Politiikan seuraaminen lännetetyssä Suomessa ei ole järin palkitsevaa, ellei kannata presidentin, pääministerin ja heidän rikoskumppaniensa tavoin liberaaliglobalismin ideologiaa, jota pönkitetään erilaisilla pelotteilla.

Viimeisimmän lausuntonsa mukaan, Bilderberg-Sannan mielestä ”maailmassa on käynnissä arvojen kamppailu” ja nyt olisi ”varmistettava, että läntiset arvot voittavat”. Ettei vain ”ratkaisujen momentum” menisi ohi ja Suomen natotus muuttuisi jäätyneeksi konfliktiksi?

Kesäisessä Ruotsissa juuri vieraillut Marin ei ole havainnut, että spengleriläinen talvimaisema on alati edessämme ja länsimaiden perikato on jo koittanut. Epäilen, etteivät edes eläkeläisdemarit enää jaa pääministerin arvojargonia, johon sekoittuu tympeä russofobia ja sotakiihko.

Ylipäänsä vasemmisto ei ole enää muuta kuin hallitsevan luokan valeliike, jonka periaateohjelma on niin joustava, että se voi tukea lännen kapitalistien murhakoneistoa eli Natoa, sekä liberaalin yksilön ”vapautta” käyttää vaikka kovia huumeita. Kuulostaa aika kokoomuslaiselta ja sehän onkin gallupien mukaan maailman onnellisimman kansan suosikkipuolue.

Samoin pateettinen äärioikeisto näyttää rakastuneen asiasisällön sijaan symboleihin ja iskulauseisiin siinä määrin, että siitäkin on tullut Ukrainan konfliktin myötä angloamerikkalaisjuutalaisen establismentin puolustaja.

Itä-Ukrainan Donbassin alueen venäläiskapinallisia vastaan taistelevat Zelenskyin ja oligarkki Kolomoiskyin uusnatsipataljoonat ovat jo vuosia olleet lännen tiedustelupalvelujen kouluttamia, rahoittamia ja aseistamia.

Sittemmin valtamedia on ryhtynyt kiireesti salonkikelpoistamaan näitä natsiestetiikkaan sonnustautuneita ”patriootteja”. Jopa suomalaiset vierastaistelijat ovat menneet mukaan, mustaa aurinkoa hihassaan kantaen (sillä seurauksella, että Ylen turpotoimittajakin on yrittänyt nolosti vähätellä asiaa).

Mutta jos siirrytään geopoliittisen pelin seuraavalle tasolle, nähdäkseni todellinen kahtiajako on nykyään niiden välillä, jotka haluavat säilyttää Yhdysvaltojen johtaman ”kultaisen miljardin” taantuvan yksinapaisen järjestelmän, sekä niiden, jotka haluavat korvata sen moninapaisella järjestelmällä, jota johtaisi ”globaali etelä”.

Kummankin järjestelmän erityiset yksityiskohdat eroavat toisistaan, mutta niillä on myös joitakin ikäviä yhtäläisyyksiä siinä, että kumpikin tuntuu hyväksyvän ylikansallisen ”suuren uudelleenkäynnistyksen” hankkeen, kaikkine dystooppisine seurauksineen.

Erimielisyyksiä ilmenee lähinnä siinä, miten siirtymä toteutetaan, mutta YK:n ankeat agendat kestävästä kehityksestä ja vihreästä siirtymästä ovat ainakin korulauseina läsnä kaikkien osapuolten ulostuloissa. Kukaan merkkihenkilö ei uskalla sanoa, että tämänhetkinen ”kriiseily” on vain uusi vaihe finanssifasistien pyramidihuijauksessa.

Poliittisen kentän vasemmalla laidalla, keskellä ja oikealla, on niitä, jotka kannattavat jompaakumpaa näistä kahdesta blokista, kultaista miljardia ja globaalia etelää. Sen vuoksi pidän globaalin järjestelmämuutoksen toivottua lopputulosta ideologista erottelua tarkempana jakolinjana.

Oikeastaan kapitalistien ja globalistien ”suuren uudelleenkäynnistyksen” vastustajat ovat ainoita todellisia ”kapinallisia” ja ”vallankumouksellisia” tämän hetken maailmassa, mutta juuri nyt heillä ei näytä olevan valtaa kääntää tätä suuntausta, jota molemmat edellä mainitut blokit omalla tavallaan tukevat.

Tuoreessa muistissa on, miten korona-aikana miltei kaikki valtiot päätyivät yksimielisyyteen siitä, että uusi ”näkymätön vihollinen”, hengitystieinfektio covid-19, vaatisi autoritaarista biopolitiikkaa, yhteiskuntien sulkemista ja kansalaisten piikittämistä arveluttavilla, kokeellisilla rokotteilla.

Tässä asiassa keskeiset vallat – päättäjät Washingtonissa, Lontoossa, Brysselissä, Moskovassa ja Pekingissä – näyttivät olevan muista erimielisyyksistään huolimatta samoilla linjoilla, vaikka koko koronakriisi olikin vain osa keskuspankkiirien hätästrategiaa.

Poikkeuksena masentavaan konsensukseen, ”Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi” haukuttu Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukašenko ei mennyt täysillä mukaan pandemianarratiiviin ja hän maksoikin siitä kovan hinnan vallanvaihtoyrityksen ja sanktioiden muodossa.

Tästä huolimatta, mitä tulee uuteen kylmään sotaan kultaisen miljardin ja globaalin etelän välillä, kannatan jälkimmäisen ”voittoa”. Olemme eläneet Amerikka-keskeisessä maailmassa jo riittävän kauan ja olisi korkea aika kokeilla jotain muuta.

Valitettavasti asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Jos ”länsi” voittaa käynnissä olevan hybridisodan, Agenda 2030:n toimeenpano ja digitaaliseen valuuttaan siirtymisen valmistelu jatkuvat. Jos taas globaali etelä (tai ”itä”) voittaa – ja arvelen, että näin käy – sama agenda ja digitaalitalous ovat silti edessä.

Länsinostalgikoille kapitalistinen teknokratia ei ole ongelma, mikäli se vain on angloamerikkalaisella viihteellä ja liberalismilla päällystetty. Samoin monelle globaalin etelän ymmärtäjälle välttäisi digitalisoitu valvontasosialismi, kunhan vain Washington ja Lontoo häviäisivät pelin.

Ehkä lukija ymmärtää, että nykyinen, pimeä poliittinen tila saa välillä kirjoittamaan tällaisia inhorealistisia, pessimistisiä pakinoita. Vaikka valonpilkahduksiakin välillä esiintyy, tulevaisuus näyttää aika synkältä. Toivottavasti aivan kaikki ei mene ylikansallisten suunnitelmien mukaan.