Volodymyr Zelenskyi esiintyi tiistaina G20 -maiden huippukokouksessa. Siinä missä muiden osallistujien esityksille oli annettu aikaa vain muutamia minuutteja, paikalla olijat pakotettiin kuuntelemaan näyttelijän ennalta tallennettu, parinkymmenen minuutin pituinen vuodatus. Ukrainan presidentti esitteli myös rauhanehtojaan, joita Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov piti ”epärealistisina”.

Heti Zelenskyin puheen jälkeen, Venäjä iski Kiovaan ja muihin kaupunkeihin noin sadan ohjuksen voimin. Pääkohteena oli jälleen kriittinen infrastruktuuri, jonka tuhoamalla Venäjä pyrkii viemään Ukrainalta kyvyn jatkaa sotaa. Ilman sähköä, vettä ja lämmitystä, talvi tulee olemaan vaikea. Ohjusiskujen lisäksi, Venäjän mobilisoimille satojen tuhansien sotilaiden joukoille tulee pian myös käyttöä.

Tiistai-iltana tapahtui muutakin, joka vei suuren yleisön huomion. Puolan ulkoministeriön mukaan yksi ohjus putosi maahan Przewodówin kylään, maatilalle Ukrainan rajan lähellä, aiheuttaen kahden puolalaisen kuoleman. Välittömästi lännen tiedotusvälineissä ehdittiin uutisoida johdattelevasti Puolaan iskeneistä ”venäläisohjuksista”. Venäjä kiisti olevansa vastuussa ja kutsui tilannetta ”provokaatioksi”.

Zelenskyi innostui tietysti syyttämään Venäjää ja kuvasi tapausta ”merkittäväksi eskalaatioksi”. Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba ilmoitti, että tulkinta ukrainalaisten omasta harhaosumasta on ”venäläinen salaliittoteoria” ja vaati Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinkeniltä ”kovaa vastausta” Puolan tapahtumiin.

Myös suomalaispoliitikot sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan ”asiantuntijat” olivat heti juonessa mukana. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo twiittasi harkitsemattomasti, että ”Venäjä pelaa vaarallista peliä iskemällä Puolaan”. Samoin Naton 4. ja 5. artiklat otettiin puheeksi Mika Aaltolan ja kumppaneiden toimesta.

Maltillisimmillaankin, tapahtumat käännettiin suomalaismedioissa Venäjän syyksi ”tuottamuksellisuuden” perusteella: esitettiin epätoivoisesti, että ilman eilisillan laajamittaista ohjushyökkäystä, myöskään Puolan onnettomuutta ei olisi tapahtunut.

Kuitenkin pian jopa amerikkalaisviranomaiset selittivät, että Puolaan osuneen ohjuksen laukaisivat ”todennäköisesti ukrainalaisjoukot, yrittäessään ampua alas saapuvaa venäläistä ohjusta”. Joe Bidenkään ei kiirehtinyt tietämään Venäjää syylliseksi.

Puolan presidentti Andrzej Duda joutui myöntämään, että kyseessä oli ”hyvin todennäköisesti” Ukrainan käyttämä, Neuvostoliiton aikainen S300-ilmapuolustusohjus. Hän painotti, ettei hyökkäys ollut tarkoituksellinen, vaan ”harmillinen sattumus”. Onhan se harmillista, että ”kumppanimaa” Ukraina mokasi tällä tavalla, eikä syntipukiksi saatukaan Venäjää.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg korosti, että ”vaikka ohjus olisi ollut Ukrainan ampuma, vastuun siitä kantaa Venäjä, joka hyökkäsi Ukrainaan ja jonka ohjuksia Ukraina torjuu”. Haluaisiko norjalainen jo päästä tosi toimiin hyökkäysliittonsa kanssa?

Oliko ohjusepisodi pelkkä ilmatorjuntavahinko, vai peräti mönkään mennyt väärän lipun operaatio? Ukrainalaiset ovat aiemminkin yrittäneet eskaloida tilannetta ja saada Naton jäsenmaat virallisesti mukaan konfliktiin. Talven lähestyessä, Ukrainan ymmärtäjiä tarvitsee herätellä, sillä ”yhtenäinen tuki” on heikentymässä.

Russofobisista reaktioista käy ilmi, että Euroopasta löytyy masokistista halua kärjistää tilannetta. Kuten Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov totesi, ”eri maiden korkea-arvoiset virkamiehet antoivat lausuntoja ilman, että heillä oli mitään käsitystä siitä, mitä tarkalleen ottaen oli tapahtunut, tai mikä oli todellinen syy”. Jos tällä tyylillä jatketaan, lisää jännitteitä on luvassa.