Parasta aikaa on meneillään Maailman talousfoorumin viikon kestävä virtuaalikokous ”Davosin agenda 2022”. Tässä tilaisuudessa muotoillaan suuntaviivoja ”globaalille yhteiskuntasopimukselle”, joka tulee koskettamaan meitä kaikkia.
Aloituspuheenvuoron esitti maanantaina Kiinan presidentti Xi Jinping, joka vaati kansainvälistä yhteistyötä ”pandemian” hallitsemiseksi ja tietenkin lisää rokotuksia. Myös ”globalisoidusta taloudesta” ja ”vihreästä siirtymästä” puhuttiin. Schwabilaiset globalistit ja YK-ihmiset olivat hyvillään.
Jo kaksi vuotta on kulunut siitä, kun tämä kirottu koronanäytelmä alkoi. Muistuuko vielä mieleen, miten meille näytettiin järkyttäviä videonpätkiä, joissa ihmisiä kaatui kuolleina maahan Wuhanin kaduilla? Onko kukaan nähnyt sellaista tapahtuvan missään sen jälkeen?
Nyt kun asioita tarkastelee jälkiviisauden perspektiivistä, on yhä ilmeisempää, että käymme läpi täysin suunnitelmallista tapahtumasarjaa, jonka on tarkoitus mullistaa tuntemamme maailma. Asiat menevät luultavasti vieläkin huonompaan suuntaan myös Suomessa, jossa hallitus noudattaa ulkomailta annettuja käskyjä.
Kuten syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkeen, myös viruksen ilmaantuminen synnytti ”globaalin hätätilan”, joka muuttui sodaksi yhteistä, ”näkymätöntä vihollista” vastaan – vihollista, jota ei luonteensa vuoksi voida koskaan täysin voittaa.
Kaikki todisteet ovat näkyvillä kaikille, jotka haluavat oppia siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Voisitte aloittaa lukemalla Klaus Schwabin kirjan Covid 19: The Great Reset, joka ilmestyi sopivasti vain kaksi viikkoa ”pandemian” julistamisen jälkeen.
Tosiasia on, etteivät monetkaan edes halua tietää, mistä oikein on kysymys. Heidän defenssinsä nousevat esiin heti, kun joku esittää kiusallisia kysymyksiä. Vaikka he intuitiivisesti tuntisivat, että jotain on vialla, heidät on peloteltu noudattamaan sääntöjä. Eiväthän viranomaiset ja asiantuntijat voi valehdella?
Samat ihmiset, jotka kieltäytyvät kuuntelemasta kriittisiä äänenpainoja, uskovat edelleen, että rähjäinen joukko ääri-islamisteja pystyi horjuttamaan Yhdysvaltojen – maailman suurimman sotilasmahdin – kansallista turvallisuutta, kaappaamalla lentokoneita ja lennättämällä ne World Trade Centeriin nerokkaalla strategialla, jota koordinoi Afganistanin luolassa piilotteleva, dialyysihoitoa tarvitseva Osama bin Laden.
Riippumatta siitä, kuinka paljon todisteita virallisen tarinan järjettömyydestä löytyy, nämä ihmiset pitävät kynsin hampain kiinni narratiivista. Hyväksymällä sen, että heille on törkeästi valehdeltu viime vuodet, tarkoittaisi, että kaikki muukin olisi kyseenalaistettava.
”Tolkun ihminen” kaipaa ennalta-arvattavuutta, turvallisuutta ja järjestystä. Hän ei halua maailmankuvaansa kyseenalaistettavan. Mutta hänkin tiedostaa, että maailma ei ole turvallinen paikka, vaikkei hän tarkkaan ottaen tiedä, mikä tai ketkä tekevät siitä turvattoman ja miksi.
Pääministeri ja mentaaliakrobaatti Sanna Marin on puolestaan sanonut, että hallitus pohtii koronan poistamista yleisvaarallisten tartuntatautien listalta, mutta aikoo samalla jatkaa koronapassin käyttöä, joka halutaan lopulta muuttaa ”rokotepassiksi”, vaikka koronarokotteista ei toivottua hyötyä olisikaan.
Suomen perustuslaki on vielä tämän totalitarismin esteenä, luoden ”juridisia haasteita”. Yhteiskuntaa vaurioittavia rajoitustoimia sentään jatketaan (Hans Välimäki ja kiurulaiset nollakoronistit lienevät tyytyväisiä, että me yhteiskunnan ulkopuolelle ajetut ”ääliöt” emme pääse vastaisuudessakaan ravintolaan?).
Tässä vaiheessa on selvää, että hallituksen toiminta on täysin Euroopan unionin ja loppupelissä Davosin eliitin sanelemaa. Kansalaisen kannattaa nyt miettiä tarkoin, haluaako olla omalla käytöksellään mahdollistamassa poliitikkojen laittomuuksia.