Vuonna 2016 järjestetyn EU-kansanäänestyksen jälkeen brittipoliitikot mainostoimistoineen ovat yrittäneet kohottaa saarivaltion profiilia visiolla ”globaalista Britanniasta”. Kyseessä on konservatiivipuolueen kokoon kyhäämä ohjelma maan tulevaisuutta varten.

Se on matkaesite Britanniasta, joka ottaa menneisyyden suuruudesta mallia vähemmän mairittelevaan nykyhetkeen. Kuten brexitööri-kansanedustaja Jacob Rees-Mogg on todennut, britit ovat historialtaan ”globaali kansakunta”, vaikka ”valtionlaiva on ollut satamassa vuodesta 1973 lähtien”. Nyt kun EU-ero on toteutunut, engelsmannit voivat ”jälleen kerran lähteä avomerelle ja tarkastella koko maailmaa kapean Euroopan sijaan”.

Kriitikot, kuten brexitiä vastustanut Robert Saunders, ovat nähneet tässä merivallan ”imperialistista nostalgiaa”: jokin on jo taakse jäänyttä elämää, eikä siihen voi palata kuin mielikuvituksessa. Ehkä toinen sana olisi ”kieltäminen”, sillä nykyään eri yhteyksissä käytetty anglistinen denialismi tulee mieleen Downing Streetin nykyaivoituksista, joissa yritetään päivittää geopoliittista asemaa Kiinan nousua vasten.

”Globaalin Britannian” ydinajatus on nimittäin se, että mikään ei ole muuttunut: Britannia voi tässä visiossa nauttia samasta arvovallasta kuin kolonialismin aikoihin. Tosin imperiumin sijaan monet euroeroa vaatineet britit innostuivat enemmän ”pienestä saaresta, joka on aina pärjännyt omillaan”, sekä eksentrisestä kansasta, joka on ”urheasti voittanut vastoinkäymiset”. Teknokraattien ja pankkiirien ”globaalin Britannian” rinnalla elää realistisempi narratiivi ”pikku-Britanniasta”.

Kykenevätkö globaalin Britannian kauppamiehet sovittamaan yhteen nämä kaksi ristiriitaiselta vaikuttavaa näkemystä? Ensimmäisessä Britannia nähdään maailmanlaajuisena titaanina, toisessa pienenä saarena, joka on ”kokoaan suurempi” ja ”painaa yli oman painonsa maailmassa”.

Kahden maailmansodan aikana, kun tappio oli todellakin mahdollinen, kansallista hegemoniaa tukevat aatteet vahvistivat jossakin määrin brittiläistä kansanmoraalia. Nykyään näillä iskulauseilla vedotaan ”loistavaan menneisyyteen tulevaisuuden mallina” ja pyyhitään samalla kansan muistista kaikki se väkivalta ja roistomaisuus, mikä teki Britanniasta kerran mahtailevan suurvallan.

Tarinassa, jossa juhlitaan pienuutta ja kerrotaan kunniakkaista voitoista mahdottomia mahdollisuuksia vastaan, ei ole juurikaan tilaa Britannian sotakoneistolle, talousmahdille, kavalalle ulkomaan tiedustelupalvelulle ja maailmanlaajuiselle imperiumille, jonka synkkä panos sotarikoksissa ja vallanvaihto-operaatioissa ei useinkaan tule esiin Yhdysvaltojen viedessä mediatilan.

Millainen on Yhdistyneen kuningaskunnan tulevaisuus tämän päivän maailmannäyttämöllä? Mikä on ”globaalin Britannian” tarkoitus uudella geopoliittisella aikakaudella? Brexitöörit hehkuttivat aiemmin ajatusta eurosääntelystä vapautetusta vapaakauppasaaresta ja ”itsenäisestä Englannista”.

YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä, yhtenä Naton johtavista sotilasmahdeista ja maailman kuudenneksi suurimpana taloutena Yhdistynyt kuningaskunta voi edelleen käyttää vaikutusvaltaa, mutta kuten on nähty esimerkiksi Hongkongin sisäisissä muutoksissa, silläkin on rajansa. Nyt olisi järkevää keskittyä huolehtimaan kotimaan kriiseistä.

Nykymaailmassa, jossa Britannian armeijan on määrä kutistua pienimmäksi sitten vuoden 1714, on epärealistista ehdottaa, että Yhdistynyt kuningaskunta voisi johtaa muuta maailmaa väkisin: maavallat ajavat jo merivaltojen ohi, vaikka anglomaiden allianssi yrittääkin taistella Kiinaa vastaan. Jäljelle jää toki finanssieliitin valta, jota ohjataan Lontoon Cityn kautta.

Yhdistynyt kuningaskunta aikoo kuitenkin yrittää vastata nykyajan haasteisiin ja säilyttää kilpailukykynsä. Innovaatio- ja tiedepolitiikasta on tulossa ensisijainen kunnianhimoinen tavoite. Kallistuminen kohti Indopasifista aluetta luo uusia ulko- ja turvallisuuspoliittisia haasteita suhteessa Kiinaan. Uudessa monenvälisessä järjestelmässä Britannia pyrkii asemoitumaan omaa valtioetuaan ajaen. Myös uhkakuva Venäjästä on yhä ennallaan brittien vakoojia vilisevässä infosotatarinassa.

Brittiläinen maailmankuva tunkee yhä koteihin vähintään television draamasarjojen välityksellä. Anglofiileille monarkismi ja saarivaltion historia saattavat riittää, mutta Boris Johnsonin hallinnon olisi kuitenkin vielä osoitettava muulle maailmalle, että ”globaali Britannia” on todellisuutta, eikä vain epärealistinen iskulause, jonka takaa paljastuvat monikulttuuristuneen brittiyhteiskunnan epäkohdat ja sisäiset ongelmat.