Ihmiset jotka kuvittelevat, että länsimaiden edustama ”kansainvälinen yhteisö” on yhä maailman keskipiste, tulevat vielä heräämään karvaasti muuttuneeseen todellisuuteen.

Vaikka jossakin muualla tilanne saattaa olla jo toinen, ”heränneiden” joukosta ei vielä suomalaisia poliitikkoja tunnu löytyvän, mistä todisteena pääministeri Sanna Marin yritti EU-maiden johtajien kokouksessa käskyttää Venäjän lisäksi myös Kiinaa.

”Meidän pitää saada Kiina historian oikealle puolelle tässä sodassa”, Marin sanoi, tarkoittaen, että Kiinan pitäisi siirtyä Ukrainan asiassa länsimaiden Venäjän-vastaiseen rintamaan. Pääministerimme Kiina-lausuntoa on kommentoitu kansainvälisesti esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla, eikä aina erityisen mairittelevaan sävyyn.

Esimerkiksi afrikkalaiseen musiikkiin keskittyvä tuottaja Vik Sohonie arvioi Marinia seuraavasti: ”36-vuotias Suomen pääministeri puhuu maailman suurimmalle taloudelle ja väkirikkaimmalle maalle kuin se olisi edelleen heikko 1800-luvun siirtomaa. Missä maailmassa Euroopan johtajat oikein elävät?”

Sillä välin kun läntinen arvoyhteisö kokoontuu Euroopassa Joe Bidenin johdolla, on myös islamilainen maailma kokoustanut 54 neljän maan voimalla Pakistanin Islamabadissa. Vuonna 1969 perustettu Islamilainen yhteistyöjärjestö OIC on YK:n jälkeen suurin kansainvälinen järjestö, johon kuuluu tällä hetkellä 57 valtiota.

Ajankohdaltaan oli tuskin sattumaa, että kokousvieraaksi oli tänä vuonna kutsuttu ensimmäistä kertaa myös Kiinan ulkoministeri Wang Yi, jonka ulkomaan kiertue jatkui myöhemmin Afganistanin islamilaiseen emiraattiin, Intiaan – jonka hallintoa Yhdysvallat on nokitellut haluttomuudesta osallistua Venäjän-vastaisiin pakotteisiin – sekä Nepaliin.

Islamilainen yhteistyöjärjestö on myös johdonmukaisesti tukenut Kiinaa länsimaiden syytöksiä vastaan, kun on kyse muslimivähemmistöjen kohtelusta. Wang Yin kutsu on jälleen yksi esimerkki siitä, ettei muslimimaailma allekirjoita Yhdysvaltojen ja länsimaiden Xinjiangin uiguurinarratiivia.

Xinjiang on uuden silkkitien talousvyöhykkeen alkupiste, jonka Yhdysvallat on ottanut kohteekseen, koska se haluaa hillitä alueen kehitystä ja pilata Kiinan ehdottaman Vyö ja tie -infrastruktuurialoitteen. Valtaosa muslimimaista näkee onneksi jo Yhdysvaltojen aikomuksen läpi.

Kun osapuolten välinen yhteistyö kaupan, tieteen ja teknologian sekä energian aloilla on lisääntynyt, Kiina on syrjäyttänyt Yhdysvallat suurimpana energiavarojen tuojana monilta islamilaisen maailman tärkeimmiltä energian tuottajilta. Näin ollen on luonnollista, että Kiina ja islamilainen maailma lähentyvät toisiaan, selviytyäkseen yhdessä maailman kasvavista epävarmuustekijöistä.

Koska Kiinasta on tullut suurvalta, yhä useammat maat ymmärtävät, että ne voivat ja niiden kannattaa kääntyä Kiinan puoleen ongelmiensa ratkaisemiseksi Yhdysvaltojen sijaan. Monet viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, kuinka vastuuton Washington voi olla; esimerkkeinä tästä hätiköity vetäytyminen Afganistanista ja sekaantuminen Ukrainan kriisiin, joka aiheutti suoran sotilaallisen konfliktin Venäjän ja Ukrainan välille.

Sanna Marinin ja lännen eliitin arrogantti sanelupolitiikka Venäjän, Kiinan ja muiden maiden suuntaan, ei osoita reaalipoliittista pelisilmää, vaan ylimielisyyttä, jota esiintyy yhä jälkikolonialistisessa ajassammekin. Kun Yhdysvaltojen ja lännen mahti hiipuu, Marin hengenheimolaisineen voi huomata olevansa historian ”oikean puolen” sijaan roskakoripuolella.