Sillä välin kun kansalaisten huomio yritetään yhä pitää Ukrainassa, mutta myös Suomen ja Ruotsin Nato-hakemusten etenemisessä, olen seurannut Sri Lankan, Intian eteläkärjen edustalla sijaitsevan pienen saarivaltion, tapahtumia.

Globaalissa mittakaavassa Sri Lanka on suhteellisen merkityksetön paikka, mutta kuten Eamon McKinney huomauttaa, saarivaltio voi osoittautua ”kanarialinnuksi hiilikaivoksessa” ja heijastella laajempaa globaalia kriisiä.

Korruptoitunut ja huonosti johdettu maa on ilmoittanut, ettei se pysty enää täyttämään kansainvälisiä velkavelvoitteitaan. Kuten niin monet muutkin maat, Sri Lanka kärsi korona-ajan rajoituksista ilman matkailua ja kauppaa. Nyt sen varat eivät riitä velkojen maksuun.

Noin 56 miljardin dollarin ulkomaanvelkansa vuoksi Sri Lanka on pakotettu anomaan kansainväliseltä valuuttarahasto IMF:ltä lisää lainaa elintarvikkeiden, energian ja lääkkeiden tuonnin kustannuksiin.

Ruokapulan ja sähkökatkojen keskellä, kansalaisten mellakat ovat levinneet laajalle ja pääministeri Mahinda Rajapaksa on eronnut tehtävästään. Eronpyyntö ei onnistunut tukahduttamaan mellakoita ja mielenosoittajat vaativat myös presidenttiä, Gotabaya Rajapaksaa, entisen pääministerin veljeä, eroamaan.

Tiistaina, toukokuun 10. päivänä, maan hallitus määräsi turvallisuusjoukot ampumaan kohdatessa kaikkia, jotka ryöstelevät julkista omaisuutta. Myös tuhansia sotilaita alkoi partioida pääkaupungin Colombon kaduilla. Ainakin kahdeksan ihmisen on ilmoitettu kuolleen ja yli kahdensadan haavoittuneen. Valtionjohdon ja poliitikkojen taloja on poltettu.

Kyseessä ei ole maan ensimmäinen talouskriisi, mutta meneillään oleva on ylivoimaisesti pahin; pitkään ahdingossa ollut kansa on saavuttanut murtumispisteen. Kaikesta on pulaa, inflaatio rehottaa ja terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut. Valuuttarahasto IMF on tullut hätiin, esittäen tilanteen pelastajaa.

Kuten aina, IMF:llä on suunnitelmansa tällaisia tilanteita varten. Suoritetaan rakenneuudistus, jotta velan korkoja voidaan edelleen maksaa takaisin. Siihen kuuluu myös hallituksen menojen leikkaaminen olennaisista palveluista ja jäljellä olevan julkisen omaisuuden yksityistäminen lännen tuhoisan talousopin mukaisesti.

Mikään näistä toimenpiteistä ei tietenkään miellytä niitä ihmisiä, jotka kärsivät eniten. Ei sillä, että tavallisten ihmisten huolet painaisivat IMF:ää tai sen edustamaa sijoittajaluokkaa. Velka on aina hoidettava ennen kuin ihmiset saavat syödäkseen. Nämä ovat globaalin Lännen™ ”sääntöpohjaisen järjestyksen” periaatteita.

McKinney arvioi, että ”jos Sri Lankassa tapahtuva taloudellinen ja yhteiskunnallinen romahdus olisi vain yksittäinen ongelma, länsi saattaisi katsoa sivusta, kuten se on tehnyt monta kertaa aiemmin ja pitää sitä vain kolmannen maailman köyhyyspornona”.

Kyseessä ei kuitenkaan ole yksittäistapaus, vaan vasta ensimmäinen domino, joka kaatuu laajassa globaalissa kriisissä. Maailmanpankki onkin varoittanut, että yli kuusikymmentä muuta maata on samankaltaisessa vaaratilanteessa kuin Sri Lanka. ”Yksi niistä on muuten Ukraina”, McKinney huomauttaa.

Köyhät velkavaltiot sijaitsevat pääasiassa, mutta eivät yksinomaan, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. McKinney väittää, että ”kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja sen rikollinen sisar, Maailmanpankki” ovat ”pitäneet nämä maat tarkoituksella köyhinä ja kehittymättöminä”. Viime aikoina monet näistä maista ovat ryhtyneet vastustamaan kansainvälistä pääomaluokkaa ja sen valvomia instituutioita.

Argentiina on useimpien Latinalaisen Amerikan naapurimaidensa tavoin kärsinyt omasta rahoituskriisistään. Presidentti Alberto Fernandez on johdonmukaisesti tuominnut IMF:n, kun se kamppailee ulkomaanvelkansa kanssa. Fernandez pitää tätä miljardivelkaa ”myrkyllisenä, koska se on syntynyt länsimaiden tukemien korruptoituneiden marionettijohtajien aikana”.

Harva Latinalaisen Amerikan maa on välttynyt samalta ongelmalta. Fernandez on hiljattain kosiskellut Kiinaa ja varmistanut kiinalaisinvestointeja miljardien dollarien edestä. Muiden kehityshankkeiden ohella yhteistyöhön sisältyy uuden, seuraavan sukupolven kiinalaisen ydinvoimalaitoksen rakentaminen.

Brasiliassa hiljaisella vallankaappauksella syrjäytetty, entinen presidentti Lula da Silva on jälleen ehdolla ja hänen odotetaan voittavan. Hän on puhunut tarpeesta irrottautua dollarin ylivallasta ja perustaa uusi Latinalaisen Amerikan alueellinen valuutta. Suurin osa Latinalaisesta Amerikasta tukee tätä aloitetta ja monet heistä lähestyvät Kiinaa kehitysyhteistyövarojen saamiseksi.

Nykyisen valuuttajärjestelmän kritiikki on voimistunut erityisesti Venäjän ja Ukrainan konfliktin jälkeen. Tämä on johtanut syytöksiin siitä, että dollari on muuttunut globaalista valuutasta ulkopolitiikan ja taloussodan aseeksi. Yhdysvallat käyttää myös kansainvälistä Swift-maksujärjestelmää häikäilemättä hyväkseen, poistaakseen kilpailijansa pelistä.

Lännen pääomapiirit ovat hyvin huolissaan tällaisesta kehityksestä. IMF:n äskettäisessä kokouksessa Washingtonissa, uusi pääekonomisti Pierre-Olivier Gourinchas totesi olevansa ”luottavainen”, että uhanalaiset taloudet ”tekevät oikean valinnan, eivätkä hyppää toiselle puolelle”, millä hän tietenkin tarkoitti Kiinaa ja Venäjää.

Länsimaiden, Japani mukaan lukien, velkaantumisasteet ovat samankaltaiset kuin kehittyvillä mailla. Japanilla on itse asiassa maailman korkein velka suhteessa bruttokansantuotteeseen. Elintarvike- ja energiapula sekä inflaatio voimistuvat myös länsimaissa, mutta nämä ongelmat olivat olemassa jo kauan ennen kuin Ukrainan kriisi nousi uutisoinnin keskiöön.

Länsimaat ovat järjestelmällisessä taloudellisessa ja sosiaalisessa kriisissä, eikä siihen näytetä keksivän muita hätästrategioita, kuin painaa vain lisää rahaa, sekä hallita ihmisiä erilaisilla pelotteilla, kuten viime vuosina on nähty ja koettu. Mikään näistä ei vain näytä tuovan apua kapitalismin itseaiheutettuun kriisiin.

Kuten McKinney muistuttaa, ”vuodesta 1945 ja Bretton Woodsin sopimuksen täytäntöönpanosta lähtien maailma on ollut sellaisen rahoitusjärjestelmän panttivankina, joka on suunniteltu hyödyttämään pääomaluokan pientä vähemmistöä”.

Tämä rahoitusjärjestelmä on käynyt kauppaa inhimillisellä kärsimyksellä ja kurjuudella. Köyhien maiden luonnonvarat on otettu globaalin lännen imperiumin haltuun osana taloudellista kolonialismia. ”Yhdysvaltojen armeijan valtavia voimavaroja on käytetty ympäri maailmaa sen varmistamiseksi, ettei yksikään kansakunta eksyisi plantaasilta”, McKinney toteaa sarkastisesti.

Silti edes amerikkalaisen palkka-armeijan voima ei voi tukahduttaa sitä lännen vastaista liikesarjaa, joka on nyt käynnissä. McKinney siteeraakin Napoleonia: ”On olemassa jotain voimakkaampaa kuin kaikki maailman armeijat, nimittäin ajatus, jonka aika on tullut”.

Onnistuvatko kilpailevat vallat sitten rakentamaan uuden, rehellisemmän talousjärjestelmän, joka korvaa lännen liberaalin järjestyksen? Kiinassa asuva liikemies ja sinologi McKinney katsoo optimistisesti, että ”kaikki indikaattorit viittaavat siihen, että näin on nyt tapahtumassa”. Itse en usko, että vanha rahavalta on valmis noin vain luovuttamaan.

Olisi toki hienoa, jos maailma vapautuisi viimein ahneen imperiumin kynsistä ja keskuspankkikabaalin monisatavuotinen valtakausi päättyisi. Tähän skenaarioon on tosin helppo suhtautua skeptisesti, varsinkin kun suunnitelmat digitalisaation, vihreän siirtymän ja ”kapitalismin nollauksen” suhteen näyttävät etenevän.

Edessä on joka tapauksessa vaikeita aikoja. Niin kutsutut ”kolmannen maailman ongelmat”, krooninen ruoka- ja energiapula sekä hallitsematon inflaatio, tekevät tuloaan myös länsimaihin. Toistetaanko Sri Lankassa hiljattain nähtyjä väkivaltaisia kohtauksia pian Euroopan ja Amerikan kaduilla? Onko länttä hallitseva eliitti itsekään silloin turvassa?