”Washingtonin viisaat ovat jo vuosia väittäneet, että tappio Afganistanissa on se, mikä ajoi Neuvostoliiton romahtamaan. Nyt kun Yhdysvalloille on käynyt paljon huonommin, maailma saa pian nähdä, pitävätkö heidän teoriansa paikkansa”, kirjoittaa serbialais-amerikkalainen toimittaja Nebojsa Malic.

Yhdysvaltojen viimeinen sotilaslento Hamid Karzain kansainväliseltä lentokentältä lähti kotia kohti maanantaina, vain vähän ennen kuin Kabuliin saapui keskiyö. Kaksikymmentä vuotta kestänyt sota oli päättynyt ja talibanit valaisivat yötaivaan juhlallisella ammuskelulla.

Presidentti Joe Bidenin mukaan ”Yhdysvaltojen historian suurin ilmakuljetus” oli ”menestys”, jonka amerikkalaisarmeija, diplomaatit, veteraanit ja vapaaehtoiset toteuttivat ”vertaansa vailla olevalla rohkeudella, ammattitaidolla ja päättäväisyydellä”. Yhdysvaltojen sisällä sekä muualla maailmassa asiasta on esitetty myös eriäviä mielipiteitä.

Vaikka kenraalimajuri Christopher Donahue oli virallisten tietojen mukaan viimeinen amerikkalaissotilas, joka nousi koneeseen ja poistui Afganistanin maaperältä, Kabulista lähteneillä viidellä viimeisellä lennolla ei ollut mukana yhtään amerikkalaista siviiliä. Tämän kenraali Kenneth McKenzie myönsi toimittajille maanantai-iltana. ”Emme saaneet ulos kaikkia, jotka halusimme”, kenraali sanoi pettyneenä.

Toimittaja Malic kehottaa vertaamaan amerikkalaisten lähtöä Neuvostoliiton vetäytymiseen Afganistanista, joka päättyi helmikuussa 1989. Neuvostoliitolla kesti yhdeksän kuukautta vetää maasta yli 100 000 sotilasta. Viimeinen mies, joka ylitti Ystävyyden sillan nykyisen Uzbekistanin puolelle, oli kenraali Boris Gromov, joka kääntyi televisioryhmän puoleen ja sanoi: ”Yksikään Neuvostoliiton sotilas ei jäänyt taakseni”.

Presidentti Najibullahin hallitus, jota Neuvostoliitto auttoi Yhdysvaltojen tukemia islamisteja vastaan kymmenen vuotta aiemmin, taisteli vielä kolme vuotta – ja romahti vasta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto itse romahti ja lopetti avun lähettämisen. Sitä vastoin Yhdysvaltojen tukema Kabulin hallitus katosi olemattomiin jo ennen kuin Yhdysvaltojen vetäytyminen oli edes päättynyt.

Presidentti Ashraf Ghani lensi pois Kabulista 14. elokuuta ja antoi talibanien ottaa vallan ampumatta laukaustakaan. Afganistanin kansallinen armeija, jota Biden itse mainosti 300 000 miehen vahvuiseksi ja joka oli varustettu parhaimmalla amerikkalaisaseistuksella, yksinkertaisesti antautui ja kalusto jäi talibanitaistelijoille sotasaaliiksi.

Amerikkalaisarmeijan vuosia kestänyt miehitys ja raakuudet siviilejä kohtaan olivat varmasti osasyynä siihen, miksi jopa talibanien ”islamilainen emiraatti” tuntui afgaaneista länsiliittouman nukkehallitusta paremmalta vaihtoehdolta. Ehkä nyt olisi aika jättää maa poliittisesti rauhaan ja auttaa sitä rakentamaan tulevaisuuttaan kansalliselta pohjalta, ilman vieraiden valtojen tuputtamia aatteita?

Vaikka Bidenin hallinto vaatii nyt kunniaa Afganistanin sodan lopettamisesta, on selvää, että amerikkalaiseliitin ote narratiivista – sekä kotimaassa että ulkomailla – on heikentynyt. Vain fanaattisimmat amerikkalaisuuden ihannoijat seisovat enää Washingtonin toimien takana. Jopa suomalaistoimittajan on pakko myöntää, että amerikkalaista hegemoniaa ja sotilaallisia interventioita suosinut ”neokonservatismi on ideologiana kuollut”.

Jälkipyykkiä varmasti riittää, mutta myös menneisyys on kouriintuntuvasti läsnä. Vuosikausia luultiin, että Yhdysvallat auttoi islamistisia mujahideeneja Afganistanissa vasta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli puuttunut maan asioihin. Tammikuussa 1998 Yhdysvaltojen entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Zbigniew Brzezinski kertoi ranskalaiselle julkaisulle, että Washingtonin tuki alkoi jo aikaisemmin, osana hänen omaa suunnitelmaansa ”antaa Neuvostoliiton kokea oma Vietnamin sotansa”.

Kollektiivisen lännen strategi ja arkkiglobalisti Brzezinski kerskui, että tuloksena syntynyt mittava konflikti ”aiheutti Neuvostoliiton imperiumin demoralisaation ja lopulta hajoamisen”. Monet yhdysvaltalaistutkijat olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Vuosikymmeniä myöhemmin saatiin nähdä, ettei Afganistan alistunut amerikkalaisillekaan.

Nykyhetkessä juuri amerikkalaista imperiumia uhkaa poliittisen ja taloudellisen kriisin keskellä entisen Neuvostoliiton kohtalo. Biden vihittiin virkaan 25 000 sotilaan ympäröimänä Washingtonin tyhjennetyillä kaduilla ja hän julisti poliittisten vastustajiensa väitetyn ”ääriajattelun” suurimmaksi uhkaksi maalle, joka on nyt nimetty uudelleen demokratian johtotähdeksi maailmassa.

Nyt kun Yhdysvallat vetäytyy Afganistanista vihaisena ja nöyryytettynä, epäonnistuneen ”demokratian viemisen” ja ”kansakunnan rakentamisen” jälkeen, geopoliittisen pelurin Zbigniew Brzezinskin teoria imperiumin romahduksesta joutuu toden teolla koetukselle. Elämme myös vaaran hetkiä: haluaako horjuva hegemoni osoittaa voimaansa hyökkäämällä jonkun muun kimppuun?