”Yhdysvallat ylistää kilpailun etuja, mutta vihaa kilpailijoita”, toteaa ranskalainen filosofi, kirjailija ja Nouvelle droite -liikkeen ideologi Alain de Benoist.

Ranskalaisajattelija näkee, että angloamerikkalainen eliitti vihaa myös ajatusta ”moninapaisesta maailmasta”, jossa sen roolina ei enää olisikaan olla planeetan ainoa suurvalta.

”Toisesta maailmansodasta voittajana selviytyneenä, Yhdysvaltojen ulkopolitiikkana on estää kilpailevien voimien nousu, jotka voisivat uhata sen hegemoniaa”, Benoist kertaa lähihistoriaa.

Eurooppa on jo ”neutralisoitu ja alennettu vasalliksi”, joten jäljelle jäävät ”erityisesti Venäjä ja Kiina”, joita heikennetään kaikin käytettävissä olevin keinoin. ”Tähän tarkoitukseen Naton tukikohdat ovat erinomainen väline”, Benoist huomauttaa.

Pohjois-Atlantin liitosta, jonka olisi Benoistin mielestä ”pitänyt kadota samaan aikaan Varsovan liiton kanssa”, on nyt tullut ”globaali Nato”, maailmanpoliisi, jonka tehtävänä on suojella Yhdysvaltojen etuja kaikkialla maailmassa ja harjoittaa samalla liittolaistensa ”ylenpalttista holhousta”, kuten kenraali de Gaulle aikoinaan asian ilmaisi.

Ukrainan konfliktin välityksellä, lännen sotilasliitto yrittää pönkittää horjuvan angloamerikkalaisen hegemonin päättymässä olevaa valtakautta. Benoistin mukaan ”jo Montesquieun ajoista lähtien on tiedetty, että on olemassa niitä, jotka aloittavat sodan, ja niitä, jotka tekevät siitä väistämättömän”.

Ukrainan suhteen ranskalaisen uusoikeiston ideologina pidetty Benoist ei jaa Venäjän-vastaisen rintaman mielipiteitä. Hän katsoo, että ”Yhdysvallat ja Nato ovat tehneet kaikkensa, jotta tämä sota olisi väistämätön”.

Benoist muistuttaa myös, että Ukrainan sota ”ei alkanut helmikuussa 2022, vaan vuonna 2014”, lännen masinoiman vallanvaihto-operaation myötä.

Jo historioitsija ja kulttuurifilosofi Oswald Spengler ajatteli lännen olevan romahtamassa ja että seuraava suuri kulttuurinen voima voisi hyvinkin nousta bolševikkien jälkeisen ajan Venäjältä.

Kaikesta propagandavyörytyksestä ja ideologisen yksituumaisuuden vaatimuksista huolimatta, länsimaissa on yhä ihmisiä, joiden mielestä Venäjä ei ole oikeasti eurooppalaisten vihollinen.

Venäjä voi itse asiassa elvyttää maailmanpolitiikan ilmapiiriä ja edesauttaa suverenismin uutta tulemista. Putin on korostanut puheissaan maaperään ja kulttuuriin juurtunutta identiteettiä ja kritisoinut ääriliberalismin ylilyöntejä.

Venäjän federaation hän näkee taistelevan perinteisen kulttuurin ja aidon moninaisuuden puolesta maailmassa, jota länttä hallitseva eliitti yrittää väkivalloin yhdenmukaistaa. Putinin mielestä vain aidosti suvereenit vallat voivat luoda uuden järjestyksen.

Niin Benoistin kuin Putininkin näkemykset ovat tässä suhteessa järkevämpiä kuin Brysselin ja Washingtonin kaksinaismoralistiset lausunnot. Vaikka Putinin viha tuntuu sumentaneen monen järjen, veikkaisin useimpien jo kyllästyneen yksipuoliseen Ukraina-uutisointiin.

Irrationaalinen Venäjän vihaaminen ei johda mihinkään, nykyisen pakotepolitiikan kurjistaessa vain eurokansalaisten arkea. Ylipäätään kannattaisi omaksua realistisempi asenne maailmassa tekeillä oleviin muutoksiin. Tuttujen instituutioiden aika voi olla ohi pikemmin kuin moni kuvitteleekaan.

Lännen ylivalta maailmanpolitiikassa ja -taloudessa ei ole mikään muuttumaton, ikuinen arvo. Liberaalikapitalistinen järjestelmä on syvässä kriisissä, josta ei ole paluuta entiseen. Vaikka jotkut haluaisivat antaa toisen maailmansodan jälkeen rakennetulle atlanttiselle järjestykselle lisäaikaa, epäilen, käykö tämä enää päinsä.