Meille kerrotaan joka päivä, että sota saattaa olla lähellä Ukrainassa. Uutisissa pelotellaan, että arvaamaton Venäjä voi hyökätä ”milloin tahansa”. Myös Suomen presidentti ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijat toistavat näitä amerikkalaisia väitteitä totena.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on kiistänyt aikovansa hyökätä Ukrainaan. Hänen vaatimuksensa on, että Pohjois-Atlantin liiton jäsenrekrytointi lopetetaan ja Venäjä saa vakuudet siitä, ettei Ukrainasta ja Georgiasta tule Naton jäseniä.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on kieltäytynyt antamasta tällaista vakuutusta, mutta tehnyt selväksi halukkuutensa jatkaa ”keskustelua Euroopan strategista vakautta koskevista kysymyksistä”.

Samaan aikaan Ukrainan hallitus on tehnyt selväksi, ettei sillä ole aikomusta panna täytäntöön Minskin sopimusta Donbassin maakuntien yhdistämisestä Ukrainaan laajalla paikallisella itsehallinnolla. Tätä sopimusta jopa Yhdysvallat on virallisesti kannattanut.

”Ehkä olen väärässä, mutta en voi olla epäilemättä, että olemme todistamassa hienostunutta huijausta, jota amerikkalaiset tiedotusvälineet ovat räikeästi suurennelleet sisäpoliittisen päämäärän saavuttamiseksi”, sanoo amerikkalainen veteraanidiplomaatti Jack F. Matlock Jr.

Bidenin hallinto joutuu tuskailemaan ”kasvavan inflaation, koronakriisin, Afganistanista vetäytymisestä aiheutuneiden syytösten, sekä omankin puolueen sisällä erimielisyyksiä herättäneen perusrakennuslakipaketin läpimenon kanssa”. ”Samaan aikaan demokraattien kannatusluvut ovat laskussa, juuri kun valmistaudutaan kongressivaaleihin”, Matlock listaa.

Koska maan sisäiset ongelmat painavat päälle ja laskevat Bidenin hallinnon ja demokraattien suosiota, miksi ei keksittäisi edes joku ulkopoliittinen ”voitto”? Voitaisiin esittää, että Biden esti hyökkäyksen Ukrainaan ”nousemalla Vladimir Putinia vastaan”. Putinia on demonisoitu lännen mediassa jo parin vuosikymmenen ajan, joten tällainen narratiivi voi hyvinkin mennä läpi.

Matlock itse ei näe Putinia lännen median kuvaamana pahuuden ruumiillistumana, vaan hän katsoo, että Putinin reaalipoliittiset tavoitteet ovat sellaisia, kuin hän sanookin niiden olevan. Venäjän päämies on toistanut johdonmukaisesti samoja teesejä Münchenin turvallisuuskonferenssissa vuonna 2007 pitämästään puheesta lähtien.

Putin kritisoi tuolloin Yhdysvaltojen monopolistista valta-asemaa globaaleissa kysymyksissä ja sen ”lähes hillitöntä voimankäyttöä kansainvälisissä suhteissa”. Putin sanoi, että amerikkalaisen dominanssin tuloksena mikään valtio ei kykene tuntemaan oloaan turvalliseksi, mikä taas johtaa asevarustelukierteeseen.

Yksinkertaistaen Putinin ”vaatimukset” länneltä ovat seuraavat: ”Kohdelkaa meitä edes hiukan kunnioittavammin. Me emme uhkaa teitä tai liittolaisianne, miksi kiellätte meiltä saman turvallisuuden, jota vaaditte itsellenne?”. Ei luulisi olevan liikaa pyydetty, mutta nähtävästi tämäkään esitys ei sovi lännen miehille.

Kun Putin nosti Venäjän ylös 1990-luvun konkurssista, vakautti taloutta, maksoi Venäjän ulkomaanvelat pois, vähensi järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa ja alkoi jopa kerätä pesämunaa tulevien talouden myllerrysten yli selviytymistä varten, hän sai osakseen vain loukkauksia lännen suunnalta. Putin on monessa asiassa samaa mieltä lännen eliitin kanssa, mutta silti hyväksyntää ei tipu.

Nyt Yhdysvallat hyväksikäyttää Venäjän-vastaisissa toimissaan jälleen Ukrainaa. Matlock katsoo, että Washington ”tuki laitonta vallankaappausta, jolla Ukrainan hallitus vaihdettiin vuonna 2014”. Tällaista menettelyä ei yleensä pidetä demokratiaan sopivana, saati oikeusvaltioperiaatteen mukaisena, mutta ylimielinen länsi rikkoo usein kansainvälisiä pelisääntöjä.

Väkivaltaisuudet, joita Ukrainassa edelleen kytee, alkoivat ”länsimielisessä” Länsi-Ukrainassa, eivätkä Itä-Ukrainan Donbassissa, jossa separatistinen kapinointi ja kansantasavaltojen perustaminen olivat reaktio siihen, että etnisesti venäläisiin ukrainalaisiin kohdistui väkivallan uhka. Jäätyneeseen konfliktiin on puhallettu viime aikoina uutta hehkua Kiovan taholta, Yhdysvaltojen ja Naton yllyttämänä.

”Se, mitä presidentti Putin vaatii, eli Naton laajentumisen lopettamista ja sellaisen turvallisuusrakenteen luomista Eurooppaan, jolla taataan Venäjän turvallisuus yhdessä muiden kanssa, on erittäin järkevää”, Matlock arvioi.

Putinin vaatimusten hyväksyminen olisi Yhdysvaltojen intressien mukaista, mutta sovintoon pääseminen ei ole helppoa. Sekä demokraattisen että republikaanisen puolueen johtajat ovat kehittäneet niin vihamielisen asenteen Venäjää kohtaan, että vaatisi suurta taitoa navigoida petollisilla poliittisilla vesillä ja saavuttaa järkevä lopputulos.

Biden on tehnyt selväksi, että Yhdysvallat ei puutu tilanteeseen omilla joukoillaan, mikäli Venäjä hyökkää Ukrainaan. Miksi amerikkalaissotilaita silti siirretään Itä-Eurooppaan? Onko tarkoitus vain näyttää kongressin haukoille, että Biden pysyy lujana, vai aiotaanko jokin sotilasoperaatio toteuttaa, jotta koko ”sivistynyt” maailma kääntyisi ”barbaarista” Venäjää vastaan?

Suomikin on vedetty tähän mielettömyyteen mukaan ja oppositiopoliitikkojen suilla on esitetty jopa ”aseavun” antamista Ukrainalle. Virallinen Suomi toistaa lännen sotapropagandaa ja Venäjän-vastaisuudesta näyttää muodostuneen yleisesti hyväksytty, valtavirran näkemys.

Kuten Matlock epäilee, Ukrainan kriisi saattaa kaikesta huolimatta olla vain kallis hämäysoperaatio. Ehkä Bidenin ja Putinin hallitusten välisissä myöhemmissä neuvotteluissa löydetään vielä keino vastata Venäjän huolenaiheisiin. Joku työryhmä voi jo pähkäillä, miten molemmat osapuolet säilyttäisivät kasvonsa.

Tällä välin Bidenin hallinto pyrkii vahvistamaan illuusiota tilanteen herruudesta. Vähintäänkin voi käydä niin, että kun sotaa ei synny, Bidenin kabinetti esittää, että ”rauha” on heidän kulissien takaisen tiedustelutoimintansa ja diplomaattisen kyvykkyytensä ansiota.

”Jos näin käy, ehkä tämä farssi on täyttänyt tarkoituksensa. Ja ehkäpä kongressimme jäsenet alkavat sitten käsitellä kasvavia ongelmia, joita meillä on kotona, sen sijaan että he pahentaisivat niitä”, amerikkalainen Matlock sanoo, viitaten Yhdysvaltojen sisäpoliittisiin haasteisiin.