Lionel Shriver kirjoittaa The Spectator-lehdessä, kuinka jo elokuussa brittiläinen kansanterveyslaitos julkaisi tietoja, jotka osoittivat, että rokottaminen ei suojaa merkittävästi koronavirustartunnalta. Shriver toteaa myös, että kaikki koronapassilla toteutettavat kansalaisten erottelut ovat järjettömiä.

”Uudemmat tiedot ovat vahvistaneet tätä kesän johtopäätöstä”, brittitoimittaja lisää. ”Kaikissa yli 30-vuotiaiden ikäryhmissä Yhdistyneessä kuningaskunnassa covid-tartuntojen määrä 100 000:ta kohti on nyt korkeampi rokotettujen kuin rokottamattomien keskuudessa.”

Itse asiassa 40-79-vuotiaiden ikäryhmissä tartuntaluvut ovat rokotettujen keskuudessa yli kaksi kertaa korkeammat kuin rokottamattomien keskuudessa. Mistähän tämä mahtaisi johtua? Epäluotettavasta testistä, itse rokotteesta, vai jostain muusta? Shriver ei tietenkään uskalla väittää, että koko ”pandemia” olisi vain tilastovääristelyyn ja pelon lietsontaan perustuvaa huijausta.

Shriver sentään myöntää, että rokotepassien järjetön teatteri Euroopassa on enemmän kuin turhaa. ”Pubien ja yökerhojen portinvartiointi edistää väärää käsitystä – tilastollista valhetta – siitä, että jalkakäytävälle karkotettu rokottamaton väki muodostaa paljon suuremman tartuntatautiuhan kuin läheisessä pöydässä istuvat ruokailijat, jotka ovat laillasi saaneet rokotuksen”, hän sanailee.

Viranomaisten jääräpäinen kieltäytyminen myöntämästä faktoja johtaa katastrofaalisiin seurauksiin (Shriver ei tätä sano, mutta ehkä siihen juuri pyritäänkin?). Esimerkiksi Englannin aikuissosiaalityön alalla on jo nyt yli 100 000 avointa työpaikkaa, rokottamattomien hoitokotien henkilökunnan pakollinen erottaminen voisi sulkea jopa 500 laitosta, joita kansakunnalla ei ole varaa menettää. Toimittaisiinko näin, jos meneillään olisi oikea tartuntatautiepidemia?

Yhdysvalloissa oikeusistuimet ovat toistaiseksi pysäyttäneet presidentti Joe Bidenin määräyksen, jonka mukaan kaikkien amerikkalaisten yritysten, joilla on vähintään 100 työntekijää, on vaadittava koko henkilökuntansa rokottamista tai suostuttava rasittaviin viikoittaisiin testeihin, ja jokaista rokottamatonta työntekijää kohti on määrättävä peräti 14 000 dollarin sakko.

Itävalta on asettanut koko kahden miljoonan rokottamattoman väestönsä lukkojen taakse. Jo ennestään rokottamattomilta on kielletty pääsy ravintoloihin, parturikampaamoihin ja elokuvateattereihin ja nyt nämä paarialuokkaan siirretyt kansalaiset saavat poistua kotoaan vain välttämättömille ostoksille ja töihin. Uusimpana siirtona hallitus on sittemmin laajentanut rajoitustoimia myös rokotteen jo ottaneisiin kansalaisiin ja ensi helmikuussa astuu voimaan rokotepakko.

”Myytti erittäin tartuttavista rokotevastaisista, jotka levittävät ruttoa kuin rotat keskiajalla, on lisännyt tarpeetonta vihanpitoa ja vastakkainasettelua”, Shriver kirjoittaa. Massapsykoosi on tehnyt tehtävänsä ja toimittaja mainitsee, kuinka ”eräs hänen New Yorkissa asuva ystävänsä oli ilmoittanut hiljattain toivovansa, että kaikki rokottamattomat yksinkertaisesti kuolisivat”. Samanlaisia älyvapaita kommentteja on kuultu jo Suomessakin.

Hallitukset ovat rokoteajattelun kärjessä kiinnittäneet itsensä tuotteeseen. Ne ovat liittoutuneet lääketeollisuuden kanssa, Shriver arvioi, ajatellen, että onnistuessaan rokote lisäisi myös sitä suosittaneen hallituksen suosiota. Valtavirran tiedotusvälineet ja suuri osa lääketieteen edustajista ovat ryhtyneet kaikki yhden tuotteen mannekiineiksi, vaikka tämän ”turvalliseksi ja tehokkaaksi” väitetty injektio ei olekaan tuottanut haluttua tulosta.

Kaikki nämä tahot pitävät yhteistyössä yllä manikealaista sosiaalista jakoa, jossa täytyisi olla varauksetta rokottautumisen puolesta, muuten ei ole kunnon kansalainen. Rokotteiden riskien tai koronarajoitusten arvosteleminen taas tekee sinusta pelätyn ”rokotevastaisen”, vaikka juuri fanaattinen usko rokotteen täydelliseen hyvyyteen kuulostaa huomattavasti mielipuolisemmalta.

”Tuote on kuitenkin pieni pettymys”, myöntää jopa kahteen kertaan rokottautunut brittitoimittaja. Se ei selvästikään estä virusta pyyhkäisemästä vahvasti rokotettujen väestöjen läpi. Kyseessä on siis mainosongelma; tuotteiden tarjoajat ovat taipuvaisia lupaamaan liikoja. Shriver ottaa vertailukohteeksi hiustenlähtöhoitomainokset, joissa ei yleensä kehuta, että se ”stimuloi pientä follikkelin kasvua”, vaan pikemminkin, että se ”parantaa kaljuuntumisen”.

Tarpeettomia rokotuksia puoltavat hallitukset eivät uskalla perääntyä väitteissään. ”Ei estä sinua sairastumasta tai edes sairastuttamasta muita ihmisiä, mutta estää joskus kuoleman”, on Shriveristä aika heikko mainoslause. Samaan aikaan joukko rokotettuja saa haittavaikutuksia, huippu-urheilijoita lyyhistyy sydänkohtauksiin ja alkaa näyttää siltä, että yhä synkemmäksi muodostuvaa kokonaiskuvaa yritetään häivyttää näkyviltä.

Shriverin mielestä lääketieteelliset perusteet rokottamattomien välttämiselle eivät ole vakuuttavia ja rokotepassit ja työelämän velvoitteet toimivat puhtaasti kiristyksen välineinä. Kuten eräs tuomari totesi Bidenin määräyksen jäädyttämisen yhteydessä, ”valtuutuksen todellinen tarkoitus ei ole parantaa työturvallisuutta, vaan lisätä rokotteiden käyttöä kaikin keinoin”.

”Suuri osa länsimaisesta kansanterveyspolitiikasta on nyt järjenvastaista. Hallitusten olisi irrottauduttava tuotteesta. Sen sijaan ne ovat irrottautuneet tosiasioista”, Shriver kuittaa.