yhdysvaltojen ja EU:n kannoista poikkeavia näkemyksiä, osoittaen strategista riippumattomuutta ja itsenäisyyttä, mikä suututti Washingtonin päättäjät ja Valkoisen talon.

Yhdysvalloissa väitetään, että Kiina käyttää hyväkseen demokraattihallinnon riitaa Saudi-Arabian ja muiden alueen maiden kanssa, laajentaakseen vaikutusvaltaansa, lopullisena tarkoituksenaan potkia Yhdysvallat pois Persianlahdelta. Kuvaavaa lienee, että Kiina on onnistunut solmimaan strategisen kumppanuussopimuksen sekä Saudi-Arabian että Iranin islamilaisen tasavallan kanssa.

”Jotkut Yhdysvaltojen poliittiset päättäjät elättelevät edelleen hegemoniaharhakuvia ja kuvittelevat toiveikkaasti voivansa antaa määräyksiä arabimaailmalle. He uskovat virheellisesti, että arabialue on heidän leikkikenttänsä ja että heillä on oikeus yksipuolisiin suhteisiin, jotka hyödyttävät pääasiassa heitä itseään – alueen kansojen kustannuksella”, kommentoi aihetta tutkija Ebrahim Hashem kiinalaislehdelle.

Suurvaltojen eroavaisuudet kanssakäymisessä eivät voisi olla suuremmat. Kiina korostaa keskinäisen kunnioituksen, molemminpuolisen hyödyn ja yhteisvoiton periaatteita, kun taas Yhdysvallat asettaa etusijalle ihmisoikeus- ja demokratia-aiheet ja antaa Saudi-Arabialle ja muille maille diktaatteja, joita monet alueella eivät enää hyväksy. Niinpä Kiina vaikuttaa ylimielistä länttä houkuttelevammalta kumppanilta.

Arabimaat ovat selvillä siitä, mikä on niiden intressien mukaista politiikkaa. Länsi-Aasiasta on yhä enemmän tulossa tila, jossa tapahtumien kulku määräytyy alueellisten toimijoiden ja Euraasian valtojen vuorovaikutuksen perusteella.

Siinä missä Yhdysvallat, Britannia ja eri Euroopan vallat ovat olleet epävakauden arkkitehteinä Persianlahdella, uudessa vaiheessa alue saa enemmän itsenäistä määräysvaltaa asioihinsa. Läntiset voimat eivät ole täysin pois pelistä, mutta niiden vaikutusmahdollisuudet ovat heikentyneet.

Kuten Xi esittää arabiyleisölle suunnatussa kirjoituksessaan, Kiinan ja arabivaltioiden väliset suhteet juontavat juurensa yli kahden vuosituhannen taakse, Silkkitien karavaanivirtoihin ja varhaisiin tieteellisiin innovaatioihin. Hän siteeraa myös islaminuskon profeetta Muhammedia, jonka väitetään sanoneen seuraajilleen, ”etsikää tietoa, vaikka teidän pitäisi mennä Kiinaan asti”.

Onko kiinalaisvierailu Saudi-Arabiassa alkua Xin mainitsemalle ”uudelle aikakaudelle”, jota heijastaisivat monenkeskisyys ja globaali vakaus? Onnistuuko maailmanjärjestyksen suunnanmuutos kriisien keskellä? Mitä tekee ylivaltafantasioissaan yhä elävä Yhdysvallat, joka katselee synkeänä Kiinan nousua?