Kanadan pääministeri Justin Trudeau on ryhtynyt ennennäkemättömään toimenpiteeseen ja vedonnut hätätilalakiin koronarokotusten ja -rajoitusten vastaisten mielenosoitusten tukahduttamiseksi.
Kanadan pääkaupungissa Ottawassa 400-500 kuorma-autoa on ollut pysäköitynä kaupungin keskustaan 18 päivän ajan. Mielenosoitukset ovat yhä käynnissä myös eri puolilla maata, muun muassa Torontossa ja Winnipegissä.
Sunnuntaina lainvalvontaviranomaiset tyhjensivät viikon kestäneen pattitilanteen jälkeen Windsorissa sijaitsevan Ambassador -sillan mielenosoittajista. Kyseessä on tärkeä kulkuväylä Kanadan ja Yhdysvaltojen väliselle kaupalle.
Se, mikä alkoi mielenosoituksena uutta sääntöä vastaan, jonka mukaan kaikkien rekkakuskien on oltava rokotettuja, jotta he voivat ylittää Yhdysvaltojen ja Kanadan välisen rajan, on kasvanut laajemmaksi kapinaksi kaikkia koronarajoituksia vastaan.
”Kyse on kanadalaisten turvallisuudesta ja ihmisten työpaikkojen suojelemisesta”, Trudeau yritti selittää maanantaina lehdistötilaisuudessa.
Hän sanoi myös, että poliisille annetaan ”enemmän välineitä” vangita tai sakottaa mielenosoittajia. Trudeau kertoi toimittajille, että lainsäädäntöä sovellettaisiin ”tilapäisesti ja hyvin erityisellä tavalla”.
Kriitikot ovat huomauttaneet, että tekopyhä pääministeri ilmaisi tukensa intialaisille maanviljelijöille, jotka tukkivat New Delhiin johtavia pääväyliä vuoden ajan vuonna 2021, ja väitti tuolloin, että ”Kanada on aina puolustamassa oikeutta rauhanomaiseen protestiin”. Myös Hongkongin ”demokratia-aktivismia” Trudeau oli innokkaasti tukemassa.
Trudeau vetoaa hätätilalakiin samaan aikaan, kun mielenosoitukset eri puolilla Kanadaa jatkuvat jo kolmatta viikkoa.
Varapääministeri Chrystia Freeland sanoi maanantaisessa lehdistötilaisuudessa, että ”pankit voivat jäädyttää kaikkien mielenosoituksiin liittyvien henkilöiden henkilökohtaiset tilit ilman tuomioistuimen päätöstä”.
Viranomaisten suunnitelmissa on myös, että Kanadan ”terrorismin rahoitusta koskevia sääntöjä” laajennetaan siten, että ne kattavat myös kryptovaluutat ja joukkorahoitusalustat, jotta rekkakuskit eivät saisi lahjoituksia kansalaisilta.
Vuonna 1988 säädetty hätätilalaki vaatii korkean oikeudellisen kynnyksen, jotta siihen voidaan vedota. Sitä voidaan käyttää vain ”kiireellisessä ja kriittisessä tilanteessa”, joka ”vaarantaa vakavasti kanadalaisten hengen, terveyden tai turvallisuuden”.
Ennen Trudeaun ilmoitusta Quebecin pääministeri François Legault sanoi, että hätätilalain soveltaminen tällä tavalla voi ”heittää öljyä tuleen”.
Lienee kuvaavaa ”uuden normaaliuden” ajallemme, että maailman johtajat ja ihmisoikeusaktivistit vaikenevat Trudeaun totalitaristisista toimista. Kovin merkittävää kritiikkiä ei ole ainakaan vielä tullut vastaan.
Tämä on jälleen esimerkki siitä, kuinka loppupelissä kaikki valtiot noudattavat globalistieliitin salaa sanelemia malleja. Kun aktivoitu toimintamalli onnistuu yhdessä valtiossa, se pyritään levittämään myös muualle.
Nyt Kanadassa selvästi testataan, kuinka pitkälle kansalaisten vastarinnan tukahduttamisessa voidaan mennä ja silti näytellä, että yhä eletään ”demokratiassa”. Ranskassa, Itävallassa, Italiassa ja monissa muissa maissa, on myös käännytty omia kansalaisia vastaan liioitellun koronakurin varjolla.
Autoritaariset globalistit haluavat pystyttää teknokratian, johon kuuluu myös käteisrahaton yhteiskunta. Silloin vallanpitäjien on helppo takavarikoida varallisuus toisinajattelijoilta, jotka eivät hyväksy uuden normaalin agendaa.
Onko tämä lopun alkua vastarinnalle – vai joutuvatko Trudeau ja muut ”nuoret globaalit johtajat” taustavoimineen vielä maksamaan mielivaltaisuudestaan?