Politiikan syklit seuraavat spengleriläisen talvimaiseman jääkylmää logiikkaa – tahatonta tilannekomiikkaa ja mustaa huumoria unohtamatta. Länsimaiden perikadon kiihtyessä, tapahtumia voisi helposti kommentoida vaikka päivittäin ”hullu maailma” -yleisotsikon alla.

***

Pikku-Britanniassa poliittinen (lois)kiehunta jatkuu. Guinnessin ennätysten kirjaan yltävällä rimanalituksella, konservatiivipuolueen Liz ”olen taistelija, en luovuttaja” Truss, sai kyseenalaisen kunnian olla saarivaltion historian lyhytaikaisin pääministeri. Hänen kaoottinen valtakautensa kesti vain neljäkymmentäneljä päivää.

Lontoon taloussotkujen ja energiakriisin lisäksi politiikan sysimustaan tragikomediaan sopivasti, entinen pääministeri Boris Johnson lentää takaisin kotimaahansa viikonloppuna ulkomaan lomaltaan. Hänen kerrotaan olevan valmis kisaamaan taas paikasta maan johdossa, mikäli puolue vain niin haluaa.

****

Euroopan parlamentti ei ole sekoilussa brittejä parempi. EU on myöntänyt Ukrainan hallinnolle ja kansalaisille mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon. Palkinto on unionin merkittävin kunnianosoitus ”ihmisoikeuksien puolustajille”.

Ihmisoikeus- ja sananvapauspalkinto menee siis myös presidentti Zelenskyille, joka on kieltänyt maan kaikki oppositiopuolueet, sulkenut mediatalot ja asettanut hallintoa kritisoineita toimittajia rikossyytteeseen, silloin kun heitä ei ole vain murhattu Ukrainan tiedustelupalvelun toimesta.

Toisin kuin EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell olettaa, Eurooppa ei ole ”puutarha muun maailman viidakon keskellä”, vaan lähinnä mielisairaala, jota potilaat johtavat.

***

Suomen Atlantti-seuralaiset odottavat yhä Unkarin ja Turkin sinetöivän poliittisen eliitin vuosikausien sotaprojektin ja ratifioivan maamme Nato-jäsenyyden. Tämä perustavanlaatuinen muutos Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vie Suomen hyökkäysliiton ydinasepelotteen suojiin – ja samalla Venäjän ensi-iskun kohteeksi.

Jo nyt aina valmis hännystelijäkerho vaatii, ettei Suomi saa joutua Natossa vapaamatkustajan maineeseen, vaan suomalaisten on oltava valmiita puolustamaan lännen eliitin intressejä peräpohjolassa, omasta tulevaisuudestaan välittämättä.

Suomi esitti jonkin aikaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, mutta on sittemmin liukunut itäeurooppalaisten traumavaltioiden vihaiseen viiteryhmään. Amerikan selän takaa voi jonkin aikaa uhitella Venäjälle, mutta tällaisella käytöksellä on seurauksensa.

***

Sauli Niinistön manttelinperijää etsitään jo kuumeisesti. Presidenttipelin eturiviin on nostettu puolueisiin kuulumaton, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, joka on iltapäivälehtien suosikki ja luultavasti Washingtoninkin, sen verran kovaa länsipropagandaa Aaltola heittää haastatteluissaan ja kirjoissaan.

Muutkin vaihtoehdot ovat masentavia: lännetetyn Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi seriffiksi ovat ehdolla ainakin Yhdysvalloilta miljoonatalon ”ostanut” ulkoministeri Pekka Haavisto, sekä Suomen Pankin pääjohtaja, eurofederalisti Olli Rehn. En ihmettelisi, vaikka tv:stä tuttu ukrainisti ja Amerikan unelmavävy, kenraalimajuri evp Pekka Toveri, nostettaisiin myös ehdokkaaksi.

Suomen ulkopoliittinen linja on niin pitkälle amerikkalaistettu, että jopa poliittisen marginaalin oikea ja vasen laita ovat löytäneet toisensa hybridivaikuttamisen epäpyhässä piirissä. Itärajan aitakin kelpaa yhtä lailla hallituksen vihervasemmistolaisille ja opposition perusukrainalaisille ja kokoomusruotsalaisille.

Politiikan tutkimuksen ”hevosenkenkäteoria”, jonka mukaan oikeiston ja vasemmiston äärisuuntaukset lähestyvät toisiaan hevosenkengän muotoisessa kaaressa, saa uuden, inhorealistisemman merkityksen, kun huomaa, että lähes kaikki Suomen poliittiset toimijat ja puolueet kykkivät nyt saman atlanttisen ydinase- ja sateenkaarivarjon alla. Eikö ole ihanaa, kun Suomen kansa on yhdistynyt sotataloudessa?