Ranskalainen sosiologi, filosofi ja yhteiskuntateoreetikko Jean Baudrillard katsoi, että järjestelmää vaivaa alati läsnä oleva kriisin tunne. Voisi sanoa, että ylikansalliset pääomapiirit esittävät aiheuttamiensa ongelmien vyyhdin globaalina spektaakkelina. Aiemmin tätä ”kriisitietoisuutta” on jaettu massoille pieninä annoksina, mutta viime vuosina vauhti on kiihtynyt.

Tänä päivänä ”hypertodellisuuden” räjähdyksiä tapahtuu jatkuvasti. Maailma on ajettu tarkoituksella täyteen paniikkiin. Vallanpitäjät yrittävät pitää sortuvaa rakennelmaansa pystyssä, uusia harhautuksia luoden, ennemmin kuin myöntävät romahduksen, systeemin kaatumisen, mikä voisi johtaa vallan menetykseen.

Koronapsykoosista ja rokottautumattomien syrjinnästä on siirrytty sujuvasti yleisesti hyväksyttyyn venäläisvihaan, mutta ei tämä psykodraama tähänkään pääty. Lisää talouselämän hätätilastrategioita ja politiikan mediaspektaakkeleita on tulossa. Globaalista taantumasta, uudesta suurlamasta, uskalletaan jo puhua. Kuinka kauan se voidaan panna Putinin syyksi?

Baudrillardin teorioita mukaillen voi huomata, että Ukrainan konfliktia (lännessä ”Venäjän hyökkäyssotaa”, Venäjällä ”sotilaallista erikoisoperaatiota”) koskevien mediaraporttien lisääntyminen, uutisointi, sekä simulaatioiden ja mallien käyttö sotilaallisten taktiikoiden ymmärtämiseksi, ovat tehneet länsimaisista kokemuksista puhtaasti virtuaalisia.

Joukkotiedotusvälineiden välittämä sotateatteri on myös räikeän propagandistista. ”Reaaliaikaiset” tiedot katoavat täysin epätodelliseen tilaan, ”sodan sumuun”. Ukrainan tilanne tulvii vuorokauden ympäri uutisvirtoihimme ja länsimaiset sotapornon kuluttajat kokoavat tapahtumista oman, pitkälti virtuaalisen näkökulmansa, valta(vale)median avustuksella.

Fakta ja fiktio, todelliset ja viihdeteollisuuden hahmot, sekoittuvat keskenään. Matthew Dowd, George W. Bushin ja Dick Cheneyn vuoden 2004 presidentinvaalikampanjan entinen strategiapäällikkö, onkin jo kutsunut Putinia Tähtien sota -elokuvien ”keisari Palpatineksi” ja rinnastanut Ukrainan kansan ja Yhdysvallat ”Rey Skywalkeriksi, Jyn Ersoksi ja kapinaliitoksi”.

Sosiaalisen median ääriliberaalissa syvässä päässä, koomikosta presidentiksi ja sotapäälliköksi ponnistanut Volodymyr Zelenskyi on jo ”suurempi kuin Nelson Mandela, Martin Luther King, Gandhi tai Äiti Teresa” ja läpeensä korruptoitunut Ukraina on yhtäkkiä ”maailman valo”.

Azovin tatuoidut uusnatsipataljoonat ovat tässä narratiivissa sivistyneen Lännen™ tukemia valkoisia vapaustaistelijoita, jotka kamppailevat Tolkienin Keski-Maassa urhoollisesti venäläisiä ”örkkejä” vastaan. Rasistinen maailmankatsomus on yhtäkkiä poliittisesti korrektia ja venäläisten kuolemaa saa toivoa avoimesti.

Vanha ”länsi vastaan itä” -dikotomia on jälleen voimissaan. Se pilkkoo maailmaa omaksi uuden kylmän sodan kuvakseen ja sulautuu meneillään olevaan spektaakkeliin kiihtyneiden kuluttajien mielissä, jotka haluavat korona-ajan poikkeusolojen jälkeen masokistisesti kärsiä vielä lisää, kunhan Venäjä vain häviäisi.

Amerikkalainen neokonservatiivi taas uskoo, että Yhdysvaltojen pitäisi näyttää kykenevänsä voittamaan jopa ydinsodan. Kertomuksessa, jossa ”raja railona aukeaa” ja edessä on ”Aasia, itä”, kolmas maailmansota nähdään ennalta määrättynä kohtalonamme, jotta angloamerikkalainen ylivalta voisi säilyä myös lännettyneessä Suomessa.

Samaan aikaan, pienessä saarivaltiossa taistellaan ”globaalin Britannian” pääministeriydestä. Intialaistaustainen miljardööri kohtaa Margaret Thatcheria kopioivan Ihmemaan Liisan konservatiivipuolueen roolipelissä, jossa kilpaillaan siitä, kumpi uhoaa kovemmin Venäjän ja Kiinan suuntaan.

Virallisen Suomen poliittiset kommentaattorit tuomitsevat ”disinformaation”, väärän tiedon lisääntymisen, vaikka he tuottavat itsekin taukoamatta värittynyttä sisältöä meneillään olevaan hybridisotaan. Tässä huippuunsa viritetyssä kielipelissä, infoähkyn ja virtualisoitumisen haitalliset seuraukset jäävät usein huomiotta.

Sosiaalisen median tuoma kuvien, tietopisteiden ja mielipiteiden vyöry, on pakottanut meidät spektaakkelin kuluttajina turvautumaan lyhytnäköisiin kertomuksiin, joilla annetaan merkitys monimutkaisille ja kauhistuttaville reaaliaikaisille tapahtumille. Baudrillardin ”simulaation aikakausi” jatkuu tässä houreisessa ”todellisuuden illuusiossa”, apokalyptisiä sävyjä unohtamatta.