Ukrainan sota tekee Venäjän, Euroopan ja jopa globaalin tilanteen monimutkaisemmaksi ja epävarmemmaksi. Mikäli Nato-maat menevät konfliktiin mukaan, ollaan jo aika lailla kolmannen maailmansodan tunnelmissa. Ehkä se on ylikansallisten pääomapiirien ja sotateollisen kompleksin tarkoituskin?

Ukrainan valtuuskunta saapui maanantaina Valko-Venäjälle neuvotteluihin Venäjän kanssa ja keskustelu käytiin saman päivän iltapäivällä. Mitään läpimurtoa neuvotteluissa ei tapahtunut, mutta uusi tapaaminen on ilmeisesti tulossa.

Venäjän ja Ukrainan sotilaallista konfliktia koskevat julkisuuteen tulevat tiedot muuttuvat nopeasti ja ne ovat usein sen verran sekavan oloisia, että totuutta on vaikea erottaa sotapropagandasta. Virallinen Suomi luottaa Yhdysvaltojen ja EU:n näkemyksiin ja uutisointi on sen mukaista.

Tässä prosessissa mielipidesota kärjistyy yhä enemmän ja korona-ajalta tuttu vastakkainasettelu vain lisääntyy.

Uusi ”mccarthyismi” nostaa rumaa päätään Suomessakin, mutta nyt ”kommunistien” asemasta metsästetään ”putinisteja”, jollaiseksi leimataan kuka tahansa, joka ei ole Pohjois-Atlantin liiton tai ”länsimaisen arvoyhteisön” pakotetoimien kiivas kannattaja.

Tulevista eduskuntavaaleista tulee varmasti turvallisuuspolitiikkaan keskittyvä mittelö, vaikka muitakin kansallisia huolenaiheita olisi. Koronarajoitukset ovat poistuneet, mutta seuraako ”pandemiaa” uusi poikkeustila, jossa kansalaisten vapauksia jälleen rajoitetaan sotilaalliseen uhkaan vedoten?

Koko Ukrainan kriisin kehityksen ajan on ollut ilmeistä, että Yhdysvallat on luonut kriisin ja hyötynyt siitä. Geopoliittiset siirrot maailmanpolitiikan pelilaudalla ovat osa suurvaltojen pitkän tähtäimen suunnitelmia, mutta yhä vain kyyniset toimet verhotaan vapauden ja demokratian kielikuviin ja kilpailija epäinhimillistetään.

Yhdysvallat ei ole lakannut lietsomasta ongelmia, mikä on varsin vaarallista myös eurooppalaisille, jotka eivät tunnu kykenevän itsenäiseen poliittiseen ajatteluun. Washington käyttää mediakoneistoaan tukahduttaakseen muut näkemykset ja ottaakseen kansainvälisen yhteisön itsekkäiden etujensa panttivangiksi.

Washingtonin lietsoma mielipidesota ei palvele mitään muuta tarkoitusta kuin tilanteen eskaloitumista. Koska Ukrainan kysymyksen kehittymiseen liittyy äärimmäisen monimutkaisia historiallisia ja käytännön tekijöitä, kaikki yritykset yksinkertaistaa tätä kertomusta ovat usein itsekkäästi motivoituneita.

Venäjällä että Ukrainalla on yhä jonkinasteinen aikomus neuvotella ja mahdollisuus poliittiseen ja diplomaattiseen ratkaisuun on yhä olemassa, vaikka taistelut jatkuvatkin. Mutta lopputulosta on vielä vaikea ennustaa. Tuleeko Ukraina jakautumaan niin, että itäosat jäävät Venäjän etupiiriin ja länsi-Ukraina päätyy osaksi Eurooppaa?

Tällä välin nousevat vallat, kuten Intia, Brasilia ja Argentiina, eivät ole seuranneet Yhdysvaltojen yksipuolista ”tuomiota”, vaan antaneet rationaalisia ja pragmaattisia lausuntoja. Myös Meksiko ja monet muut maat ovat kieltäytyneet osallistumasta Venäjän-vastaisiin pakotteisiin. Kiinaakin yritetään saada kriisin osapuoleksi, mutta Peking tarkkailee vielä varovasti tilannetta.

Nämä äänet edustavat merkittävää osaa kansainvälisen yhteisön näkemyksiä, jotka länsimaiset tiedotusvälineet vain yksinkertaisesti jättävät huomiotta, vääristäen siten kokonaiskuvaa. 1990-luku ei kuitenkaan palaa, päättyi nykytilanne sitten miten hyvänsä.

Venäjän ja Ukrainan sodan seuraamista ja kommentointia ei pitäisi monopolisoida länsimaille, jotka eivät edusta kannanotoillaan koko kansainvälistä yhteisöä. Ylipäänsä sodankäyntiä ei voi pelkistää hollywoodmaisesti hyvän ja pahan väliseksi kamppailuksi.

Yhdysvaltojen johtama Nato on kylmän sodan reliikki ja Venäjän ja Ukrainan välinen kriisi on pohjimmiltaan kylmän sodan arkkulaudalla uudelleen luotu haava Euroopassa. Sotahysterialla Eurooppa on ajettu taloudelliseen kaaokseen ja uusi pakolaistulva on jo liikkeellä. Kaaoksen aiheuttajat löytyvät Moskovan lisäksi Washingtonista ja Lontoosta.

Yhdysvallat vaikuttaisi olevan ainoa hyötyjä tästä epävakaudesta. Tätäkö Biden tarkoitti sanoessaan vaalikampanjansa aikana, että Yhdysvallat tekee paluun maailman näyttämölle? Yksityiskohtia on varmasti hiottu jo pidemmän aikaa. Myös uuden rautaesiripun nousu ei ole poissuljettua, sillä Venäjää yritetään jo eristää paariavaltioksi.

Virallinen Suomi on mukana Bidenin liittoumassa ja nähtävästi valmis ajamaan oman taloutensa alas lännen intressejä edistäessään. Venäläiset tuotteet on jo poistettu kauppojen hyllyiltä, mutta se on vielä pientä energiakriisin edellä. Ettei vain edessä häämöttäisi Pyrrhoksen voitto?

Kaksi viime vuotta toteutettiin koronapolitiikkaa pelottelemalla ihmisiä. Nyt samaa lähestymistapaa käytetään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, kun Suomea ajetaan lännen sotakoneiston osaksi.