Ajattelin esitellä viimeisimmän lukemani kirjan, Neema Parvinin The Populist Delusion (Imperium Press, 2022) , joka käsittelee eliittiteoriaa, sen keskeisiä ajattelijoita ja kritisoi populismia, esimerkkinään mm. Donald Trump.
Parvini on Shakespearen tuntija, joka on toiminut englantilaisen kirjallisuuden lehtorina Surreyn yliopistossa. Hänellä on myös oma opetusalan yrityksensä, joka tuottaa ja myy kursseja.
Parvini on kiinnostunut kirjallisuuden lisäksi myös poliittisesta filosofiasta ja hän ylläpitää Youtube-kanavaa nimellä Academic Agent. Walesissa kasvanut, iranilaisiakin sukujuuria omaava Parvini on liitetty näkemystensä vuoksi myös marginaalioikeistoon.
The Populist Delusion esittelee ensi alkuun ”eliittiteoreetikkoja”, kuten Gaetano Mosca, Vilfredo Pareto, Robert Michels, James Burnham ja Samuel Francis, sekä poliittisia teoreetikkoja, kuten Carl Schmitt ja Bertrand de Jouvenel. Näistä esittelyistä saa ytimekkään kuvauksen kyseisten ajattelijoiden keskeisistä olettamuksista.
Parvinin teos vastaa myös kysymykseen, miksi populistiset poliittiset liikkeet ovat usein epäonnistuneet. Yhdysvaltojen presidentiksi noustuaan tietyn kansanosan protestiehdokas Donald Trump oli kykenemätön saamaan aikaan mitään muutoksia vanhaan järjestelmään: Washingtonin korruptoitunutta politiikan ”suota” ei kuivattu.
Myös Euroopassa populistit ovat osoittautuneet pettymyksiksi äänestäjilleen. Esimerkiksi Suomessa, perussuomalaiset on paljastunut establismentin narratiivia ajavaksi puolueeksi, eikä miksikään autenttiseksi muutosvoimaksi. Sellaisia tuskin peukaloituun parlamenttipeliin päästettäisiinkään.
Hallituksen rooli on myös käännetty ylösalaisin, kuten Parvini valaisee, amerikkalaista paleokonservatiivista filosofia Paul Gottfriediä siteeraten. Sen sijaan, että hallinto kehittäisi yhteiskuntaa kansalaistensa hyväksi, moderni ”managerien regiimi” alistaakin kansalaiset palvelemaan ”atomisoitua korporatiivista konsumerismia”.
Parvinin esittelemien eliittiteoreettikojen päätelmät voisi tiivistää seuraavasti: Todellinen valta on aina pienen vähemmistön käsissä ja se on demokraattisten vaalien tuloksista riippumatonta. Yleisellä mielipiteellä ei ole suurta merkitystä lainsäädännön ja poliittisen linjan kysymyksissä.
Muutos ei koskaan tule ”kansasta”, eikä ruohonjuuritason liikkeillä muuteta maailmaa, ellei se ole vallanpitäjien nimenomainen tarkoitus. Eri eliitit voivat kilpailla keskenään vallasta ja yksi hallitseva eliitti voi vaihtua toiseen. Kuulostaa ehkä idealistien korviin inhorealistiselta, mutta tällaisiin johtopäätöksiin olen itsekin päätynyt.
Parvini huomioi kirjassaan myös korona-ajan ylilyönnit, Maailman talousfoorumin teknokratian ja varainhoitojätti BlacRockin toimitusjohtajan Larry Finkin vaatimukset siirtyä ”nettonollatalouteen”. Jonkinlaista kamppailua ”kansallisen suverenismin” ja ”globalismin” välillä tullaan varmasti käymään, vanhan järjestyksen vaihtuessa uuteen.
Minusta ongelmallisinta on se, että näennäisistä eroistaan ja erimielisyyksistä huolimatta, nykyiset eliitit niin idässä kuin lännessä, näyttävät olevan pitkälti samaa mieltä monista tulevaisuutta koskevista kysymyksistä. Auttaako edes Aasian nousu globaalin ”amerikkalaistumisen” jälkeen?
Onko ainoa toivottava muutos sama, kuin minkä Parvini esittää: että vuosikymmenten kroonisen huonon hallinnon jälkeen nykyiset ”managerit” korvattaisiin henkilöillä, joiden intressit olisivat lähempänä myös kansalaisten etuja?
(The following is an English translation of a Finnish review. Free to be published elsewhere, provided the original author and source are credited.)
Elite power and the delusion of populism
I thought I would present my latest read, The Populist Delusion by Neema Parvini (Imperium Press, 2022) , which deals with elite theory, its key thinkers and critiques of populism, including Donald Trump.
Parvini is a Shakespeare scholar who has been a lecturer in English Literature at the University of Surrey. He also runs his own teaching business, producing and selling courses.
In addition to literature, Parvini is also interested in political philosophy and runs a Youtube channel called Academic Agent. Parvini, who grew up in Wales and has Iranian ancestry, has also been associated with the fringe right for his views.
The Populist Delusion starts by introducing ’elite theorists’ such as Gaetano Mosca, Vilfredo Pareto, Robert Michels, James Burnham and Samuel Francis, as well as political theorists such as Carl Schmitt and Bertrand de Jouvenel. These introductions provide a succinct description of the key assumptions of these thinkers.
Parvin’s work also answers the question of why populist political movements have often failed. After becoming president of the United States, Donald Trump, the protest candidate of a certain section of the population, was unable to bring about any change in the old system: the corrupt political ’swamp’ of Washington was not drained.
In Europe, too, populists have proved disappointing to their voters. In Finland, for example, the Finns Party have been revealed as a party pushing the establishment narrative, rather than an authentic force for change. Authentic voices are unlikely to be allowed into a rigged parliamentary game.
The role of government has also been turned upside down, as Parvini points out, quoting the American paleoconservative philosopher Paul Gottfried. Instead of the government developing society for the benefit of its citizens, the modern ’managerial regime’ subordinates citizens to the service of ’atomized corporatist consumerism’.
The conclusions of the elite theories presented by Parvin could be summarised as follows: real power is always in the hands of a small minority and is independent of the results of democratic elections. Public opinion does not play a major role in matters of legislation and policy.
Change will never come from ”the people”, and grassroots movements will never change the world unless that is the explicit intention of those in power. At best, different elites compete for power and one ruling elite may change places with another. Idealists may find this unpalatable, but I have come to the same conclusions.
In his book, Parvini also notes the excesses of the Corona era, the technocracy of the World Economic Forum and the calls by Larry Fink, CEO of asset management giant BlackRock, to move to a ”net zero economy”. Some kind of struggle between ’national sovereignism’ and ’globalism’ is bound to ensue, as the old order is replaced by the new.
What I find most problematic is that, despite their apparent differences and disagreements, today’s elites, both in the East and the West, seem to be largely in agreement on many questions about the future. Will even the rise of Asia after the global ”Americanisation” help?
Is the only desirable change the same as Parvini suggests: that after decades of chronic mismanagement, the current ”managers” are replaced by people whose interests are also closer to those of the people?