Lännen ylivallasta kiinalaiseen dystopiaan?

Viime vuosina on kirjoitettu paljon Kiinan noususta maailmanvallaksi Yhdysvaltojen ohitse. Kiina on kyennyt poistamaan absoluuttisen köyhyyden ja vaikuttamaan maailmanpolitiikan ja talouden suuntaviivoihin. Kaikenlaiset länsimaisen hegemonian kriitikot – minä mukaan lukien – ovat pitäneet tätä myönteisenä kehityksenä.

Sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Kuten olen kysynyt aiemmin täällä sekä sosiaalisessa mediassa, mitä merkitystä tällä maailmanpoliittisella ja taloudellisella muutoksella on, jos Kiina, kuten kollektiivinen länsikin, toimii kansainvälisen riistoeliitin – Rothschildien ja Rockefellerien – kumppanina?

Tämä näyttää olevan epämukava kysymys sekä lännen ja kehittyvien maiden ”anti-imperialisteille”, kuin myös lännen ylivaltaa yhä puolustaville ”atlantisteille”. Molemmissa leireissä riittää myös Kiinan mallin mukaisten tiukkojen koronarajoitusten puolustajia.

Talouspiirien ja Kiinan yhteydet eivät ole omaa keksintöäni. Wall Streetin pankkiiriliikkeet JP Morganista Goldman Sachsiin ovat kilvan pyrkineet Kiinan markkinoille. Jo kauan ennen Richard Nixonin hallinnon diplomaattisuhteita, vanhan polven rahavalta sukuineen ja liiketoimineen on ollut läsnä Pekingissä, Shanghaissa ja Hongkongissa.

Kun Kiinasta tulee Yhdysvaltojen korvaaja ylikansallisen rahavallan tarpeisiin, muuttuuko mikään oleellisesti paremmaksi? Talouden ja yhteiskuntien ”suuren resetoinnin” valossa globaali tulevaisuus näyttää synkältä. Tavalliset ihmiset joutuvat elämään QR-kooditettua, digitaalisesti valvottua elämää biofasistisissa turvallisuusvaltioissa.

Ennen koronakriisiä, käytin muiden politiikan seuraajien tavoin valtavasti aikaa ja energiaa geopoliittisen ”suuren pelin” analysoimiselle. Tuolloin tuntui vielä, että ”puolensa” pystyi valitsemaan ja niinpä kiistelin muiden mukana arvostamieni ”Euraasian valtojen” ja lännen välistä kilpailua seuraten. Vielä viime aikoinakin olen yrittänyt inspiroitua geopolitiikasta, mutta turhaan.

Enää puoltaan ei tarvitse valita, sillä sitä ei nimittäin ole. Kaikki valtiot ovat mukana globalistien kyynisessä pelissä muovata valepandemian varjolla ”uuden normaalin” totalitaristinen biovalta, joka ”neljännen teollisen vallankumouksen” edistyessä, mullistaa yhteiskuntaelämän, politiikan ja talousjärjestelmän kaikkialla. Valtaklikit eri maissa, suuryhtiöissä ja pankkimaailmassa, pyrkivät vain parantamaan omia asemiaan.

Kansalaisilta ei missään vaiheessa kysytä mielipidettä tässä muutoksessa, vaan poliitikkojen, asiantuntijoiden ja massamedian avustuksella, ihmiset on saatu ensin hysterian partaalle hengitystieinfektiota liioittelemalla ja väsytetty poikkeusoloilla. Valuvikaisten rokotteiden ja lääketieteellisesti perusteettomien koronapassien myötä on luotu uudella tavalla syrjivä kahden kerroksen yhteiskunta.

Polarisaatiota on Suomessakin kasvatettu jaottelemalla ihmiset kansalaisvelvollisuutensa tunteviin ”kunnon ihmisiin”, jotka ovat antaneet piikittää itsensä koronatautia vastaan ja toisen luokan kansalaisiksi alennettuihin ”rokotevastaisiin”, joiden arkielämää voidaan lääketieteen nimissä vaikeuttaa vaikka kuinka paljon.

Tässä tilanteessa Kiinan tai jonkin muun suurvallan johtoasemalla ei ole enää merkitystä: globalistit jäävät joka tapauksessa voiton puolelle. En odota innolla kaiken aikaa rakentuvan, transhumanistiseen eetokseen pohjautuvan, bioteknologisen valvontayhteiskunnan dystooppista todellisuutta, kutsuttiinpa tätä autoritaarisen paradigman huipentumaa sitten kapitalismiksi, sosialismiksi, tai joksikin muuksi.

Värivallankumouksen virittelyä Kazakstanissa

Kazakstanissa puhjenneet levottomuudet ovat pakottaneet presidentti Kassym-Jomart Tokajevin julistamaan maahan poikkeustilan.

Eri uutislähteiden mukaan nestekaasun hinnankorotuksista alkunsa saaneet mielenosoitukset muuttuivat pian väkivaltaisiksi. Hallituksen rakennuksia sytytettiin tuleen ja mielenosoittajat, mellakkapoliisit ja armeija ottivat yhteen eri puolilla Kazakstania.

”Katuprotestit”, joita on syytetty myös länsivaltojen aloittamaksi vallanvaihto-operaatioksi, ovat laajimmat sitten maan itsenäistymisen Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Yhdysvallat kiistää olevansa millään lailla osallinen Kazakstanin mellakointiin.

Kazakstanissa kuvatuilla videoilla kuuluu räjähdyksiä, kaduilla näkyy palaneita poliisiautoja ja panssariajoneuvojakin on liikenteessä. Useat maan ministeriöiden, poliisin ja lentokenttien verkkosivut olivat jonkin aikaa tavoittamattomissa yhteyskatkon vuoksi.

Jotain tilanteen vakavuudesta kertonee sekin, että presidentti Tokajev on neuvotellut puhelimitse Putinin ja Lukašenkon kanssa ja kutsunut apuun myös ”Euraasian Naton”, eli Venäjän johtaman Kollektiivisen turvallisuusjärjestön, jonka rauhanturvaajia on jo lennätetty maahan.

En jaksa uskoa, että mielenosoittajat eri puolilla maata ryntäävät samaan aikaan kaduille aseistautuneina, ampuvat kuoliaaksi poliiseja ja yrittävät vallata tärkeimpiä hallintorakennuksia pelkän polttoaineen hinnan noston vuoksi.

Mikäli kyseessä olisi ollut vain huoli kazakstanilaisten autoissaan käyttämän nestekaasun kuluttajahintojen voimakkaasta noususta, miksi mielenosoittajien ”vaatimuslistalla” oli myös ultimaatumi hallitukselle, että ”kaikki suhteet Venäjään olisi katkaistava”? Tällainen teko rampauttaisi vain Kazakstanin taloutta.

Uhkavaatimus kuulostaa enemmän geopoliittiselta tavoitteelta, joten on hyvinkin mahdollista, että läntiset tiedustelupalvelut yrittävät ajaa Kazakstanin sekasortoon Ukrainan tyylisen Maidanin luomiseksi. Kazakstan ei toimisi sen jälkeen ainoastaan tukikohtana Venäjän horjuttamiselle, vaan myös Kiinan uuden silkkitien tuhoamiselle.

Kazakstanin mielenilmaukset ja hyökkäykset hallintoa vastaan sattuivat myös perin sopivasti juuri ennen kuin Venäjän on määrä neuvotella Yhdysvaltojen ja Pohjois-Atlantin liiton kanssa ”ydinasevalvonnasta ja Ukrainan tilanteesta” Sveitsin Genevessä.

Venäläisnäkemys: Suomi, Nato ja Raamattu

”Pääministeri Sanna Marinin puhe Suomen oikeudesta liittyä Natoon ei ole ensimmäinen tämänkaltainen lausunto Suomen poliittiselta johdolta”, arvioi venäläistä Russtrat -ajatushautomoa johtava Elena Panina.

Venäläispoliitikko muistuttaa, että aiemmin myös presidentti Sauli Niinistö on ”kyseenalaistanut Moskovan oikeuden esittää Yhdysvalloille ja Natolle ehtoja Venäjän turvatakuiden suhteen”.

Miten nämä signaalit pitäisi ymmärtää? Ajatushautomon perustaja katsoo, että yhtäältä kyse on Venäjän ”geopoliittisesta kiristämisestä lännen taholta”. On selvää, että Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin liittoon ”vaikeuttaisi dramaattisesti turvallisuuspoliittista tilannetta Pohjois-Euroopassa, jos viimeinenkin puskurivyöhyke Venäjän ja Naton väliltä katoaisi”.

Toisaalta Nato-jäsenyyden hakemista kannattaa nykyään yhä vain vähemmistö suomalaisista. ”Vaikka maassa on viime vuosina aktiivisesti viljelty revansistisia tunteita, suomalaisten mentaliteetti eroaa puolalaisten mentaliteetista suuremman pragmatismin suuntaan”, Panina toteaa.

Suurin osa suomalaisista ei ole halukkaita tekemään maastaan ”rintamavaltiota”. Tämän vuoksi on aivan luonnollista, että ”yli puolet mielipidekyselyihin osallistuneista vastustaa Natoon liittymistä ja Suomen puolueettomuusaseman menettämistä”, Russtratissa nähdään.

Siksi nyt valtamediassa esillä oleva keskustelu Suomen liittymisestä Natoon ”vaikuttaa tietyssä mielessä bluffilta”. Lähitulevaisuudessa se ei ole mahdollista, koska enemmistö suomalaisista vastustaa kategorisesti tällaista skenaariota.

Nato-puheita ei pidä kuitenkaan aliarvioida pitkällä aikavälillä. Venäjää ja Natoon liittymisen aihetta käytetään hyväksi myös sisäpoliittisessa kamppailussa.

Tämän teeman rinnalla Panina muistuttaa, että Suomessa alkaa lähiaikoina oikeudenkäynti entistä sisäministeriä, kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan, joka on joutunut rikossyytteeseen Raamatun siteeraamisesta.

Räsäsen tapausta seurataan Venäjälläkin, jossa yleinen näkemys uskonnollisuudesta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista on konservatiivisempaa kuin liberaalissa Suomessa, joka kollektiivisen lännen esimerkkiä noudattaen heiluttaa poliittiseksi aseeksi nostettua sateenkaarilippua.

Panina väittää jopa, että ”kyse ei ole vain kostosta vastenmieliseksi koettua poliitikkoa vastaan, vaan myös oikeudellisesta ennakkotapauksesta, joka luo edellytykset Raamatun lainsäädännölliselle kieltämiselle länsimaissa”.

Tämä saattaa kuulostaa liioitellulta, mutta on totta, että sekulaarin EU:n puitteissa kristinuskoa on jo pitkään pidetty kiusallisena reliikkinä mantereen menneisyydestä, joka on syytä häivyttää taka-alalle.

Näissä olosuhteissa yritys siirtää suomalaisten huomio kysymyksiin, jotka liittyvät maan turvallisuuspolitiikkaan, jäsenyysmahdollisuuteen sotilasliitossa ja myyttisiin mittoihin kasvaneen ”Venäjän uhan” torjumiseen, on ymmärrettävää.

Venäläisanalyytikon mukaan on ilmeistä, että suomalainen yhteiskunta on tänä päivänä ”syvässä kriisissä”. Samaan aikaan suomalaisilla on aina ollut ”rationaalisten, rauhallisten ja harkitsevien ihmisten maine”. ”Suomi ei ole mikään Ukraina”, Panina kirjoittaa.

Hänen mielestään on syytä toivoa, että ”maalaisjärki voittaa ja suomalaiset pidättäytyvät tekemästä päätöksiä, jotka tuhoavat sekä maansa ulkopolitiikan että sen kulttuuriperinteet”.