Uusi kylmä sota Euroopassa alkoi jo silloin, kun Vladimir Putinista tuli Venäjän presidentti Boris Jeltsinin jälkeen. Joidenkin mielestä lännen ”hybridisota” Venäjää vastaan on ollut käynnissä jo tsaarien ajalta asti. Sama meno jatkuu, kunnes Venäjä saadaan tuhottua, tai kun se voittaa vastustajansa.

Nykyajassa länsi kiihdytti Venäjän-vastaista sodankäyntiään toteuttamalla vuonna 2014 Ukrainassa vallankaappauksen, jonka seurauksena ukrainalaiset kääntyivät toisiaan vastaan. Zbigniew Brzezinskin geopoliittinen strategia Venäjän horjuttamiseksi ja saartamiseksi jatkui menestyksekkäästi.

Yhdysvallat kirjasi jälleen uuden voiton taistelussaan, kun lännen viimeisetkin peräpohjolan vasallit, Suomi ja Ruotsi, yllytettiin hakemaan Washingtonin transatlanttisen sotakoneiston eli Naton jäsenyyttä, ”muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen” vedoten.

Kuten Patrick Lawrence huomioi, tämä liitos lujittaa entisestään muuria, jonka Washington on euroalamaistensa avulla pystyttänyt, erottaakseen Venäjän Euroopasta. Uusi rautaesirippu on noussut, tällä kertaa yksin lännen toimesta, jakaen tämän maailmankolkan jälleen ”itään ja länteen”.

Yhdysvallat on yhä johtava, globaalia epävakautta lisäävä suurvalta ja nyt massamedian ympärivuorokautisen informaatiosodankäynnin ansiosta, venäläisyydestä on tehty suoranainen hylkiökulttuuri, jota Ukrainan tapahtumien nimissä pyritään hävittämään.

Venäläisyyden sensuroinnista olisi esitettävissä lukuisia esimerkkejä, jotka ovat kohdistuneet urheilijoihin, taiteilijoihin, kirjailijoihin ja muihin Venäjän kansalaisiin, mutta mainitaan nyt tuoreimpana siirtona se, että Suomen Turku katsoi parhaaksi poistaa Leninin patsaan ydinkeskustasta.

Ironista, että Venäjän sotilasoperaation seurauksena Suomen katukuvasta poistettiin sen miehen patsas, joka antoi Ukrainalle ja Suomelle itsenäisyyden. Venäjään yhdistävää historiaa pyyhitään nyt vimmalla pois, aivan kuten Yhdysvalloissa kaadettiin patsaita woke-ideologian huumassa. Tätäkö tarkoittaa paljon puhuttu ”Nato-yhteensopivuus”?

Kaikessa näkyvät Washingtonin strategien kädenjäljet, sillä juuri Yhdysvaltojen syvä valtio rakentaa uusiksi euroatlanttista infrastruktuuria, joka määrittelee uuden kylmän sodan. Suomalaisten ja ruotsalaisten liittyminen Natoon on viimeisin vaihe, jolla Venäjää yritetään eristää. Itämerestäkin halutaan tehdä ”Nato-meri” (jonka uumenien luonnonvarat halutaan länttä hallitsevan eliitin haltuun?).

Washingtonin vaivannäöstä ja vahingonteosta huolimatta, saattaakin käydä niin, että ”kansainvälistä yhteisöä” omissa kuvitelmissaan edustava länsi eristääkin Venäjän sijasta itsensä maailman kansojen enemmistöstä, joka ei ole liittynyt Ukrainan lippuja sosiaalisen median profiileissaan kantavaan, Venäjää vihaavaan massaan.

Edes ilmoitus Suomen Natoon hakemisesta ja presidentti Sauli Niinistön tyly kehotus Putinille ”peiliin katsomisesta”, eivät ole kiihkoatlantistien pettymykseksi saaneet Kremliä reagoimaan. Venäjän suhtautuminen on ollut asiallista, mutta tämä on yllyttänyt suomalaislehdistön vain jatkamaan irvailua siitä, kuinka Putin ”ei uskalla tehdä mitään”.

Jonkinlaisia vastatoimia on varmasti luvassa, jos ja kun Suomesta Naton virallinen jäsenmaa tulee. Venäjä on jo karkottanut suomalaisia diplomaatteja ja kaasuhanatkin ovat menossa kiinni. Epäilemättä Moskovassa katsotaan ensin, minkälaisia sotilasteknisiä siirtoja Yhdysvallat tulee Naton lipun alla Suomen kamaralla tekemään.

Kun Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reagan pyysi vuonna 1987 Neuvostoliiton viimeistä johtajaa Mihail Gorbatšovia Berliinissä ”purkamaan muurin”, joka symboloi idän ja lännen eroa, on presidentti Joe Bidenin aikana luotu ohjelma, Build Back Better, ”rakenna takaisin paremmin”, saanut viime kuukausien aikana uuden ulkopoliittisen merkityksen läntisen rautaesiripun laskeutuessa.

Kuten länsi- ja itäblokin vastakkainasettelun kylmimpinä hetkinä, myös Ukrainan kriisin aikana eurooppalaisten ja amerikkalaisten tietoisuutta on kavennettu sopivalla mediakasvatuksella niin, että kaikesta on tullut binääristä ja manikealaisen dualistista. Objektiivisuus loistaa poissaolollaan ja nyt kansalaisiin iskostetaan lännetetyn Suomen mustavalkoinen maailmankuva.

Venäjä on tässä lännen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa kuplassa kategorisesti ”paha”, kun taas länsi sijaissotineen ja Venäjä-pakotteineen, on kaikessa irvokkuudessaan ”hyvä”. Eurooppalaiset ovat valmiita menettämään loputkin haaveensa suvereeniudesta ja tekemään taloudellisen itsemurhan Washingtonin intressejä ajaessaan.

Entisenlainen Suomi näyttää olevan kuolemassa. Alemmuuskompleksinsa takia monet suomalaiset, poliittista eliittiä myöten, ovat valmiita tekemään mitä tahansa tunteakseen ”kuuluvansa länteen”. Se uniikki kansakunta, joka on sijainnut idän ja lännen välimaastossa, on väistymässä, amerikkalaistamisprosessin saadessa viimeisen silauksen sotilasliiton jäsenenä.

Jo jäsenyys Euroopan unionissa oli kohtalokas virhe ja itsenäisyyden menetys, mutta lännen sotashakkilaudalla, suurvaltapolitiikan uhrattavaksi pelinappulaksi ryhtyneenä, virallinen Suomi luopuu aiemmasta, turvallisesta ja arvostetusta asemastaan ja vieläpä täysin turhaan.

Myös Euroopan unioni on tehnyt itselleen varsinaisen karhunpalveluksen osallistumalla Bidenin hallinnon synkkiin suunnitelmiin. Bryssel voi unohtaa mantereen potentiaalisen aseman itsenäisenä valtakeskuksena. Eurokraattien haaveet maailmanpoliittisesta merkittävyydestä voi haudata Yhdysvaltojen ulkopolitiikan myötäilyn myötä.

Sauli Niinistölle ja kumppaneille on tärkeintä ajaa länttä hallitsevan eliitin asiaa. Viimeisin vierailu Washingtonissa oli jälleen noloa seurattavaa, kun tämä maansa myyjä hymyili kuin heikkopäinen, seniilin Bidenin ja Ruotsin pääministeri Anderssonin vierellä. Ehkäpä tätä kokoomuslaista nousuhumalaa seuraa vielä ankara krapula ja masennus?

Yksi suuri ero ensimmäisen ja toisen kylmän sodan välillä on onneksi se, että nyt muullakin maailmalla on sanansa sanottavana. Kuten Kiina on muistaakseni todennut, nykyisessä keskinäisriippuvaisuuden maailmassa, mitään valtiota ei voida noin vain eristää muista Yhdysvaltojen yksipuolisella päätöksellä.

Länsi haluaa epätoivoisesti epävakauttaa ja jakaa maailmaa leireihin, koska sen ylivalta on entistä enemmän uhattuna. Se on valmis nostamaan uuden rautaesiripun ja rakentamaan muureja, yrittäessään toistaa historiaa. Tämä ei tietenkään kovin kauaa onnistu, mutta epäilemättä hegemoni ehtii vielä saada aikaan lisää kaaosta ja tuhoa, ennen kuin se syrjäytetään.