Jos tarkastellaan pikakelauksella 2000-luvun tapahtumia, niin vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terroridraamasta edettiin vuoden 2008 finanssikriisiin, jonka seurauksena vuonna 2020 tarvittiin ”pandemia” sulkutiloineen ja rajoitustoimineen. Sama talouspoliittinen pelaaminen jatkuu nyt Ukrainan konfliktin kautta, jota käytetään energiakriisin tekosyynä.

Kaikki valtiot ovat enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti mukana tässä hyytävässä pelissä, jossa vanhan järjestyksen hallitun purkamisen myötä rakennetaan ”uuden normaalin” valtakeskuksia, jotka ”neljännen teollisen vallankumouksen” edistyessä, mullistavat globaalin yhteiskuntaelämän, politiikan ja talousjärjestelmän.

Kansalaisilta ei kysytä mielipidettä tässä muutosvyöryssä, vaan poliitikkojen, asiantuntijoiden ja valta(vale)median avustuksella, kaikki esitetään ”välttämättömyytenä”: ihmisiä väsytetään alistumaan ”poikkeusoloilla” ja spekuloivilla ”uutisilla” tulevista uhrauksista, elintason vääjäämättömästä laskusta, sähkökatkoista ja kylmistä suihkuista.

Valitettavasti kaikki ei ole vain salaliittoteoriaa, vaan näihin johtopäätöksiin pääsee edessämme avautuvaa, elävää todistusaineistoa tarkastelemalla. Nykyinen suunta ei ole yhdenmukainen ainoastaan YK:n agendan, Maailman talousfoorumin visioiden, Wall Streetin ja Lontoon Cityn pörssien, vaan myös Naton ja EU:n suunnitelmien kanssa.

Bidenin hallinnon suureellinen iskulause, vapaamuurarien jargonilta kuulostava Build Back Better, ”rakenna takaisin paremmin”, vaikuttaa jatkavan amerikkalaisen sotateollisen kompleksin ja tuhokapitalismin ”jatkuvan konfliktin” doktriinia, jossa vanha pyritään tuhoamaan nopeammin. Kaaoksesta nousee sitten uusi järjestys, Ordo ab Chao, kuten eliitin esoteristit asian ilmaisevat.

Miten ne meistä, jotka selviävät tästä maailmanlopusta, voisivat syrjäyttää entiset vallanpitäjät? Eihän tavallisia ihmisiä, ”turhia syöjiä”, valtapiirien mukaan enää edes tarvita, vaan populaatiota täytyisi radikaalisti harventaa, jotta ”maailma pelastuisi” kaiken jo omistavien pienelle psykojoukolle. Toki nöyriä alamaisia ja työntekijöitä yhä tarvitaan, mutta ei sentään nykyistä määrää.

Väestönkasvu, rajalliset luonnonvarat ja liiallinen kulutus merkitsevät tuhoa koko planeetalle. Onko kasvun rajat saavutettu ja mitä siitä seuraa? Tällainen ”linkolalainen”, ekofasismilta kalskahtava ajattelu, johon yhdistetään vielä huipputeknologia, eugeniikka, ”turhien” eliminointi ja ”valittujen” darwinistinen selviytyminen, näyttää kehittyneen jo pitkään misantrooppisen rahavallan ”filantropian” maskin takana.

Kuulostaako tämä synkän pessimistiseltä? Sanotaan, että yö on pimein juuri ennen aamunkoittoa. Voivatko nykyistä paremmat ajat vielä olla edessämme, vaikka tässä vaiheessa toisinajattelijoita suljetaan pois sosiaalisesta mediasta ja väärä mielipide voi tuottaa jopa vankilatuomion?

Kun meitä jo ympäröivät kaikki mahdolliset vaarat, onko mahdollista olla pelkäämättä enää mitään? Kun länsimaiden hallitukset yhteistuumin lisäävät kansalaistensa kurjuutta, kyteekö Euroopassa kansojen kapina, joka vaatii vielä Macronin, von der Leyenin, Trussin ja muiden uusaatelisten päitä giljotiiniin?

Vai voisiko lännen spektaakkeliyhteiskunnan psykodraamojen sarja huipentua ”maailmojen sotaan”? Sopivasti Yhdysvalloissa, poliitikot ja virkamiehet ovat alkaneet puhua ”tunnistamattomista ilmakehän ilmiöistä”, avaruushallinto Nasa on ilmoittanut tutkivansa ufohavaintoja ja Pentagon on julkaissut raportteja aiheesta.

Kun kaikki muut keinot on käytetty, terrori-iskuista ilmastohädän iskostamiseen, toisiko ”yhteinen vihollinen” ulkoavaruudesta pysyvämmän rauhan maan päälle, jossa, kuten Rooman klubin älyköt jo 1970-luvulla aprikoivat, pahin virus ja vihollinen on ihmiskunta itse?

Nykyisen kriisiajan runnellessa maailmaa, voi miettiä, millaisia ratkaisukeinoja on ylipäätään olemassa. Olemmeko tuomittuja julmaan optimismiin, jossa eletään paremman huomisen toivossa, vaikka todelliset olosuhteet viittaisivat päinvastaiseen? Vajoammeko poliittiseen nihilismiin, vai käymmekö vapaustaisteluun ainakin oman elämämme puitteissa?