Eteemme avautuu synkkä ja epävarma nykyhetki, joka on niin voimakkaan propagandan kyllästämä, että ”todellisuus” uhkaa hämärtyä. Kiihotusviestintä on totaalista ja se tunkeutuu kaikkialle, myös ihmisten yksityiselämään.

Valtava, huippuunsa hiottu mediakoneisto on vuosikymmenien rakennustyön tulos ja globalisaation aikakaudella sen vaikutusvalta ulottuu maailman joka kolkkaan. Luonnollisen kommunikaation korvaa suurelta osin valvottu ja sensuroitu digitaalinen vuorovaikutus, keinotekoinen viihde- ja informaatiovaikuttaminen.

Kuten Johan Eddebo havainnoi, olemme kaikki osa tätä ”valtavaa, interaktiivista panoptikonia, joka on algoritmien avulla suunnattu yhteiskuntajärjestyksen autoritaarisen ytimen päämääriin, poliittisesti tarkoituksenmukaisten kertomusten toistamiseen kulutuksen ja itsensä brändäämisen avulla, jotka on naamioitu rationaaliseksi suostumukseksi”.

Aiheesta kiinnostunut voi aina yrittää pyristellä vastaan, palaamalla Jacques Ellulin ajatuksiin yhteiskunnan teknologisoitumisesta tai jopa Theodore Kaczynskin radikaaliin kritiikkiin aikamme dystooppista kehityssuuntaa vastaan.

Näilläkään ajattelijoilla ei ole niin suurta painoarvoa, sillä ”neljäs teollinen vallankumous” etenee kaiken aikaa, ihmisten yrittäessä elää arkeaan digitalisaation, poliittisen pelin, talouselämän juonittelujen ja valtamedian vahvistamien spektaakkelien keskellä.

Luoko edes uusi narratiivi Ukrainan sodasta yhteenkuuluvuuden tunnetta, tai voisiko se edistää näivettynyttä rauhanaatetta? Nykyaikaiselle yhteiskunnalle on ominaista, että elämme jo varsin etäällä ”perinteisten yhteiskuntien ihmissuhdeverkostoista ja olemme sen sijaan riippuvaisia teknologisista simulaatioista”.

Tiedostamme yhä läsnä olevat demokratian jäänteet, tieteen ja edistyksen pelastavan kertomuksen, mutta korona-aikana nämäkin myytit ovat alkaneet (onneksi?) murtua ja luottamus auktoriteetteihin heikentyä.

Ajaako terveyskriisin, ilmastokriisin, talouskriisin tai suursodan uhka ihmiset rukoilemaan pelastusta ylikansallisilta orjuuttajiltaan, joiden taikasana on aina ollut ”globaalihallinto”? Kiinan presidentti puhuu myös aika ajoin kosmopoliittien kieltä ja esittelee omaa visiotaan ”ihmiskunnan yhteisen kohtalon yhteisöstä”.

Aiemmin ihmisiä manipuloitiin koronalevyn ympärivuorokautisella soittamisella: influenssan veroinen virusinfektio sai koko kehittyneen maailman hysteriaan kahdeksi vuodeksi, jolloin oikeusvaltioperiaatteet unohdettiin ja demokratian rippeet lakaistiin syrjään. Maskikansa on sittemmin nostanut esiin sinikeltaisen lipun.

Nyt ”pandemia” on unohdettu, sillä esitysvuorossa on uusi orwellilainen filmi, jossa ”Oseania on sodassa Euraasian, tämän häijyn vihollisen, kanssa”. Oliver Stonen elokuva Ukrainan kriisistä ei aikoinaan kelvannut laajaan levitykseen ja tänä päivänä saa olla tarkkana, sillä kuten Eddebo on huomannut, ”länsimaisen propagandan kyseenalaistaminen tulkitaan nyt Venäjän ulkopolitiikan tukemiseksi”.

Jälleen globaalikapitaalin asiamiehet ovat onnistuneet narratiivikikkailussaan. Kuka välittää Ukrainan sankarillista juutalaispresidenttiä auttavan äärioikeistolaisen Asovan pataljoonan sotarikoksista, kun inhottavat ”Putinin natsit” ja trollit ovat tehneet paluun?

Olemme jo keskellä maailmansotaa, mutta se käydään ensisijaisesti talouden välinein, eikä ydinasein. Ukrainan lippu avatarinaan, tolkun ihminen kohdistaa nyt kahden minuutin vihansa Nato-jäsenyyttä vastustaviin, ”rokotekriittisten” sijaan. Eräs maltillinen keskustalainen on pohtinut jo sitäkin, kuinka suuri ”internointileiri kriisitilanteessa” tarvitaan niille, jotka eivät tuomitse Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Aiemmin suomalaista kunnon kansalaista ei ole haitannut, että puoli miljoonaa ihmistä on menehtynyt länsivaltojen käynnistämässä Syyrian sodassa, eikä hän ole tuntenut pienintäkään omantunnon pistoa siitä, että 400 000 ihmistä on kuollut niin ikään monien länsihallintojen tukemassa Jemenin huthikapinallisten kurittamisessa vuodesta 2014 lähtien. Mutta ukrainalaiset ovat ilmeisesti ”kaltaisiamme” (venäläiset ja muut ali-ihmiset eivät?).

Huxleyn uljas uusi maailma on jo täällä ja despotia tuntuu vain syvenevän, kun entistä järjestelmää puretaan ja omaisuuksia takavarikoidaan. Tosin sitä kovinta transhumanismia teknologisine keksintöineen saadaan vielä odotella; valtiot näyttävät ajavan itsensä konkurssiin ja energia- ja ruokapulakin uhkaa. Kai tämäkin kuuluu ”suureen uudelleenkäynnistykseen”, vai mitä sanoo herra Schwab?

Vastakkainasettelusta huolimatta, eroavaisuudet idän ja lännen välillä ovat häviämässä, kuten viime vuosien globaali koronakonsensus jo osoitti. Eddebo antaa tästä uuden varoittavan esimerkin: ”Venäjällä on kriminalisoitu viime perjantaista lähtien valtion hallitseviin narratiiveihin kohdistuva julkinen toisinajattelu. Vapaan lännen Tšekin tasavallassa vankilaan joutuu myös, jos ilmaisee tukensa Venäjän Ukrainan operaatiolle”.