Turkin geostrateginen merkitys on tullut kiusallisen tutuksi suomalaispoliitikoille, jotka luulivat Natoon liittymisen olevan läpihuutojuttu. Nyt he joutuvat piinallisesti odottamaan, että presidentti Erdoğan suvaitsisi ratifioida Suomen ja Ruotsin jäsenyyden sotilasliitossa.

Yleisemmin Turkin tärkeys on selviämässä muillekin europoliitikoille tilanteessa, jossa Eurooppa kamppailee pahenevan energiakriisin kanssa. Venäjä-yhteyksien katkaisemisella olikin vain toinen toistaan ikävämpiä seurauksia.

”Olipa kyse sitten viljan viennistä Mustanmeren alueelta, tai energiatoimituksista itäisistä tuottajamaista, Bosporinsalmella ja yhteyksillä Euraasiaan on jälleen kerran ratkaiseva geopoliittinen rooli, kuten niin usein historian aikana. Tosiasia on, että Turkki on nyt olennaisen tärkeä Euroopan turvallisuuden kannalta”, kirjoittaa Itävallan entinen ulkoministeri Karin Kneissl.

Venäläisen maakaasun osuus Euroopan kaasuntuonnista on laskenut alle kymmeneen prosenttiin sen jälkeen, kun toimitukset Jamal-Eurooppa-putken kautta keskeytyivät poliittisista syistä ja kun Nord Stream -kaasuputketkin vielä sabotoitiin pois pelistä.

Vaikka Venäjän ja Euroopan välistä energiayhteistyötä on tarkoituksella ajettu alas Yhdysvaltojen opastuksella, on Venäjän ja Turkin kumppanuus samaan aikaan vain tiivistynyt. Jo vuoden 2020 alussa käynnistettiin TurkStream -hanke ja aivan hiljattain, 19. lokakuuta, Erdoğan kertoi sopineensa Putinin kanssa maakaasun toimituskeskuksen perustamisesta Turkkiin.

Putinin mukaan, Venäjä voi tehdä Turkista uuden pääväylän kaasutoimituksilleen. Toisen kaasuputken rakentamisen ja toimituskeskuksen perustamisen myötä, venäläistä kaasua toimitettaisiin Turkista edelleen kolmansiin maihin ja erityisesti Eurooppaan. Lisäksi Turkkiin voitaisiin perustaa kaasupörssi hintojen määrittämiseksi.

Vaikka EU haluaa poliittisista syistä ohittaa venäläiset energialähteet, tämä on jo maantieteellisesti vaikea hanke. Brysselin tuskaillessa Yhdysvaltojen painostamana, Turkki on yksi maista, jotka täyttävät mielellään kuluttajatyhjiön.

Turkki hyötyi jo vuonna 2014 SouthStream -hankkeesta, josta tuli myöhemmin TurkStream. EU hävisi lopulta, kun taas Ankara voitti, sillä EU ostaa nykyisin venäläistä maakaasua myös Turkin kautta.

Tämä energiareitti laajenee entisestään, kun venäläinen maakaasuprojekti Turkissa aloitetaan. Kun Venäjä mukauttaa omaa rooliaan, Turkista voi tulla EU:n energiavarmuuden turvaaja. Luopuessaan suorasta yhteistyöstä Venäjän kanssa, EU saattaa joutua vastaisuudessa neuvottelemaan energia-asioista Turkin kanssa.

Erilaisten energiahankkeiden solmukohtana, Ankara on yrittänyt aiemmin päästä Euroopan unionin jäsenmaaksi, mihin Bryssel ei ole suostunut. Nyt näyttää siltä, että Turkki vaihtaakin suuntaa Euraasiaan ja maasta tulee ennen pitkää Shanghain yhteistyöjärjestön jäsen. Nato-jäsenyydestään huolimatta, Ankaran yhteistyö Moskovan ja Pekingin kanssa vain vahvistuu.

EU on pelannut energiapokeria amerikkalaisten opastuksella ja käsiin on jäänyt heikot kortit. Kun lähtee Venäjän karhua pakoon, tuleekin Turkin harmaasusi vastaan. Onko Eurooppa pian entistä riippuvaisempi Turkin hyvästä tahdosta?

Toinen kysymys on, antaako Yhdysvallat – jonka epäillään räjäyttäneen Nord Stream -kaasuputket – Nato-Turkin ryhtyä tällaiseen energiakumppanuuteen Venäjän kanssa? Tavoitteenahan on ollut tehdä Euroopasta riippuvainen Amerikasta myös energian suhteen. Venäläislähteiden mukaan, TurkStream -putkeakin on jo yritetty sabotoida.

Kuten Kneissl arvelee, ”tulevat kuukaudet osoittavat koko voimallaan, miten vastuuttomasti EU:n hallitukset ovat käsitelleet mantereen energiaturvallisuustarpeita”.