Amerikkalaisten akateemikkojen keskuudessa on tapahtunut mielenkiintoinen muutos: jos aiemmin vain realistit (kuten politiikan tutkija John Mearsheimer) pitivät Natoa syypäänä nykyiseen Ukrainan kriisiin, nyt jopa globalistit, kuten Jeffrey Sachs, tunnustavat asian olevan juuri näin. Sachs kertoo mielipiteensä kirjoituksessaan CNN:lle.

Sachsin mielestä Yhdysvaltojen strategia, jonka ”tarkoituksena on auttaa Ukrainaa voittamaan Venäjän hyökkäys asettamalla ankaria pakotteita ja toimittamalla Ukrainan armeijalle kehittynyttä aseistusta”, ei todennäköisesti tule onnistumaan.

Amerikkalaisekonomisti katsoo, että ainoa ratkaisu on neuvottelujen kautta syntyvä rauhansopimus. ”Sopimuksen aikaansaamiseksi Yhdysvaltojen olisi kuitenkin tehtävä kompromissi Naton suhteen, minkä Washington on toistaiseksi torjunut.”

Venäjän mukaan neuvottelut ovat ajautuneet umpikujaan. Ennen sotilaallisen operaationsa aloittamista Putin esitti lännelle luettelon vaatimuksista, joihin kuului erityisesti ”Naton laajentumisen pysäyttäminen”. Yhdysvallat ei ollut halukas sitoutumaan tähän, mutta Sachs arvioi, että nyt olisi ”aika tarkastella tätä politiikkaa uudelleen”.

Sachs lähestyy ulko- ja turvallisuuspoliittisten realistien kantaa. Hän sanoo, että Yhdysvaltojen ”asetoimituksia ja pakotteita koskeva lähestymistapa” saattaa kuulostaa vakuuttavalta ”amerikkalaisessa yleisen mielipiteen kaikukammiossa, mutta se ei toimi globaalilla näyttämöllä”. Yhdysvalloissa ja Euroopassakin pakotteilla on Sachsista ”vain vähän kannatusta” ja ”poliittisia vastareaktioita” saattaa nousta vielä lisää.

Lännessä on oletettu, että Ukrainan sotatoimien myötä olisi itsestään selvää, että Venäjä joutuisi hyljeksityn paariavaltion asemaan. Sachsin mukaan näin ei kuitenkaan ole: erityisesti kehittyvät maat ovat kieltäytyneet liittymästä lännen Venäjän-eristämiskampanjaan.

Epäonnistuminen näkyi viimeksi Yhdysvaltojen johtamassa äänestyksessä Venäjän poistamiseksi YK:n ihmisoikeusneuvostosta. ”On totta, että 93 maata kannatti siirtoa, mutta 100 muuta maata ei kannattanut sitä (24 vastusti, 58 äänesti tyhjää ja 18 ei äänestänyt ollenkaan). Vielä oleellisempaa on se, että näissä sadassa maassa asuu 76 prosenttia maailman väestöstä. ”

Yhdysvaltojen pakotepolitiikkaan liittyy ”lukemattomia ongelmia”, ekonomisti ruotii.
Ensimmäinen on se, että ”vaikka pakotteet aiheuttavat Venäjällä taloudellista ahdinkoa, ne eivät todennäköisesti muuta Venäjän politiikkaa millään ratkaisevalla tavalla”.

”Ajatelkaa Yhdysvaltojen Venezuelalle, Iranille ja Pohjois-Korealle asettamia ankaria pakotteita”, Sachs esittää. ”Ne ovat heikentäneet näiden maiden talouksia, mutta eivät ole muuttaneet maiden politiikkaa tavoitellulla tavalla.”

Toiseksi, ”pakotteita on helppo kiertää ainakin osittain ja ajan mittaan kiertoteitä tulee todennäköisesti lisää”. Amerikkalaisia pakotteita sovelletaan tehokkaimmin ”dollaripohjaisiin liiketoimiin, joissa on mukana Yhdysvaltojen pankkijärjestelmä”.

Maat, jotka pyrkivät kiertämään pakotteita, löytävät keinoja tehdä liiketoimia muiden kuin pankkien tai muiden kuin dollarimääräisten keinojen avulla. ”Voimme odottaa, että ruplina, rupiana, renminbinä ja muina valuuttoina kuin dollarin määräisinä tapahtuvien liiketoimien määrä Venäjän kanssa kasvaa”, Sachs ennakoi.

Kolmas ongelma on Sachsista se, että suurin osa maailmasta ei usko pakotteisiin. ”Kun lasketaan yhteen kaikki maat ja alueet, jotka ovat asettaneet pakotteita Venäjälle – Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta, Euroopan unioni, Japani, Singapore, Australia, Uusi-Seelanti ja muutama muu maa – niiden yhteenlaskettu väkiluku on vain 14 prosenttia maailman väestöstä.”

Neljäs ongelma on ”bumerangivaikutus”. Venäjään kohdistuvat pakotteet eivät vahingoita vain Venäjää, vaan koko maailmantaloutta, mikä lisää toimitusketjujen häiriöitä, inflaatiota ja elintarvikepulaa. Siksi monet Euroopan maat jatkavat kaasun ja öljyn tuontia Venäjältä. ”Bumerangivaikutus vahingoittaa todennäköisesti myös demokraatteja marraskuun välivaaleissa, kun inflaatio syö äänestäjien reaalituloja”, Sachs arvioi.

Viides ongelma on ”Venäjän energia- ja viljanviennin joustamaton, hintaherkkä kysyntä”. Kun Venäjän viennin määrä vähenee, kyseisten hyödykkeiden maailmanmarkkinahinnat nousevat. Venäjä voi päätyä pienempiin vientimääriin, mutta lähes samoihin tai jopa suurempiin vientituloihin.

Kuudes Sachsin listaama ongelma on – yllätys, yllätys – geopoliittinen. ”Muut maat – ja ennen kaikkea Kiina – näkevät Venäjän ja Ukrainan sodan ainakin osittain sotana, jossa Venäjä vastustaa Naton laajentumista Ukrainaan. Siksi Kiina väittää toistuvasti, että sodassa on kyse Venäjän oikeutetuista turvallisuusintresseistä”, Sachs selittää.

Yhdysvallat sanoo mielellään, että Nato on ”puhtaasti puolustuksellinen liittouma”, mutta Venäjä, Kiina ja monet muut ovat toista mieltä. Sachs tietää syynkin. ”Ne suhtautuvat epäillen Naton pommituksiin Serbiaa vastaan vuonna 1999, Naton joukkoihin Afganistanissa 20 vuoden ajan syyskuun 11. päivän jälkeen ja Naton pommituksiin Libyaa vastaan vuonna 2011, jolloin Muammar Gaddafi syöstiin vallasta.”

Venäjän johtajat ovat vastustaneet Naton itälaajentumista siitä lähtien, kun se alkoi 1990-luvun puolivälissä Tšekin tasavallan, Unkarin ja Puolan kanssa. On merkillepantavaa, että kun Putin vaati Natoa lopettamaan laajentumisensa Ukrainaan, Biden kieltäytyi jyrkästi neuvottelemasta asiasta Venäjän kanssa.

Monet maailman maat, nouseva Kiina mukaan lukien, eivät tue Venäjään kohdistuvaa painostusta, joka voisi johtaa Naton laajentumiseen. ”Muu maailma haluaa rauhaa, ei Yhdysvaltojen tai Naton voittoa Venäjän kanssa käytävässä valtataistelussa”, Sachs esittää.

Yhdysvallat haluaisi nähdä Putinin voitetun sotilaallisesti, mutta Venäjä tuskin hyväksyy tappiota ja vetäytyy. Yhdysvaltojen ja Naton aseet voivat aiheuttaa Venäjälle valtavia kustannuksia, mutta ne eivät voi pelastaa Ukrainaa, joka tuhoutuu tässä prosessissa, varsinkin kun länsi pitkittää kriisiä.

Sachs katsoo, että nykyinen lähestymistapa ”heikentää taloudellista ja poliittista vakautta kaikkialla maailmassa ja voi jakaa maailman Nato-myönteisiin ja Nato-vastaisiin leireihin, mikä on pitkällä aikavälillä syvästi haitallista myös Yhdysvalloille itselleen”.

Amerikkalainen diplomatia rankaisee siis Venäjää, mutta sillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia todelliseen menestykseen Ukrainassa, ”Yhdysvaltojen intressien edistämisen kannalta”. Todellinen menestys olisi se, että venäläisjoukot palaavat kotiin ja tilanne Ukrainassa vakautuu. Nämä tulokset voidaan saavuttaa neuvottelupöydässä.

Tärkein askel Saschista olisi, että ”Yhdysvallat, Nato-liittolaiset ja Ukraina tekevät selväksi, että Nato ei laajene Ukrainaan” Tuolloin Putinin kanssa samoilla linjoilla olevat maat ja ne, jotka eivät valitse kumpaakaan puolta, sanoisivat, että ”koska Putin on pysäyttänyt Naton laajentumisen, Venäjän on nyt aika poistua taistelukentältä ja palata kotiin”.

Sachs on vakuuttunut siitä, että Bidenin kovat puheet ”Putinin poistamisesta vallasta, kansanmurhasta ja sotarikoksista” eivät pelasta Ukrainaa. ”Asettamalla rauhan etusijalle Naton laajentumisen sijasta, Yhdysvallat saisi suuremman osan maailmasta tukijoikseen ja auttaisi siten tuomaan rauhaa Ukrainaan ja vakautta koko maailmaan”, amerikkalaistutkija uskoo.

Ainakaan vielä ei Washington jaa Sachsin näkemyksiä, vaan ”lisää suoraa sotilaallista tukea” – raskasta tykistöä ja miehittämättömiä lennokkeja – aiotaan yhä toimittaa Ukrainaan. Tällä välin venäläiset ovat täydellisesti saartaneet Mariupolin kaupungin ukrainalaisjoukot Azovstalin tehdasalueelle. Tapahtuuko pian ratkaiseva käänne?