”Länsimaisista tiedotusvälineistä ei saa irti hyödyllistä tietoa Ukrainasta”, väittää amerikkalainen Paul Craig Roberts. Venäjän armeija toimii ilman uutistiedotteita, joten sikäläistä tietoakin annetaan hyvin vähän.

Viime viikolla Pentagonin tiedottaja John Kirby sanoi: ”Tietenkin he [Ukraina] voivat voittaa tämän. Todisteena ovat kirjaimellisesti tulokset, joita näette päivittäin.” Roberts pudistelee päätään tällaiselle hölynpölylle ja vinoilee, että Kirby ”saa varmaan tietonsa CNN:ltä”.

Robertsin omat kommentit Ukrainan tilanteesta ovat tylyä luettavaa. Hän toteaa, ”ettei tiedä yhtään taistelua, jonka ukrainalaiset olisivat voittaneet”. Keskeiset ukrainalaisjoukot ovat ”saarrettuja, loukussa ja heillä on pulaa tarvikkeista”. Lännen mediatalojen tukemassa infosodassa menee paremmin, fyysisessä taistelussa ei niinkään.

Ukrainan armeija tai kohuttu Azovin rykmentti ei ole suorittanut Robertsin mielestä merkittäviä hyökkäystoimia. ”Ukrainan sotilaallinen infrastruktuuri sekä komento- ja valvontajärjestelmät on tuhottu. Lännen lähettämät aseet tuhotaan niiden saapuessa, kuten kävi Slovakian toimittamalle S-300 -ilmatorjuntajärjestelmälle.”

Kreml on nimittänyt operaatiolle uuden komentajan, Syyrian kentiltäkin tutun kenraali Aleksandr Dvornikovin. Länsimaiset tiedotusvälineet ovat esittäneet komentajanvaihdoksen ”yrityksenä vapauttaa Venäjän joukot pattitilanteesta”. CNN:n mukaan uusi nimitys viittaisi siihen, että venäläisjoukoilla ”menee huonosti ja jotain on tehtävä toisin”.

Roberts puolestaan arvelee, ettei mitään hälyttävää ”pattitilannetta” edes ole, vaan aiempi komentaja on voitu vaihtaa, ”koska hän on vastustanut raskaiden aseiden rajoitettua käyttöä, joka on keskittynyt lähinnä Ukrainan sotilaallisen infrastruktuurin tuhoamiseen”.

Kremlin strategia ”merkitsee uhreja venäläisjoukoille, jotka joutuvat raivaamaan saarrettuja alueita katutaisteluissa”. Roberts on tietoinen, etteivät ”useimmat kenraalit pidä tällaisesta joukkojen käytöstä, kun raskailla aseilla voitaisiin tehokkaasti eliminoida vastapuolen joukot”.

Roberts inttää myös, ettei Venäjä ole edes hyökännyt Ukrainaan. ”Venäläisjoukot toimivat vain Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Tarkoituksena oli estää Ukrainan armeijaa, joka on nyt saarrettu ja ansassa, valloittamasta kahta Donbassin tasavaltaa, jotka Venäjä tunnusti hiljattain kahdeksan vuoden viiveen jälkeen.”

Toinen venäläisjoukoille annettu tehtävä on ”tuhota uusnatsistinen Azovin pataljoona, joka on syyllistynyt vuosien ajan julmuuksiin Donbassin venäläisiä vastaan”. Prosessi on edennyt hitaasti, ”koska taistelut käydään pääasiassa venäläisten asuttamassa Donbassissa ja Kreml haluaa pelastaa ihmiset, eikä suinkaan tappaa heitä”.

Roberts ei kuitenkaan kritiikittömästi kehu Venäjän toimia. ”Kreml teki virheitä kahdeksan vuotta sitten ja noiden vuosien aikana. Sotšin olympialaisiin keskittyneenä Venäjä ei puuttunut tilanteeseen, eikä estänyt Washingtonia kaatamasta Ukrainan hallitusta”, veteraanitoimittaja paheksuu.

Amerikkalaisperspektiivistä Kremlin vallanpitäjät ”epäonnistuivat kriisin ennaltaehkäisyssä hylätessään Donbassin vetoomuksen liittää se Krimin tavoin takaisin Venäjään”.

Robertsista ”Kreml luotti liikaa neuvotteluihin lännen kanssa, Minskin sopimuksen täytäntöön panemiseksi ja Ukrainan hyökkäysten lopettamiseksi Donbassissa, ja salli kahdeksan vuotta kestäneet azovilaisten hyökkäykset Donbassissa, samalla kun Washington varusti ja koulutti Ukrainan armeijan”.

”Venäjä haluaisi mieluummin päättää konfliktin tuhoamatta loukkuun jäänyttä Ukrainan armeijaa ja tästä syystä se neuvottelee edelleen Washingtonin marionetin Zelenskyin kanssa, jolla ei ole todellisuudessa valtuuksia suostua mihinkään.”

”Koska ei ole tavallista, että voittaja jatkaa neuvotteluja, Kremlin neuvotteluhalukkuus saa Venäjän aseet näyttämään heikoilta, mikä rohkaisee länttä pitämään konfliktin käynnissä.”

Roberts katsoo, että ”Venäjän väliintulon rajallisuus oli virhe”. Jos Venäjä ei kuitenkaan pysty saavuttamaan tavoitettaan valitulla rajoitetulla tavalla, mahdollisuus laajempaan interventioon on yhä olemassa.

Venäjän suurin ongelma on Robertsin mukaan se, että Kreml pelaa tätä geostrategista peliä ”aivan liian kiltisti”. Kreml on jopa ”perääntynyt suunnitelmastaan kansallistaa länsimaisia yrityksiä, koska se haluaa osoittaa, että Venäjä, toisin kuin länsi, kunnioittaa yksityisomaisuutta”.

Samoin, huolimatta Saksan vihamielisistä toimista Venäjää vastaan, Kreml ”toimittaa edelleen energiaa Saksaan osoittaakseen jälleen kerran, että Venäjä, toisin kuin länsi, noudattaa sopimusvelvoitteita”. ”Juuri tällainen typeryys voi aiheuttaa Venäjän häviön”, Roberts sadattelee.

Länsi ei vastaa sanomalla, ”katsokaa, miten luotettavia venäläiset ovat”. Sen sijaan se sanoo, ”katsokaa, miten tyhmiä venäläiset ovat. Me teemme kaikkemme turhauttaaksemme heitä Ukrainassa, Slovakiassa, Suomessa ja Ruotsissa, me sijoitamme lisää joukkoja ja tukikohtia heidän rajalleen ja he myyvät meille energiaa, jolla tämä kaikki toteutetaan.”

Ehkä Kreml veikkaa, että EU:n yritys kieltää venäläisen energian tuonti Euroopasta, joka on kohdannut voimakasta vastustusta joissain euromaissa, päättyy vielä Naton hajoamiseen, mutta sitä ennen Venäjä voisi itse hajottaa Naton sekä EU:n kääntämällä öljy- ja kaasuhanat kiinni.

Roberts epäilee, että ”tämän järkevän askeleen estää Venäjän keskuspankin johtaja, joka neuvoo Kremliä, että Venäjän on saatava vientituloja lännestä, mikä estää tehokkaasti vastapakotteet ja edistää Venäjän vastaisten pakotteiden onnistumista”. Tämän vuoksi Venäjä voi menettää sotilaallisen ylivoimansa hyödyn.

Samaan aikaan Naton pääsihteeri Stoltenberg jatkaa merkityksettömiä uhkauksia. Britannian lehdistö kertoo seuraavaa:

”Nato laatii suunnitelmia pysyvien sotilasjoukkojen sijoittamiseksi rajalleen, jotta Venäjän tulevia hyökkäyksiä voitaisiin torjua Ukrainan hyökkäyksen jälkeen, allianssin pääsihteeri on paljastanut.”

Raportin mukaan ”täysimittaiset asevoimat” koostuvat ”kahdeksasta monikansallisesta Naton taistelujoukosta pitkin itäistä sivustaa, Itämereltä Mustallemerelle.”

”Taistelujoukko koostuu 1 000-1 500 sotilaasta, joten Stoltenbergin mielestä Naton 10 000-12 000 sotilaan Baabelin torni -joukot, jotka on hajautettu tuhansien kilometrien päähän Itämereltä Mustallemerelle, riittävät pysäyttämään venäläisten hyökkäyksen. Millaisessa maailmassa Stoltenberg oikein elää”, Roberts ihmettelee.

Roberts ei usko Venäjällä olevan ”tarvetta tai aikomusta hyökätä Puolaan, Romaniaan, Baltiaan, Suomeen tai Ruotsiin”, sillä näiden maiden ohjustukikohdat voidaan tarvittaessa ”eliminoida kaukaa täsmäaseilla”.

Roberts kertaa virallisen syyn venäläisten läsnäoloon Ukrainassa: ”Venäjä lähetti joukkoja Ukrainaan vapauttaakseen Donbassin Azovin hyökkäyksestä ja miehityksestä ja estääkseen 100 000 ukrainalaisen armeijan hyökkäyksen Donbassiin.”

Roberts jälkiviisastelee, että jos Venäjä ”olisi toiminut järkevästi kahdeksan vuotta sitten, nykyinen väliintulo ei olisi edes ollut tarpeen”.