Brittiläisessä sanomalehti Daily Telegraphissa, Sherelle Jacobs varoittaa lukijoita siitä, että elämme kesää ”ennen myrskyä”. Mitä toimittaja tällä oikein tarkoittaa? Onko tämä taas eliitin vedätystä ja ihmisten valmistelua tulevaan epävakaaseen aikakauteen?

Jacobs muistuttaa, että ”energian hinnat nousevat ennennäkemättömän korkeiksi” ja ”lähestymme yhtä suurimmista geopoliittisista maanjäristyksistä vuosikymmeniin”. Tulevat mullistukset ovat ”todennäköisesti paljon suurempia kuin vuoden 2008 finanssikriisiä seuranneet kouristukset”.

Kokoontuva kriisi voi osoittautua ”jopa katastrofaalisemmaksi kuin 1970-luvun öljyshokki”. Vaikeudet ovat jo tavoittaneet kehittyvät maat ja sähkökatkokset ulottuvat Kuubasta Etelä-Afrikkaan. Sri Lanka on vain yksi monista matalan tulotason maista, jonka levottomuudet voivat toistua muuallakin.

”Länsimaat eivät kuitenkaan voi välttyä tältä maailmanlopulta”, Jacobs selittää. Itse asiassa länsi näyttää olevan monella tapaa tämän kaaoksen keskus – ja Iso-Britannia ehkä sen nollapiste.

Jacobs väittää, että Euroopassa ja Amerikassa ”itsetyytyväinen teknokraattinen eliittijärjestelmä” olisi murenemassa. Sen perustava syntytaru, joka ennusti kansallisvaltioiden loistavaa kietoutumista globaalihallintoon ja toimitusketjuihin, on muuttunut vertaukseksi globalisaation vaaroista.

Vaikka Ukrainan sotaa yritettiinkin kuvata mustana joutsenena, perushyödykkeiden hintojen nousu epävakaassa maailmassa oli täysin ennustettavissa jo ennen Putinin erikoisoperaatiota. Ihmiset ihmettelevät, miksi heidän johtajansa eivät laatineet ajoissa varasuunnitelmia. Talouskriisiä ennakoitiin jo ennen korona-aikaakin.

Jacobs katsoo, ettei tälle fiaskolle ole mitään muuta selitystä kuin ”vuosikymmenien epäonnistuneet olettamukset ja hallitsevan luokan poliittiset harha-askeleet”. Itse näen tässä myös tietoista suunnittelua, mutta joutuvatko varsinaiset syylliset – miljardöörisuvut keskuspankkeineen ja kaiken omistavine sijoitusyhtiöineen – vastuuseen, vai uhrataanko jälleen vain heidän poliittiset kätyrinsä?

Talouskriisin jälkeen valtaapitävät onnistuivat juuri ja juuri vakuuttamaan kansalaiset alistumaan säästötoimien kurinalaisuuteen ja vakuuttamaan äänestäjät siitä, että ”kaikki” ovat osasyyllisiä kriisiin ja että niinpä kaikkien on osallistuttava virheiden sovittamiseen. Voiko eliitti enää välttyä joutumasta vastuuseen?

Kuten kulunut sanonta kuuluu, ”keisarilla ei ole vaatteita”. Vallanpitäjillä ei yksinkertaisesti ole enää uskottavaa, mutta samalla lohduttavaa viestiä tavallisille kansalaisille vaikeuksien edessä. Ainoa tulevaisuudenkuva, jonka he pystyivät keksimään, on ”hiilineutraaliuden ja nettonollan” dystooppinen viherpesuohjelma, joka vie säästötoimipolitiikan ja maailmantalouden vinoutumat aivan uudelle tasolle.

Aktiivinen kampanjointi spekulatiivisten vihreiden kuplien puolesta vaikuttaa hullulta tässä tilanteessa. Se on kuitenkin täysin looginen ohjelmanumero todellisuudesta irtautuneelle eliitille, joka pyrkii poikkeusolojen aikana viemään kirjaimellisesti tuhkatkin pesästä. Vaikka Elokapinan aktivistit ehkä muuta kuvittelevatkin, maailma ei pelastu suomalaisten ilmastotoimilla.

On useita maita, joissa saatamme nähdä ensimmäiset merkit populistisesta kapinasta. Saksalaisten on nieltävä kansallinen nöyryytys ja korkeammat energialaskut Yhdysvaltojen intressien vuoksi. Vain atlantismin ihanuuteen sokeasti uskova liberaali kiittää kylmistä suihkuista ja Venäjän-vastaisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Joidenkin analyytikoiden mukaan Ranska, jolle mielenosoitukset ja kumouksellisuus eivät ole vieraita, saattaa olla ensimmäinen maa Euroopassa, joka kokee sähkökatkoksia huomattavasta ydinteollisuudestaan huolimatta. Jacobsin mielestä taas asiat Britanniassa ”voivat todella räjähtää käsiin”; epäyhdistyneestä kuningaskunnasta tulee inflaation noustessa ruutitynnyrisaari.

Britit ovat saaneet hallitukseltaan vielä vähemmän tukea kuin asukkaat muissa länsimaissa. Polttoaineveron viiden pennin alennus on arvioitu toiseksi pienimmäksi Euroopassa. Samaan aikaan, Espanja on tehnyt monista junamatkoista ilmaisia vuoden loppuun asti. Ranska on luvannut kansallistaa energiajätti EDF:n, jonka se on jo pakottanut rajoittamaan kuluttajalaskuja. Nämäkään toimet eivät taida riittää.

”Tulevat hinnankorotukset ovat niin suuria, että miljoonat ihmiset saattavat yksinkertaisesti olla kykenemättömiä maksamaan laskujaan – myös eläkeläiset ja perheet, jotka ovat tähän asti kuuluneet keskiluokkaan”, Jacobs varoittaa.

Edessä oleva ahdinko voi olla käänteentekevä, mutta siihen maailmantalouden uudelleenkäynnistystä suunnittelevat tähtäävätkin. Olemme tuskin vasta alkaneet ymmärtää, miten arvaamattomia seuraavat vuodet todennäköisesti ovat – ja miten huonosti hallitukset ja kansalaiset ovat valmistautuneet kohtaamaan seuraukset.

”Palele Ukrainan hyväksi” ensi talvena ja maksa hinta demokratiasta ja vapaudesta, ehdottavat lännen ylivaltaan nostalgisesti suhtautuvat turvallisuuspolitiikan diletantit Suomessa. Toisin sanoen, kurjista elämäsi suurvaltapolitiikan ja finanssieliitin intressien vuoksi, koska Venäjästä pitää päästä eroon. Russofobit eivät näe isompaa kuvaa, jossa Putinkin tekee oman osansa resetoinnissa.

”Jos Venäjästä vieroittautuminen on näin tuskallista, miten aiomme lopettaa riippuvuutemme Kiinan halpatuotteista”, establismentin sanomaa jakava Jacobs puolestaan aprikoi. Hän ei mainitse sitä, että myös Euroopan ja Britannian ”energiaomavaraisuus” on pelkkä vitsi, kun samaa energiaa ostetaan edelleen välikäsien kautta, mutta kalliimmalla.

Ennuste kuulostaa synkältä, mutta Jacobsin mukaan olemme saattaneet aloittaa ”epäonnistuneen talousjärjestelmän viimeisen näytöksen”. Jälleen kerran edessä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Muuttuuko mikään paremmaksi tässä ”kapitalismin nollauksessa”? Digitaalinen keskuspankkiraha tekee tuloaan. Johtaako kriisiaika pelättyyn ekoteknodystopiaan vaiko uuteen inhimillisempään alkuun?

Onnistuvatko pääomapiirit hallitsemaan itse aiheuttamaansa romahdusta, vai kompastuuko rahavalta viimein omaan nokkeluuteensa? Hajoaako Euroopan unioni samalla, kun ”sääntöpohjaisen järjestyksen” painajaisuni päättyy? Tarvitaanko Nato-joukkoja pitämään kansalaisia kurissa suurlaman keskellä?

Mitä tapahtuu, jos ja kun ihmiset heräävät omistavan luokan petokseen? Valtaako poliittinen nihilismi jopa kaikkein lojaalimpien äänestäjien mielet? Sanna Marin ehtii sentään vielä bilettää maailmanlopun ravintolailloissa.