Vielä sananen koronasta, kaikkialta esiin pursuavan sotanarratiivin keskellä.
Kuten on käynyt selväksi, rokotteet eivät ole tehneet yhtään mitään oletetun ”SARS-CoV-2 -viruksen” leviämisen pysäyttämiseksi tai edes sen hidastamiseksi. Päinvastoin, annetut injektiot näyttävät johtaneen jopa tartuntojen lisääntymiseen.
Kuten Vasko Kohlmayer huomioi, tällä välin Islannin hallitus on päättänyt luopua kaikista rajoituksista ja rokotevaatimuksista, ja lisäksi maan terveysministeriö on antanut uudet ohjeet siitä, miten viruksen suhteen tulisi toimia.
Islannin hallitus kertoo nyt kansalaisilleen, että on hyvä sairastua koronaan. Toisin sanoen Islanti on päättänyt hoitaa ”pandemian” (vai onko se nyt omikronmuunnoksen myötä vain ”epidemia”?) luonnollisesta tartunnasta saatavan laumasuojan avulla.
Tämä merkitsee virallisen koronakertomuksen – johon lähes kaikki hallitukset ovat viimeisten kahden vuoden ajan uskoneet – täydellistä kumoutumista.
Kerronta oli alkuun suunnilleen seuraavanlainen: Ihmisten pitäisi kaikin keinoin yrittää välttää tartuntaa ja odottaa, että he voivat saada Pfizerin, Modernan tai muiden vastaavien lääkefirmojen kokeellisen rokotteen. Tällä oikeutettiin sulkutilat ja muut rajoitustoimet.
Nyt Islannin hallitus näyttää esimerkkiä rohkaisemalla kansalaisiaan unohtamaan rokotteet (maan rokotekattavuus onkin jo lähes 80 prosenttia) ja sen sijaan ”elämään koronan kanssa”, eli luottamaan vastedes ihmisten omaan immuunijärjestelmään.
Näin tulevat luultavasti muutkin hallinnot ennen pitkää toimimaan, mutta kaksi vuotta kestäneet koronatoimet poikkeusoloineen ja rajoituksineen ovat aiheuttaneet maailmalla jo mittaamattomia taloudellisia, sosiaalisia ja psykologisia vahinkoja.
Mieli muuttui vasta maailmanlaajuisen rokotuskampanjan jälkeen. Nyt yli 60 prosenttia maapallon väestöstä on ruiskutettu aineilla, jotka ovat osoittautuneet tehottomiksi, tai aiheuttaneet lieviä tai vakavia haittavaikutuksia, jopa kuolemia.
Kohlmayerin mielestä ”tämä on epäilemättä yksi suurimmista möhläyksistä ihmiskunnan historiassa”. Itse näkisin, että koko pandemiassa on ollut kyse tietoisesta huijauksesta: harhautuksesta, joka liittyy jälleen maailmantalouteen, keinottelijoiden ja keskuspankkiirien aiheuttamaan talouskriisiin ja haluun muokata yhteiskuntia uusiksi.
Jotkut tiedemiehet kannattivat alun perinkin laumaimmuniteettia luonnollisen tartunnan kautta. Nämä äänet kuitenkin sensuroitiin ja diskreditoitiin nopeasti; ylipäänsä virallisen koronanarratiivin kyseenalaistaneille naurettiin tai heihin suhtauduttiin vihamielisesti.
Jostain syystä joitakin valtiomiehiä, kuten esimerkiksi Tansanian presidentti John Magufuli, ”kuoli koronaan” heti kun he olivat niskoitelleet liioiteltuja koronatoimia vastaan. Tilalle nousi Maailman talousfoorumin koulimia ”sidosryhmäkapitalismin” edustajia.
Hallitukset eri puolilla maailmaa tarttuivat yksi toisensa jälkeen väärään kertomukseen ja ryhtyivät toimenpiteisiin, jotka aiheuttivat yhteiskunnille ennennäkemätöntä vahinkoa.
Tulevina viikkoina vallanpitäjät yrittävät puolustella itseään väittämällä, että virus on muuttunut ja on nyt vähemmän vaarallinen kuin alussa. Tosiasia kuitenkin on, että virus ei alun perinkään ollut suurelle osalle ihmisistä hengenvaarallinen. Eloonjäämisprosentti oli virallisen arvionkin mukaan noin 99,7 prosenttia.
Koronavirus aiheutti vain suhteellisen vähäisen riskin aktiivisille, terveille ja työikäisille ihmisille. Uhka ei todellakaan ollut riittävä peruste laajamittaisille koulujen ja yritysten sulkemisille ja muille raskaille toimenpiteille. Se ei myöskään oikeuttanut joukkorokotuksia potentiaalisesti vaarallisilla, puutteellisilla rokotteilla.
Valheellinen narratiivi on romahtamassa, mutta saadaanko tästä katastrofista ketään vastuuseen? Vaikutusvaltaiset ihmiset pandemiapelin takana ovat hyvin ovelia ja he ovat jo viemässä yleisön huomion taitavasti muualle uuden kertomuksen avulla, jossa katseet kiinnitetään Ukrainaan ja Venäjään.
Koronavirus katosi julkisuudesta sodan sumuun ja tänään kaikki ”tolkun ihmiset” puhuvat Vladimir Putinista ihmiskunnan suurimpana uhkana. Eliitti katsoo voivansa lietsoa sotaa, vaikka vielä hetki sitten me kaikki olimme muka vaarassa kuolla tartuntatautiin.
Nyt Ukrainan ”denatsifikaatiota” ja lännen nukkehallinnon kaatamista ajava Putin on suurin paha, jonka olemme kohdanneet. Lisäbonuksena Putinia voidaan syyttää inflaatiosta ja muista ongelmista, joita kaksi vuotta jatkuneella tuhoisalla koronapolitiikalla on yritetty peitellä.
Koronanarratiivi on korvattu sotanarratiivilla. Korona-aikana esiin pulpahtanut fanaattinen laumasieluisuus on kohdistettu nyt uuteen ”yhteiseen viholliseen”, Putiniin. Jälkimmäisen herättämiä negatiivisia tunteita käytetään peittämään ja hämärtämään edellisen narratiivin romahdusta. Ihmiset eivät näytä kahden viime vuoden aikana oppineen juuri mitään.
Ukrainaa on valmisteltu rooliinsa jo kahdeksan vuoden ajan, ellei sitäkin kauemmin. Länsimediassa ei itketty Donbassin lasten kuolemia, mutta presidentti Zelenskyi edustaa jo yleviä ”läntisiä arvoja”, veroparatiisikohuista huolimatta. Joe Bidenin ”kaganistinen” hallinto on onnistuneesti provosoinut Putinin toimimaan.
Putin pyysi vakuuksia siitä, että Venäjän rajalle ei tulisi enää uusia Naton jäsenmaita. Tämä ei ollut kohtuuton pyyntö, mutta Putinin ehdotuksiin ei suostuttu. Ilmeisesti haluttiin saada uusi kuuma konflikti aikaan; Bidenin hallinnossa on samoja henkilöitä, jotka olivat aktiivisesti mukana Ukrainan vallanvaihto-operaatiossa vuonna 2014.
Kohlmayerin mielestä meidän ei pitäisi yllättyä Putinin toimista. Jos hän ylireagoi, sitä seuraava katastrofi on osin provokaattorien aiheuttama, jotka tarpeettomasti tökkivät Venäjän karhua silmään. Olisiko Yhdysvallat katsellut Venäjän vastaavia toimia esimerkiksi Meksikossa?
Samaan aikaan Bryssel on julistanut käytännössä sodan Moskovaa vastaan jäädyttämällä Venäjän keskuspankin kansainväliset varat. Venäläisiä pankkeja suljetaan myös ulos kansainvälisestä SWIFT -maksujärjestelmästä, eivätkä edes urheilijat tai tavalliset venäläiset ulkomailla ole turvassa seurauksilta.
En kuitenkaan usko, että tästä kehittyy ydinsota. Jotkut uusliberaalit sodanlietsojat haluavat kuitenkin ”lännen interventiota” ja vallanvaihtoa Venäjälle. Monet heistä, jotka nyt ”seisovat Ukrainan rinnalla”, pystyvät hädin tuskin kätkemään primitiivisen Venäjän-vihansa hyvesignalointinsa alle.
Putinista takaisin Pfizeriin, huomenna on kyseisen lääkeyhtiön päivä julkisuudessa. Pfizer haki alun perin koronarokotetestaus- ja tutkimusdatalleen salassapitoa seuraavien 55 vuoden ajaksi, mutta oikeus päätti toisin ja 1. maaliskuuta tiedot on annettava julki.
Jääkö rokotetietojen julkistaminen sodan jylinän alle? Toteutetaanko pian jokin isompi spektaakkeli, vai paljastuuko asiakirjoista edes mitään ihmeellistä? Kyberiskua pankkijärjestelmää vastaan on joka tapauksessa jo harjoiteltu, aivan kuten reagointia pandemiaankin sitä ennen.