Suomalainen julkinen keskustelu aiheesta kuin aiheesta on niin ennalta arvattavaa, ettei sitä juurikaan huvittaisi seurata. Pakotin itseni kuitenkin katsomaan viimeisimmän A-Talk-ohjelman, jossa asiantuntijat keskustelivat Kiinasta. Jo ohjelman otsikko kertoi, mitä tuleman piti: Voiko länsi päästä irti riippuvuudestaan Kiinaan?

Todellisuudessa ”länsi” – eli pitkälti Yhdysvallat – yrittää jatkaa omaa sotilaallis-poliittis-taloudellista hegemoniaansa maailmassa ja siksi hybridisota Kiinaa vastaan kiihtyy. Euroopan ”liiallisesta Kiina-riippuvuudesta” varoitellaan, mutta eurotalouksia tälläkin hetkellä tuhoisammin runtelevasta ”Amerikka-riippuvuudesta” (tai pikemminkin alisteisuudesta) ei missään keskusteluohjelmassa puhuta.

Yhdysvallat yrittää heikentää Kiinan talouskasvua, sekä estää erityisesti maan teknologiakehitystä. Geopoliittisen suuren pelin skenaariossa on turha puhua ”reilusta kilpailusta” tai ”vapaakaupasta”, vaan meneillään on raaka selviytymiskamppailu, jossa länsi yrittää säilyttää asemansa. Olemme lähellä tilannetta, jossa epätoivoinen Washington vaatii pian eurovasallejaan katkaisemaan suhteensa ja kaupankäyntinsä myös Pekingin kanssa.

A-talkissa Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu muistutti, että ”olisi kummallista, jos emme olisi riippuvaisia maailman toiseksi suurimmasta taloudesta”. Kiina on ollut pitkään ”maailman talouden kasvuveturi” ja euromaat, Suomi mukaan lukien, ovat ”hyötyneet sen markkinoiden kasvusta”. Mitä kriittisesti tärkeälle tuonnille käy, mikäli tilanne kärjistyy? Myös Kiinassa varaudutaan sotatalouden aikaan, eikä esimerkiksi koronarajoituksia ole vieläkään purettu.

Aasian-tutkija Teppo Turkin mielestä Ukrainan konflikti on dominoinut keskustelua Euroopassa ja ”Xi Jinpingin uusi Kiina” poliittisine ulottuvuuksineen on jäänyt sivuun. Vaikka Ukrainan ja Venäjän tilanne, Nato ja Yhdysvallat, näyttäytyvät meillä isoina kysymyksinä, Aasiassa Ukraina ei ole pääotsikoissa, vaan konfliktin katsotaan olevan vain ”alueellinen kriisi”. Turkin mielestä pitäisi päästä puhumaan myös siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu; ”horisontin pitäisi olla laajempi”.

Myös arvojen eroavaisuudet ja ihmisoikeudet tuotiin jälleen esiin. Kansainvälisen politiikan professori Juha Vuori toisti ajatuksen siitä, että Kiina on ”järjestelmäkilpailija”, jonka nähdään tarjoavan maailmalle ”epädemokraattista vaihtoehtoa”, joka kykenee menestymään lännen demokratiamallin rinnalla. Täytyykö ”arvojen konfliktin” takia luopua kauppasuhteista ja missä kohtaa taloudelliset investoinnit ovat ”turvallisuusriski”?

Keskustelussa nousi esiin myös väittämä siitä, kuinka Kiina pyrkii ”hajottamaan EU:ta” (tosiasiassa tätä on tehnyt lähinnä Yhdysvallat kohtuuttomilla vaatimuksillaan). Saksan liittokansleri Olaf Scholzin ja saksalaisyritysten Kiinan-vierailu nostettiin esiin esimerkkinä tästä ja kunnon eurofederalistin tavoin, Nordean Tuuli Koivu ihmetteli, miksei Kiinaan matkustanut Euroopan komission nykyinen puheenjohtaja, Ursula von der Leyen.

”Millaisia vaikutuksia Kiinasta irrottautumisella olisi”, kysyi toimittaja eräässä vaiheessa johdattelevasti. Ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessori Mikael Mattlin sai esittää arvioitaan, muiden kommentoidessa perässä. Irrottautuminen vaatisi suuria uhrauksia, sekä merkittäviä lainsäädännöllisiä ja yhteiskunnallisia muutoksia. Loppujen lopuksi hintalappu voisi olla niin suuri, ettei nykyinen yhteiskuntajärjestelmä sitä kestäisi.

Vaikka keskustelijat arvioivat, ettei totaalinen irtiotto Kiinasta ”ole tarpeellista, eikä mahdollista” ja että ”tilanne on erilainen kuin Venäjän kanssa”, epäilen, että varsin pian Yhdysvallat eskaloi Kiinan-vastaisen konfliktinsa sellaiseksi, että Nato-Euroopalla on jälleen itselleen epäedullinen valinta edessään.

Muu maailma puolestaan katsoo jo nyt, ettei länttä kannata seurata joka asiassa. Ehkä Kiinan sosialistinen malli osoittautuu vielä lännen liberalismia houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi?