Yhdysvallat on viime aikoina vaatinut eurooppalaisia kumppaneitaan irtautumaan Venäjän lisäksi myös Kiinasta. Koska Washingtonin hegemonia ei säily ennallaan moninapaisessa maailmassa, se pyrkii edistämään uutta geopoliittista mallia, jossa se hallitsisi euro- ja anglofonisista maista muodostettua, suhteellisen suljettua poliittis-taloudellista blokkia.

Yhdysvallat on vahvistanut teknologista saartoaan Kiinaa vastaan. Bidenin hallinto haluaa vetää koko Euroopan teknologis-taloudelliseen sotaan. Tähän ovat suostuvaisia vain kaikkein kiihkeimmät Amerikan alamaiset, mutta esimerkiksi Saksan liittokansleri Olaf Scholzin mukaan ”irtautuminen Kiinasta olisi väärä tie”. Jääköhän Scholzin kansleriaika lyhyeksi, jos hän uskaltaa vastustaa Washingtonia?

Kuten toimittaja Hu Xijin paljastaa, Ukrainan konfliktin varjolla Yhdysvallat on jatkanut Kiinan uhkailemista: jos Kiina antaa Venäjälle sotilaallista apua, tai auttaa pakotteiden kiertämisessä, se joutuu ”ehdottomasti” seurausten kohteeksi. Yhdysvallat on lisäksi uhannut, että jos ”Manner-Kiina ratkaisee Taiwanin saaren kysymyksen voimakeinoin, länsi rankaisee Kiinaa samalla tavalla kuin Venäjää”.

Toisin sanoen, Yhdysvallat on luonut tulevaisuuden skenaarion, jossa se haluaa länsimaiden olevan täysin irtautuneita sekä Venäjästä että Kiinasta. Tällainen suuruudenhullu suunnitelma jatkaa Yhdysvaltojen syvän valtion haukkamaista ulkopolitiikkaa, piittaamatta siitä, miten sen ”transatlanttisille kumppaneille” käy.

Kiinassakin tiedetään, että ”koko Eurooppa elää Yhdysvaltojen hegemonian varjossa”. Kylmän sodan jälkeisen Euroopan kohtalon kysymys on aina ollut, miten se voi saada lisää poliittista ja taloudellista autonomiaa ja luoda tilaa omalle hyvinvoinnilleen. Ukrainan kriisi on tarjonnut Yhdysvalloille tilaisuuden alistaa euromaita yhä tiiviimmin Washingtonin rengeiksi.

Nord Stream -kaasuputki, jota Yhdysvallat on vastustanut jyrkästi, on nyt sabotoitu, mikä merkitsee Euroopalle halvan venäläisen energian käytön loppua. Vaikka suomalaiset Venäjän-vihaajat ovat onnensa kukkuloilla tästä irtiotosta, fiksumpi osa euroeliitistä kyseenalaistaa tämän kestämättömän kehityssuunnan.

Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire on kritisoinut Yhdysvaltoja siitä, että se on Venäjän ja Ukrainan konfliktin kautta ”aiheuttanut energiapulan ja nostanut nesteytetyn maakaasun hintoja”. Le Maire on myös sanonut, että ”Ukrainan konflikti ei saa päättyä Yhdysvaltojen taloudelliseen ylivaltaan ja EU:n heikentymiseen”.

Washington yrittää Venäjän ja Ukrainan konfliktin avulla iskeä samanaikaisesti Venäjän ja Kiinan talouksiin ja saada Euroopan jäämään entistä pahemmin vasalliasemaan, josta euroblokki ei pysty irtautumaan. Kiinan, Euroopan ja Venäjän, erottaminen toisistaan vahvistaa vain Yhdysvaltoja.

Scholzin ja Le Mairen lausunnoista välittyi itse asiassa sama tyytymättömyys ja kriisin tunne. Tämä osoittaa, että Ukrainan kuumenneen konfliktin aikana, eurooppalaiset ovat vähitellen havainneet, että tilanteen strateginen suunta on muuttumassa Euroopalle epäedulliseksi. Yhdysvalloista puolestaan on tullut sodan suurin hyötyjä.

”Kiinan ja Euroopan välillä ei ole geopoliittista konfliktia”, Hu huomauttaa. ”Yhdysvallat on toistuvasti edistänyt ja muokannut Kiinaa koko lännen geopoliittiseksi vastustajaksi, vain Washingtonin oman itsekkyyden vuoksi.”

Koska Yhdysvalloilla on vahva määräysvalta eurooppalaiseen eliittiin, osa siitä jättää huomiotta eurooppalaiset intressit ja kehuskelee amerikkalaisten strategisten temppujen palvelevan Euroopan etuja, vaikka todellisuus on päinvastainen.

Britanniassa, Liz Trussin hallitus valmistautuu määrittelemään Kiinan ”systeemisestä kilpailijasta” ”uhaksi” Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Kiinassa katsotaan, että ”Britannia on Yhdysvaltojen vasalli numero yksi Euroopassa ja Downing Street haluaa koota Euroopan yhteen auttamaan Yhdysvaltoja Kiinan vastaisessa taistelussa”. Washington kokoaa yhteen kutistuvaa etupiiriään, mutta Euroopan ei kannattaisi mennä mukaan.