”Krimin siltaan kohdistunut terrori-isku oli sananlaskun viimeinen oljenkorsi, joka katkaisi Euraasian kamelin selän”, sanailee toimittaja Pepe Escobar kolumnissaan.
Venäläisarvioiden mukaan, sillalla tapahtuneen terrori-iskun toteutti Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU, mitä ilmeisimmin Yhdysvaltojen ja Britannian avustamana. Ukrainassa tästä otettiinkin ilo irti ja postilaitos oli valmistellut jopa liekehtivää siltaa kuvaavan postimerkin etukäteen.
Loppujen lopuksi ”Putinin sillan” vahingoittaminen tuotti vain ohikiitävän onnen hetken Venäjän vihaajille. Kyseessä oli Pyrrhoksen pr-voitto, jota juhlittiin sosiaalisen median päivityksissä, mutta käytännössä Venäjän sotilasrahdin siirto rautateitse jatkui jo alle vuorokauden kuluttua episodista.
Oliko siviiliuhreihin johtanut isku Krimin sillalla viimeinen ”punainen viiva”, jonka ylitys pakotti Kremlin tarkistamaan aiempaa, maltilliseksi ja jopa ”heikoksi” haukuttua linjaansa Ukrainan operaatiossa?
Vaikka Krimin silta on insinööritaidon ihme, se ei ole ainoastaan osa alueen infrastruktuuria, vaan myös visuaalinen symboli Krimin paluusta osaksi Venäjää. Lisäksi tämä oli henkilökohtainen isku Putinia ja koko Venäjän turvallisuuskoneistoa vastaan.
Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut paljon. Venäläiskyliä on pommitettu Belgorodissa, Nato-länsi on toimittanut aina vain lisää aseistusta Kiovalle ja venäläissotilaita on teloitettu rutiininomaisesti. Samaan aikaan pääministeri Sanna Marin on toistanut irrationaalisia päätelmiään siitä, kuinka Venäjä on ”häviämässä sodan”.
Epäpyhä kolminaisuus viimeisteli Venäjän strategian muutoksen: Ensin ukrainalaisterroristit räjäyttivät Darja Duginan ajaman auton Moskovan esikaupunkialueella, sitten Yhdysvaltojen ja Britannian erikoisjoukot räjäyttivät Nord Stream -kaasuputket ja kolmantena toteutettiin myös Krimin siltaan kohdistettu isku.
Tällä kertaa Kremlin vastaus oli väistämätön. Venäjä käynnisti massiivisen ilmaiskujen sarjan, jossa Kiovaan ja muihin kaupunkeihin ammuttiin satakunta risteilyohjusta. Kiovan hallintoa ja sitä tukevia pidetään nyt oikeutettuina kohteina, aivan kuten Venäjän terrorismin vastaisessa operaatiossa Syyriassa.
Vaikka Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto on jo ehtinyt syyttää Venäjää siviilikohteiden pommituksista ja sotarikoksista, on jopa YK joutunut myöntämään, että yli seitsemän kuukautta kestäneen sotilasoperaation aikana siviiliuhrien määrä Ukrainassa on ollut suhteellisen vähäinen.
Venäjän tähänastisia toimia ei voi edes verrata Nato-lännen tekemiin sotilaallisiin interventioihin, joissa siviilien massakuolemat ovat vain sotatoimiin kuuluvia ”oheisvahinkoja”, joista ei länsimaiden uutisissa kohista.
Moni on ihmetellyt, miksi Moskova ei toiminut Kiovan suhteen näin jo helmikuussa? Selitys lienee siinä, että Venäjän eliitin eri sektorit eivät ole yksimielisiä, miten asioissa pitäisi edetä. Oma painoarvonsa on kansallismielisillä, jotka luovat painetta vaatimuksillaan.
Venäjän operaation uudessa vaiheessa ylipäälliköksi on valittu Venäjän ilmavoimien komentaja, kenraali Sergei Surovikin. Hänelle myönnettiin Venäjän sankarin arvonimi Syyrian sotilasoperaation jämäkästä johtamisesta ja hänellä on kokemusta myös Tšetšenian sodasta 1990-luvulta. ”Kenraali Harmagedoniksi” kutsuttu Surovikin on varmasti kovan linjan edustajien mieleen.
Escobar väittää, että britit olisivat varoittaneet Ukrainan presidenttiä ja pääesikuntaa siitä, että venäläiset aloittaisivat ”varoitusiskun” tämän viikon maanantaina. ”Varoitusisku” olikin massiivinen, yli sadan risteilyohjuksen hyökkäys, joka laukaistiin ”maalta, mereltä ja ilmasta”. Sotilaallisten kohteiden lisäksi ohjukset iskivät myös Ukrainan energia- ja viestintäinfrastruktuuriin.
Pian viidellä alueella, kuten Lvivissä ja Harkovassa, ei ollut enää lainkaan sähköä ja viidellä muullakin alueella, kuten pääkaupungissa Kiovassa, on esiintynyt vakavia katkoksia.
Yli 60 prosenttia Ukrainan sähköverkoista sammui ja yli 75 prosenttia internet-liikenteestä oli yhtäkkiä poissa. Venäjän puolustusministeriön kerrotaan katkaisseen ukrainalaisten yhteyden myös Elon Muskin Starlink -satelliittiverkon palveluihin.
Sotilasoperaatio on siirtynyt uuteen vaiheeseen, kuten länsimaiset analyytikotkin ovat todenneet. Eilisiä ilmaiskuja saattaa seurata maahyökkäys. Kenraali Surovikinin johdolla, meno voi olla jatkossa entistä armottomampaa. Venäjällä on väläytelty ”Kiovan regiimin” hallinnon vaihtoa.
Keskeinen kysymys on, miten lännen imperiumi voi nyt nostaa panoksia, julistamatta suoraa sotaa Venäjälle? ”Syvästi järkyttyneet” eurokraatit ja angloamerikkalaiset tuomitsevat Venäjän toimet Ukrainassa. Huomionarvoista on, etteivät he näe tarvetta ”rauhanneuvotteluille” ja ”diplomaattiselle ratkaisulle”, vaan lupaavat ”sotilaallisen tuen” Ukrainalle jatkuvan.
Venäjällä tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin suorittaa vallanvaihto Kiovassa ja ravistella alue irti angloamerikkalaisten ja eurokraattien otteesta. ”Ilman Ukrainaa Venäjä lakkaa olemasta imperiumi”, kuten amerikkalainen geopoliittinen strategi ja länttä hallitsevan eliitin asiamies Zbigniew Brzezinski usein totesi.
Kuten Escobar muistuttaa, kenenkään ei pitäisi kuitenkaan unohtaa, että ”todellisessa suuressa pelissä – eli moninapaisen maailman syntymisen koordinoinnissa – Ukraina on pelkkä sivujuonne”.