On mielenkiintoista, miten keskinkertaisia länsimaiset poliitikot nykyään ovat, miten täydellisen sopimattomia he ovat hoitamaan valtion asioita. Voisi kuvitella, että joku naruista vetelevä taho taustalla nauraa katketakseen, seuratessaan massoille suunnattua surkeaa spektaakkelia.

Pikku-Britanniassa uudeksi pääministeriksi nousee nyt kaamea Liz Truss. Hänen mukaansa on vain reilua, että rikkaimmat hyötyvät eniten nykyisessä systeemissä. Truss on myös kertonut olevansa valmis aloittamaan ydinsodan tarvittaessa.

Nykypoliitikoilla ei ole enää mitään käsitystä siitä, miten kansallisen johtajan pitäisi käyttäytyä ja esiintyä. Kaikki on vain laskelmoitua, kyynistä mediapeliä, jossa haetaan hyötyä itselle ja yritetään minimoida vahinkoja jonkun mokan sattuessa. Britannian Thatcher-wannabe Liz Truss on tällä hetkellä voitolla ja hän tietää sen.

Nyt voidaan jo varmuudella sanoa, etteivät naiset tee politiikassa sen parempia, eettisempiä, tai kansalaisia kohtaan oikeudenmukaisempia päätöksiä kuin miehetkään. Talousasioissakaan poliitikon sukupuolella ei näytä olevan suurta väliä, sillä eduskuntaan valitut edustajat eivät tarvitse osaamista tälläkään osa-alueella: he toimivat vain ohjeistuksen mukaan.

Niinpä nykyisessä parlamenttipelissä on aivan sama, mikä puolue on vallassa tai kuka näyttelee pääministerin roolissa. Länsimaisessa lumedemokratiassa asioista päätetään muualla, hallitusten vain toteuttaessa finanssipiirien tahtoa. Kukaan ei ole ”kansan” edustaja sanan kirjaimellisessa merkityksessä, vaan ainoastaan erilaisten koti- ja ulkomaisten taustavaikuttajien intressien edistäjä.

Menneisyydessäkin riitti toki korruptoituneita, alkoholisoituneita, tai lievästi tyhmiä poliitikkoja, mutta nykypoliitikot ovat niin tyhmiä, niin kouluttamattomia, että näyttää todella siltä, että heiltä ei enää halutakaan muuta, kuin että he kykenevät antamaan lausuntoja, jotka muut ovat heille valmistelleet.

Tässä vaiheessa vanhan järjestelmän alasajoa, todelliset vallanpitäjät tuntuvat kelpuuttavan symbolisten johtajien rooleihin vain ”tyhjiä takkeja”, toinen toistaan epäpätevämpiä, mutta johdateltavissa olevia lakeijoita, jotka tekevät kovat päätökset ylemmän loisryhmän käskystä.

Puoluepolitiikan seuraaminen ei siksi juurikaan kiinnosta ja olen samaa mieltä ranskalaisen kirjailijan ja filosofin Alain de Benoistin kanssa. Hän on kiteyttänyt tämänkin kirjoituksen sanoman ytimekkäästi muutamalla lauseella, jotka varmasti moni voi allekirjoittaa:

”Itse en odota mitään politiikalta yleisesti, enkä vaaleilta erityisesti (vaikka ne olisivatkin presidentinvaalit). Minusta järjestelmä on liian mätä, liian nekroottinen luitaan myöten, jotta sitä voitaisiin muuttaa perusteellisesti vaaliuurnilla pelaamalla.”