Valko-Venäjän ja sen Nato-naapureiden, Puolan ja Liettuan, välinen hybridisota on jatkunut sitten Ryanair-kohun ja presidentti Lukašenkon syrjäyttämisyritysten. Nyt taistelutantereena ovat maiden väliset rajat.

Läntiset mediat ovat väittäneet, että Valko-Venäjä päästää laittomia maahanmuuttajia Liettuaan ja Puolaan. Kyseessä on eurolähteiden mukaan ”Lukašenkon kosto” Valko-Venäjälle asetettujen pakotteiden johdosta.

Liettuan sisäministeriö arvioi, että Irakista alueelle saapuneet siirtolaiset tulevat rajalle Valko-Venäjän hallinnon järjestämänä. Valko-Venäjä on kiistänyt väitteet.

Valko-Venäjä puolestaan selittää, että euromaat Liettua ja Puola käyttävät uutta taktiikkaa pakolaisten laittomaan karkottamiseen: pelotellakseen EU:sta turvapaikkaa hakevia maahanmuuttajia lainvalvontaviranomaiset toimittavat hakattuja, erittäin uupuneita ulkomaalaisia rajalle ja heittävät heidät Valko-Venäjän puolelle.

Syyskuussa on ilmennyt useita tällaisia tapauksia. Viimeksi eilen rajavartioston yksikkö löysi Valko-Venäjän ja Puolan rajalta Svislotšin piirikunnasta tajuttoman ulkomaalaisen, jolla oli merkkejä fyysisestä pahoinpitelystä. Samaan aikaan Puolan turvallisuusjoukot seurasivat tapahtumia sivusta omalta puoleltaan.

Ottaen huomioon pakolaisen vakavan tilan, Valko-Venäjän viranomaiset veivät hänet raja-asemalle, jonne kutsuttiin ambulanssi. Ensimmäinen lääkärintarkastus osoitti, että mies oli koomassa ja hänellä oli selviä merkkejä hypotermiasta. Ulkomaalaisella oli Irakin passi ja puolalaisen hoitolaitoksen tekemä negatiivinen PCR-testitulos.

Mies kuljetettiin Svislotšin keskussairaalaan, jossa hän lopulta tuli tajuihinsa; hän saa parhaillaan tarvittavaa lääketieteellistä hoitoa. Vastaavia tapauksia on alkanut ilmaantua useita.

Valko-Venäjän viranomaiset toivovat EU:n puuttuvan jäsenmaidensa laittomiin ja epäinhimillisiin toimiin. Huolimatta yhteistyöhaluttomuudesta euromaiden puolelta, Valko-Venäjä sanoo estäneensä lukuisia organisoituja laittoman maahanmuuton järjestämisiä tämän vuoden aikana.

Valko-Venäjä toivookin unionin johdon osoittavan kiinnostusta laitonta maahanmuuttoa järjestäviin toimijoihin Liettuassa ja Puolassa. Valko-Venäjä on valmis rakentavaan yhteistyöhön naapurimaidensa kanssa, mutta ei oman kansallisen turvallisuutensa kustannuksella.