Termit kuten ”kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys” tai ”liberaali maailmanjärjestys” viittaavat toisen maailmansodan jälkeen muodostettuun konsensukseen, jossa maailman johtajat – keskuspankkien ja korporaatioiden omistajat poliittisine lakeijoineen – loivat koko joukon kansainvälisiä instituutioita ja sopimuksia edistääkseen ”globaalia yhteistyötä”.

Tämän järjestelmän ykköspuolustajaksi nousi Yhdysvallat ja länsimaisen sosiopoliittisen jargonin keskiöön nostettiin ihmisoikeudet, ”vapaa” markkinatalous ja monet muut konseptit, joita on sittemmin levitetty massojen tietoisuuteen eri instituutioiden, tiedotusvälineiden, viihdeteollisuuden ja koulutuksen kautta. Kuten Morgoth’s Review asian esittää, ”jos asut länsimaissa, olet elänyt koko elämäsi liberaalissa maailmanjärjestyksessä”.

Tämän humanistisia arvoja huokuvan sanamagian avulla, maailmaa hallitseva angloamerikkalaisjuutalainen establismentti on kaikista hirmutöistään huolimatta kehdannut väittää olevansa ”ihmisyyden” puolella ja vastustavansa ”tyranniaa”. Historiassa palataan aina vain Hitlerin ja Stalinin aikaan, joille löydetään tuomittavat verrokkinsa nykyhetkessä.

Saksalainen oikeusfilosofi ja politiikan teoreetikko Carl Schmitt huomioi, että ”ihmisyyden” käsite on ollut hyödyllinen väline imperialistisen laajentumisen kannalta. Sen avulla on epäinhimillistetty lännen rahavallan viholliset, joita vastaan on sitten voitu hyökätä moraalisen ylemmyyden kilven suojista.

Länsimaiset liberaalit ovat kaiken aikaa väittäneet olevansa ihmisyyden asialla. Suomessakin – ”joka kuuluu länteen”, jyrähtää koko kansan Nato-presidentti Niinistö – poliitikot ovat opetelleet hokemat ”jakamattomasta ihmisarvosta” ja ”läntisestä arvopohjasta”, joka yksin takaa sivistyksen ja oikeamielisyyden. Vastustajat eivät ole ihmisyyden puolella: he ovat ”poikkeus” lännen laatimaan sääntöön, suoranaisia epähenkilöitä, joita voidaan kohdella sen mukaisesti.

Jos sodanjälkeinen konsensus perustui ajatukseen, että on olemassa ”yksi ihmiskunta”, jälkiliberaalin lännen päivitetty aate kuuluu, että on olemassa ”yksi planeetta”, Morgoth huomioi. Yhden ihmiskunnan käsite mahdollisti sen, että länsi muutettiin väestörakenteeltaan monikulttuuriseksi (lopullisena tavoitteenaan kaikkien kulttuuristen erityispiirteiden hylkääminen ”maailmankansalaisten” tieltä) ja kriitikot vaiennettiin ”rasisteina”.

Uudessa vaiheessa edessä häämöttää globaali toimintaohjelma nimeltä Agenda 2030: huoli ”ilmastonmuutoksesta” ja vaatimus kestävästä kehityksestä, mihin sisältyy kaiken säännöstely, hiilijalanjäljen tarkkailu, fossiilivapaa energiantuotanto, synteettinen ravinto ja muut ideat, joita toteuttamalla miljardöörisuvut sijoitusyhtiöineen voivat vielä saada huikeita lisävoittoja louhittuaan jo kaivokset ja porattuaan öljyesiintymät.

Uusi ”vihreä siirtymä” tarkoittaa myös sitä, että entisenlaiset perus- ja ihmisoikeudet korvataan ilmaston, luonnon ja koko planeetan ”oikeuksilla”. Kuka sitten saa puolustaa sitä, mikä on tai ei ole planeetan etujen mukaista? Tietysti tiedemiehet ja asiantuntijat, jotka ovat miljardööriluokan palkkalistoilla ja joiden ”tutkimustulokset” ja suositukset ajavat rahavallan agendaa.

Tämän ”kehityksen” synkkä juoni alkaa paljastua, kun kuulee esitettävän, että maapallolla on liikaa ihmisiä. Meille vakuutellaan, että jos hiilidioksidipäästöjä ei vähennetä lähes nollaan, koko planeetan elämä on vaarassa. Tässä vaikeassa vaiheessa ihmisoikeuksia täytyy rajoittaa ”koko maailman parhaaksi”, mutta sen sijaan, että olisimme todella alisteisia ”luonnolle”, meitä alistetaankin teknokraattisella suunnittelulla finanssipiirien oikuille.

”Keneltäkään ei kysytä, haluavatko he Agenda 2030:n mukaista kehitystä”, Morgoth toteaa. Jos leikin nimi on ”planeetan pelastaminen”, kansalaisten ei tietenkään anneta äänestää sen pelastamista vastaan. Elämä ”liberaalidemokratioissa” on päättymässä jonkin muun ismin ottaessa vallan. Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan ole tarkkaa nimeä uudelle järjestykselle, joten länttä hallitseva eliitti jatkaa vielä teeskentelyään, eli ”demokratian” ja ”vapauden” puolustamista.

Korona-aika oli tietyssä mielessä uuden (epä)normaalin koeajo. Poikkeusolojen biopolitiikka saneli, että väestön oli suostuttava omituisiin määräyksiin ”yleisen edun” nimissä. Rokote- ja rajoituskriittisiä niskuroijia leimattiin ja syyllistettiin. Taistelu näkymätöntä vihollista vastaan tarjosi puitteet valmistella maski naamalla kulkevat, pelotellut ihmiset tulevaan. Kuten vallanpitäjien keskustelufoorumin, Rooman klubin 1970-luvulla tilaamassa Kasvun rajat -raportissa jo todettiin, ihmiskunta itse on vihollinen (virus?), jolta planeettaa on suojeltava.

Vaikka länsimaisen vapauden eetoksen tehovoima on viime vuosina alkanut rapautua, liberaaleja arvoja uhkaamassa on yhä vihollisia, joita täytyy epäinhimillistää. Sellaisia ovat lännen kanssa kilpailevat vallat, kuten Venäjä ja Kiina. Infosotakampanjan myötä ihmiset on kiihotettu jo kansanryhmää, venäläisiä – kohta varmasti myös kiinalaisia – vastaan liberalismin dogmien vastaisesti. Tällä kertaa suvaitsemattomuus annetaan anteeksi ja länsimaiden kansalaisia jopa yllytetään vihaamaan.

Kuitenkaan se ei ole Putin tai Kiinan kommunistinen politbyroo, joka pelottelee täkäläistä nuorisoa ilmastokatastrofilla ja maailman tuholla, vaan tätä tekevät lännen valta(vale)media ja valikoitu asiantuntijoiden ja tutkijoiden joukko. Se ei ole Venäjä, joka pakottaa euromaiden maanviljelijät ahtaalle ja vaarantaa tahallaan ruoantuotannon, vaan tälläkin ajetaan talouseliitin itsekkäitä intressejä. Samaa agendaa edistetään länsimaihin iskostetulla nollapäästöpolitiikalla.

Kaikki länsimaiset instituutiot, yritykset ja hallitukset tukevat ylpeästi rahavallan keksimiä ”vastuullisen sijoittamisen” ESG-luokituksia, jotka tekevät pienyrityksistä selvää kaikkialla lännessä. Sama verkosto, jota ohjaavat sellaiset sijoitusjätit kuin Vanguard Group ja BlackRock, julistaa ylpeänä ”globaalin hallinnon tarvetta”; ”ilmastohätätilan” poikkeusoloissa demokraattisille normeille ja kansalaisten mielipiteelle ei ole enää vähäistäkään sijaa.

Ironista kyllä, mikään ei uhkaa sodanjälkeistä konsensusta enemmän kuin juuri ne ihmiset, jotka itse ylistävät liberaaleja arvoja ”autoritaarisuutta” vastaan. Miljardööriluokka kätyreineen puolustaa julkisesti arvomaailmaa, jota se on samaan aikaan kovaa vauhtia hävittämässä. Näkevätkö ihmiset tämän hämäyksen ja tekopyhyyden läpi? Ehkä sitten kun oligopolin tähänastisesta lumedemokratiasta siirrytään avoimeen ekofasismin ja teknokratian tyranniaan.