Infosoturi Juri Bezmenov lännen palveluksessa

Sosialismia mielellään parjaavat tahot levittävät internetissä yhä videota Juri Bezmenovista (1939-1993), joka esitellään länteen loikanneena Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:n entisenä agenttina.

Vakoilun historiaan perehtynyt Mark Hackard on kirjoittanut Bezmenovista ja hänen mainostamastaan neuvostoliittolaisesta epävakauttamisohjelmasta kriittiseen sävyyn.

Hackardin lisäksi myös toinen amerikkalainen, Robert Kearney, on valottanut twiittiketjussaan Bezmenovin huijausta. On korkea aika tuoda näitä näkökohtia esiin myös Suomessa, jossa Bezmenovin haastattelun videota myös yhä levitetään.

Bezmenov, puna-armeijan upseerin poika, työskenteli Neuvostoliiton uutistoimisto Novostin toimittajana ja pääsi 1960-luvun lopulla komennukselle Intiaan. Vuonna 1970 hän katosi Neuvostoliiton suurlähetystöstä ja matkasi hipiksi naamioituneena länteen, jossa hän ryhtyi kritisoimaan neuvostojärjestelmää ja kirjoittamaan kommunismin vastaisia pamfletteja.

Bezmenov hankki myös uuden identiteetin: hänestä tuli kanadalainen Thomas David Schuman. Hänen loistohetkensä, joka on nyt suodatettu lukuisten meemien ja videoklippien kautta sosiaaliseen mediaan, oli vuonna 1984, jolloin kirjailija G. Edward Griffin teki hänestä haastattelun.

Bezmenov myi itsensä yleisölleen entisenä KGB:n agenttina ja julisti, että Neuvostoliitto sovelsi marxilaista kumouksellista strategiaa heikentääkseen Yhdysvaltojen johtamaa länttä sisältäpäin. Tämä epävakauttamisohjelma koostui neljästä vaiheesta, joita olivat demoralisaatio, destabilisaatio, kriisi ja normalisointi.

Länsimaiset konservatiivikolumnistit ja äärioikeistolaiset ovat sittemmin tarttuneet Bezmenovin analyysiin ja ennusteisiin todisteena bolševikkien aloittamasta ”kulttuurimarxilaisesta” pyrkimyksestä mädättää länsi ja sen ”perinteiset arvot”. Vahinko vain, ettei kriittistä analyysia uloteta vallitsevaan kapitalistiseen liberalismiin.

Bezmenov on päätynyt myös Call of Duty: Black Ops Cold War -videopelin traileriin kommunistisesta kumouksellisuudesta varoittavana Kassandrana. Hän on esillä myös New York Timesin kömpelössä Operation InfeKtion -videosarjassa vuodelta 2018, jossa väitetään Venäjän sekaantuneen Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Harva on kuitenkaan kyseenalaistanut Bezmenovin tarinan ja hänen väitteensä, joista kuvaavin on hänen oletettu asemansa KGB:n ulkomaantiedustelussa. Tämä elämäkerrallinen yksityiskohta teki hänen tarinastaan sensaatiomaisen, sillä pelkän neuvostotoimittajan loikkaus tuskin olisi herättänyt suurta kiinnostusta läntisessä lukijakunnassa.

Kyseessä on silti vale: Bezmenov ei ole koskaan palvellut KGB:ssä, sanoo Hackard. Hän ei ollut KGB:n esikuntaupseeri ensimmäisessä päädirektoraatissa tai missään muussakaan Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun yksikössä. Hän ei myöskään koskaan nähnyt millaista tiedustelu-upseerien vakoojakoulutus oli, eikä hänellä ollut pääsyä KGB:n ylijohdon Palvelu A:han tai sen toimintaa valvovaan kommunistisen puolueen keskuskomiteaan.

”Aktiivisten toimenpiteiden asiantuntijaksi” itseään tituleeraava Bezmenov ei myöskään koskaan maininnut Palvelu A:n tuolloista päällikköä, kenraalimajuri Ivan Agayantsia tai tämän seuraajaa, kenraaliluutnantti Sergei Kondrashevia. Jo tämä kertoo Bezmenovin yhteyksien ja ”asiantuntijuuden” olleen vain mielikuvituksen tuotetta.

Ulostuloissaan Bezmenov osoittaa, ettei hän ymmärtänyt lainkaan KGB:n harjoittamien ”aktiivisten toimenpiteiden” strategista tarkoitusta. Hänen oletettu koulutuksensa sotapeleihin ja kuulusteluihin olisi ollut osa Neuvostoliiton yliopisto-opiskelijoiden pakollisia mobilisointikursseja koko kylmän sodan ajan, eikä mitään erityistä koulutusohjelmaa, joka olisi tehnyt Bezmenovista kumouksellisen toiminnan asiantuntijan.

Hackard katsoo, että kuka tahansa Sunziin sotataidon klassikkoteokseen ja käytännön psykologiaan perehtynyt henkilö voisi itse asiassa luoda esityksen nelivaiheisesta kumouksellisesta prosessista, jota Besmenov väitti Neuvostoliiton salaiseksi strategiaksi.

Bezmenov ei myöskään esitä mitään todisteita siitä, että Neuvostoliitto olisi soluttautunut amerikkalaiseen kulttuuriin ja instituutioihin edistääkseen monimutkaista, koko maailman kattavaa kampanjaansa Yhdysvaltojen tuhoamiseksi.

Bezmenov ilmentää kylmän sodan vakoiluhistoriassa loikkareiden taipumusta paisutella omaa merkitystään yhä villeimmillä väitteillä. Anatoli Golitsyn, oikea KGB:n upseeri, joka ylitti rautaesiripun kymmenen vuotta ennen Bezmenovia, viihdytti myös kuulijoitaan kertomuksilla ”hirviösuunnitelmasta”, jossa Neuvostoliitto ja Kiina pyrkivät yhteistuumin epävakauttamaan Amerikkaa.

Golitsyn nautti CIA:n vastavakoilupäällikön James Jesus Angletonin suojelusta, ja hänen teoriansa olivat suosittuja epäluuloisten kylmän sodan sotureiden keskuudessa kaikkialla lännessä. Alkuperäisten tietojen ehdyttyä Golitsyn ryhtyi keksimään omasta päästään uusia, entistä hurjempia väitteitä, joiden paikkaansa pitävyyttä myös CIA alkoi lopulta epäillä.

Bezmenov puolestaan oli sanomalehti Novostin epäpätevä toimittaja, jonka toimenkuvaan kuului tuottaa propagandistista sisältöä Neuvostoliiton tarpeisiin. Vaihdettuaan puolta hän harjoitti samaa ammattia lännen palveluksessa.

Bezmenov on yhä hyödyllinen amerikkalaismedialle ja poliittiselle eliitille ja niinpä hänen väitteensä Neuvostoliiton kumouksellisesta toiminnasta nostetaan aina välillä esiin, toteavat sekä Hackard että Kearney.

Onhan helpompaa vierittää oman poliittisen järjestelmän epäonnistumiset ja toimintahäiriöt ”Kremlin sekaantumisen” tai vieläkin vanhemman ”KGB:n suunnitelman” syyksi, kuin hyväksyä se tosiasia, että länttä hallitsevan eliitin oma tuhokapitalismi on ohjannut Yhdysvallat ja muut länsimaat nykyiseen sivistykselliseen rappioon ja romahdustilaan.

Antikommunismi on varma hitti oikeiston keskuudessa ja myös vasemmistoliberaalit on pitkälti saatu ohjelmoitua uuteen Venäjän- ja Kiinan-vastaisuuteen; kumpaakin osapuolta manipuloidaan dialektiikan avulla, joka häivyttää näkyvistä todelliset ratkaisut olemassa oleviin kulttuurisiin, poliittisiin ja taloudellisiin haasteisiin.

Nykyisessä sekasorrossa saattaa hyvinkin olla läsnä bolševistisen, trotskilaisen kumouksellisuuden henki: tämä perinteiset arvot kyseenalaistava ”kaikkien arvojen uudelleenarviointi” ei syntynyt sosialismin, vaan Frankfurtin koulukunnan yhteiskuntateorioiden ja kansainvälisten pääomapiirien omien tarpeiden myötä.

2000-luvulla tämä kumouksellinen henki ei enää elävöitä neuvostokommunismia, joka on jäänyt jo historiaan, eikä myöskään FSB:n, nyky-Venäjän turvallisuuspalvelun toimintaa. ”Kulttuurimarxismiksi” oikeistopiireissä kutsuttua projektia toteuttaa länttä hallitseva eliitti omistamiensa mediatalojen, jättiyhtiöiden, akateemisten yhteisöjen ja valtion virastojen kautta. 

Call of Duty: Black Ops Cold War -videopelissä pelaajat, jotka saavat ”profeetta” Bezmenovilta tietoja Neuvostoliiton uhasta Amerikalle, voivat valita hahmonsa kolmen eri sukupuolen vaihtoehdosta: pelaaja voi olla joko mies, nainen tai ”ei-binäärinen” eli ”muunsukupuolinen”. Tällaista kulttuurimädätystä harjoittavan lännen liberaalin järjestyksen alla elävät voisivatkin kysyä itseltään, kuka tässä oikein horjuttaa ja ketä?

Amerikkalaiskustantaja: Koronavirus Kiinaa vastaan suunnattu bioase

Olemassa olevat todisteet koronavirukseen liittyen viittaavat ennemminkin Washingtonin käynnistämän bioasehyökkäyksen mahdollisuuteen kuin laboratoriovuotoon, väittää amerikkalainen kustantaja Ron Unz, jonka näkemyksiä julkituo nyt myös kiinalainen uutistoimisto Xinhua.

Kiina oli joutunut erilaisten virusten kohteeksi juuri silloin, kun maa oli jo vuosia ollut kytkettynä kasvavaan konfliktiin Amerikan kanssa, toteaa Unz Review -sivuston päätoimittaja ja julkaisija.

Lisäksi koronaviruksen puhkeaminen ”tapahtui Kiinan kannalta pahimpaan aikaan ja pahimmassa paikassa”. Unz viittaa kuukalenterin mukaisen uudenvuoden juhlapäivän matkustajaruuhkiin sekä Keski-Kiinassa sijaitsevaan Wuhanin tärkeään kauttakulkukeskukseen.

”Kolmesataa amerikkalaissotilasta oli juuri vieraillut Wuhanissa osana Military World Games -tapahtumaa, mikä tarjosi täydellisen tilaisuuden virusaseen vapauttamiseen”, Unz muistuttaa ja kutsuu skenaariota ”oudoksi yhteensattumaksi”.

”Covid-19:n ominaisuudet, mukaan lukien korkea leviämiskyky ja vähäinen tappavuus, ovat ihanteellisia talouden vastaiselle bioaseelle”, Unz esittää ja lisää, että ”on outoa spekuloida, että kiinalaislaboratorio vapauttaisi viruksen, joka on suunniteltu täydellisesti vahingoittamaan Kiinan taloutta”.

Kuten Unz omissa koronakirjoituksissaan huomauttaa, Kiinasta virus hyppäsi sopivasti Iranin poliittisen johdon kimppuun, aiheuttaen kuolonuhreja Yhdysvaltojen toisessa keskeisessä vihollismaassa. Myös Venäjä sai osansa, kuten myös Eurooppaa ja muu maailma.

Unz Review -sivuston artikkelien jakaminen on jo estetty amerikkalaisomisteisilla sosiaalisen median alustoilla, kuten Facebookissa. Julkaisun toimintaa on myös yritetty hankaloittaa monin eri tavoin.

Se, että yleensä hyvin maltillinen kiinalainen uutistoimisto tarttuu nyt kohuttuun aiheeseen, lienee merkki siitä, että Yhdysvaltojen väitteisiin ja toimiin tullaan vastaamaan.

Amerikkalainen romukasa imperiumien hautausmaalla

Yhdysvallat on vetäytynyt Afganistanista lähes kahden vuosikymmenen sotimisen jälkeen.

Bagramin tukikohdan amerikkalaisjoukot olivat sammuttaneet sähköt ja livahtaneet pois yön pimeydessä, ilmoittamatta asiasta edes tukikohdan uudelle afganistanilaiselle komentajalle.

”Me kuulimme huhuja siitä, että amerikkalaiset olisivat lähteneet Bagramista. Lopulta seitsemältä aamulla saimme vahvistuksen asiasta”, kenraali Mir Asadullah Kohistani, Bagramin uusi komentaja kommentoi. Amerikkalaisjoukot olivat häipyneet yöllä kello kolmen aikaan.

”Tänne ei ole jätetty mitään tärkeää tai arvokasta, vain kasoittain romua”, afganistanilainen romukauppias Gul Mohammad puolestaan toteaa. Myös Afganistanin hallituksen joukot ovat arvostelleet tapaa, jolla amerikkalaiset vetäytyivät raunioittamastaan maasta.

Bagramiin sijoitettujen sotilaiden kerrotaan hajottaneen kaiken arvokkaan ennen evakuointia. Romua oli kasattu kuin roskaa tukikohdan ulkopuolelle. Romukauppias Gul kuvailee amerikkalaisten hätäistä vetäytymistä ”nöyryyttäväksi tappioksi” ja siltä se varmasti näyttää muidenkin mielestä.

”Romu”, josta kauppias Gul puhuu, koostuu amerikkalaissotilaiden romuttamista ajoneuvoista, generaattoreista, univormuista, saappaista ja muista armeijan tarvikkeista aina valmisaterioihin ja energiajuomiin.

Bagramin romukauppias on tietoinen siitä, ettei Yhdysvallat ja sen johtama liittouma saavuttanut tavoitettaan sen jälkeen, kun he olivat hyökänneet maahan lokakuussa vuonna 2001 ja miehittäneet Afganistania ainakin osittain vuosikymmenien ajan.

Kabulista pohjoiseen sijaitseva Bagramin tukikohta lentokenttineen oli kahdenkymmenen vuoden ajan Yhdysvaltojen sotilaskeskus, jossa oli yli 40 000 sotilasta, ennen kuin se luovutettiin Afganistanin hallituksen joukoille.

Tukikohdan lähellä tiedustelupalvelu CIA pyöritti myös salaista ”Suolakuilu”-vankilaa, jossa kidutettiin ja pidettiin vangittuina korkean profiilin taistelijoita ja epäiltyjä, mukaan lukien Taliban-liikkeen komentajia.

Nyt Talibanin militantit ovat julistautuneet voittajiksi, lännen sotilasvallan koettua karvaan tappion. Heidän mukaansa Taliban on ajanut amerikkalaisjoukot pois Afganistanista, ja tätä mieltä ovat myös monet muut, jotka nyt hämmästelevät sotilaiden jälkeensä jättämää sotkua.

Afganistanin entisen presidentin Hamid Karzain mielestä Yhdysvaltojen perinnöksi alueella jää vain sodan pahoin runtelema maa. Kyseessä on ”täydellinen häpeä ja katastrofi”. Myös turvallisuustyhjiö huolettaa asiantuntijoita.

Afganistania on hyvästä syystä kutsuttu ”imperiumien hautausmaaksi”. Afgaanien roolina näyttää edelleen olevan toimia imperialististen valtojen unelmien hautaajina.

Taiwan: Lännen viimeinen jalansija Kiinassa

Washingtonin alati kasvavassa vastakkainasettelussa Kiinan kanssa se jatkaa Pekingin painostamista Taiwanin kysymyksessä, kirjoittaa geopoliittinen analyytikko Brian Berletic.

Koska Kiina kuitenkin jatkaa nousuaan ja on ylittämässä Yhdysvallat taloudellisesti, sotilaallisesti ja teknologisesti, Taiwanin liittyminen uudelleen osaksi yhtenäistä Kiinaa on hänen mielestään lähes väistämätöntä.

Äskettäin muokattu lainsäädäntö, jolla pyritään vahvistamaan Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa Taiwanin saarialueella, lisää lyhyen aikavälin jännitteitä Pekingin ja Washingtonin välillä, mutta muutos toiseen suuntaan on jo käynnissä.

Yhdysvaltojen toimia markkinoidaan muulle maailmalle ”Taiwanin tukemisena” ja ”demokratian puolustamisena”. Monet olettavat myös, että Taiwan on itsenäinen valtio, jolla on läheiset suhteet länteen, mutta todellisuudessa Taiwan ei ole oikea valtio, Berletic väittää.

Yleisesti tunnustetun ”yhden Kiinan politiikan” mukaan Taiwanin katsotaan olevan osa Kiinaa. Jopa amerikkalaiset tiedostavat tämän tosiasian, eikä Yhdysvalloilla ole esimerkiksi virallista suurlähetystöä Taiwanissa, vaikka Washingtonin kätyrit saarella ahkerasti vielä hääräävätkin.

Käytännössä Yhdysvallat käyttää Taiwania länsimaisen vaikutusvallan tukikohtana Kiinalle kuuluvalla alueella, aivan kuten Washington ja sen eurooppalaiset liittolaiset käyttivät myös Hongkongia sillanpääasemanaan, aivan viime aikoihin asti.

Myös Bidenin johdolla Yhdysvallat on toimittanut Taiwanin separatistiviranomaisille provosoivasti aseistusta. Virallisen suurlähetystön sijasta ”diplomaattisiksi suhteiksi” naamioitua Kiinan-vastaista toimintaa hoidetaan niin sanotun ”Taiwanin amerikkalaisen instituutin” (American Institute in Taiwan) kautta.

Yhdysvalloilla on käytössään myös muita ”pehmeän vallan” työkaluja, kuten niin sanottu ”Taiwanin demokratiasäätiö”, Taiwan Foundation for Democracy, joka on Yhdysvaltojen hallinnon surullisenkuuluisan National Endowment for Democracy -järjestön alainen säätiö.

Tämän Taiwaniin sijoitetun instituutin kautta Yhdysvallat pystyy käyttämään poliittista valtaa Taiwaniin ja ohjaamaan alueen oppositioryhmiä, joita yhdistää lännen yllyttämä vihamielisyys Pekingiä kohtaan.

Viime aikoina Yhdysvallat on tehnyt myös useita lakiehdotuksia painostaakseen Kiinaa ja kiristääkseen jännitteitä. Näitä ovat ”Taiwanin rauhaa ja vakautta koskeva laki” (Taiwan Peace and Stability Act) sekä Yhdysvaltojen globaalia johtajuutta puolustava ”EAGLE-laki” (Ensuring American Global Leadership and Engagement Act).

Nämä lakiehdotukset ovat osa strategiaa, mikä heijastaa Washingtonin pakkomiellettä säilyttää geopoliittinen ylivalta globaalilla tasolla. Suomessakin konsensusmediassa esitelty ”indopasifinen suuntaus” on kuitenkin tuomittu epäonnistumaan, sillä Kiina on ylittämässä Yhdysvallat taloudellisesti ja teknologisesti.

Kiinan ja Taiwanin kauppapolitiikka ilmentää tätä käännettä, jota lännen toimijat eivät halua tunnustaa. Vuodesta 2018 alkaen tilanne alueella on jo kääntynyt Manner-Kiinan eduksi. Kiinasta on tullut näennäisen Amerikka-mielisen Taiwanin tärkein kauppakumppani, sillä provinssin kanssa käydään lähes kaksi kertaa enemmän kauppaa kuin Yhdysvaltojen kanssa.

Jos lännen ikeestä jo vapautettu Hongkong lasketaan mukaan, Kiinan ja Taiwanin välinen kauppa on lähes nelinkertainen verrattuna Yhdysvaltojen kanssa käytävään kauppaan.

Kaupankäynnin lisäksi molempiin suuntiin salmen yli suuntautuvat investoinnit kuvastavat Berleticin mukaan jo Taiwanin käynnissä olevaa taloudellista, ellei peräti poliittista yhdentymistä, ”yhteen Kiinaan”.

Kyseessä on prosessi, joka vaikuttaa sosiaalipoliittisiin tekijöihin pitkällä aikavälillä riippumatta siitä, kuinka paljon rahaa Yhdysvallat käyttää lyhyen aikavälin poliittiseen sekaantumiseen.

Washington varoittelee jatkuvasti Pekingin mahdollisesta sotilaallisesta väliintulosta Taiwanin suhteen, mutta on selvää, että Kiinan taloudellinen nousu on paljon vakuuttavampi ja rakentavampi keino Taiwanin integroimiseksi emämaahan kuin amerikkalaistyylinen sotilaallinen interventio.

Aika on Pekingin puolella, Berletic uskoo. Washington ei ole ottanut maailman muutoksista opikseen, joten se on syystäkin joutunut epäedulliseen asemaan niin indopasifisella alueella kuin globaalin politiikan näyttämöllä.

Mitä tekee lännen vasemmisto Kiinan-vastaisessa kylmässä sodassa?

”Kylmä sota” on alun perin amerikanjuutalaisen sijoittajan ja poliittisen neuvonantajan Bernard Baruchin vuonna 1947 keksimä termi, jolla kuvattiin toisen maailmansodan jälkeistä, yhä kireämpää suhdetta kapitalistisen ja sosialistisen maailman välillä.

Länsimaiset historioitsijat pitävät kylmää sotaa tyypillisesti kahden suurvallan ideologisena kamppailuna; kyseessä oli heidän mielestään ”sivilisaatioiden yhteentörmäys”, jossa kapitalistit ja kommunistit kamppailivat keskenään vallasta propagandaa, vakoilua, sijaissotia sekä taloudellisia ja poliittisia painostuskeinoja käyttäen.

Alkuperäisen kylmän sodan tekniikoita on päivitetty ja mukautettu uuteen viholliseen uudella vuosisadalla, mutta poliittinen ydin on sama. Yhdysvallat ja sen liittolaiset pyrkivät edelleen säilyttämään lännen hegemonisen maailmanjärjestyksen yleisen vakauden ja pitkän aikavälin elinkelpoisuuden.

Tätä järjestystä uhkaa nyt eniten Kiina, joka puolestaan tukee – yhdessä Venäjän ja muiden suvereenien valtioiden kanssa – uutta moninapaista maailmanjärjestystä, joka toteutuessaan tulee kumoamaan Yhdysvaltojen hegemonistisen hankkeen, joka tähtää koko planeetan sotilaalliseen ja taloudelliseen hallintaan. Aiheesta kirjoittaa Carlos Martinez.

Alkuperäisen kylmän sodan tapaan uusi kylmä sota on siis alati käynnissä oleva konflikti, globaali hybridisota, jonka Yhdysvallat on aloittanut ja jota se johtaa ja jossa ovat vastakkain imperialismin, hegemonian ja yksinapaisuuden voimat sekä sosialismin, suvereniteetin ja moninapaisuuden voimat.

Paljon puhutaan ”Kiinan uhkasta”, joka on uuden mccarthyismin perusta lännessä. Tämä uhka on todellinen, vaikkakaan ei siinä mielessä kuin länsimaiden oikeistoliberaalit poliitikot ja toimittajat pelottelevat.

Kiina ei pyri hallitsemaan maailmaa eikä se pyri ”heikentämään demokratiaa maailmanlaajuisesti”. Se kuitenkin haastaa yhä enemmän vakiintunutta läntistä maailmanjärjestystä – taloudellisesti, strategisesti ja ideologisesti.

Alkuperäisen kylmän sodan ja nykyisen kylmän sodan välillä on se ratkaiseva ero, että Yhdysvallat ei todennäköisesti ”voita” uutta kylmää sotaa, Martinez arvioi.

Verrattuna 1980-luvun Neuvostoliittoon Kiina on taloudellisesti paljon vahvempi, se on integroitunut paremmin maailmantalouteen, ja suoraan sanottuna sillä on paljon vahvempi johto ja johdonmukaisempi visio sosialismin tulevaisuudesta.

Valitettavasti vasemmisto lännessä ei näytä jakavan kiinalaista käsitystä sosialismista. Tälle asenteelle löytyy vertailukohtansa alkuperäisessä kylmässä sodassa. Tuolloin osa sosialistisesta liikkeestä, erityisesti Britanniassa, liittoutui iskulauseen ”Ei Washington eikä Moskova” taakse ja kieltäytyi tukemasta Neuvostoliittoa, jota he pitivät valtiokapitalistisena ja imperialistisena.

Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin tämä iskulause on herätetty taas henkiin muodossa ”Ei Washington eikä Peking”, kun Kiina on ottanut Neuvostoliiton paikan pahana ”sosiali-imperialistisena” valtana, jota on vastustettava.

Uuden kylmän sodan esittäminen jälleen imperialistien välisenä konfliktina merkitsee sitä, että monet vasemmiston näkyvät järjestöt ja henkilöt eivät pysty ottamaan tehokasta sodanvastaista kantaa, Martinez otaksuu ja on mielestäni aivan oikeassa. Puristeille on mennyt läpi propagointi, joka vähättelee Kiinan sosialismia ja vääristää sen ”kapitalismiksi”.

Jos Kiina on ”nouseva imperialistinen suurvalta”, ihmisoikeuksiin ja identiteettipolitiikkaan keskittyneet vasemmistolaiset tuskin ottavat vahvaa kantaa Yhdysvaltojen johtamaa Tyynenmeren militarisointia, Kiinan eristämisstrategiaa, tai Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten Kiinaan kohdistaman hybridisodan eri muotoja vastaan. Tällainen atlantistisesti orientoitunut vasemmisto seisoo länsimielisten oikeistoliberaalien rinnalla tuomitsemassa Kiinan.

Bidenin demokraattihallinnon aikana valheelliset ihmisoikeusväitteet ovat keskeinen osa Kiinaa vastaan suunnattua hyökkäystä. Näitä väitteitä käytetään, jotta Kiina voitaisiin sulkea pois globaaleista arvoketjuista, häiritä Vyö ja tie -aloitetta, eristää Kiina diplomaattisesti ja synnyttää Kiinan vastaisia tunteita maailmanlaajuisesti.

Suuri osa läntisestä baizuo-vasemmistosta toistelee näitä herjauksia kyseenalaistamatta. Lännen liberaali vasemmisto kertaa valta(vale)median absurdeja väitteitä siitä, että Kiina rakentaa ”poliisivaltiota” Xinjiangiin, jossa ”miljoona ihmistä on suljettu internointileireille”.

Nuoren polven vasemmistolaiset ovat myös osoittaneet kritiikitöntä tukea väkivaltaisille, länsivaltojen tukemille ”demokratiaa kannattaville mielenosoittajille” Hongkongissa. Tämänkään ulkomailta ohjatun ”opposition” todellista luonnetta eivät liberaalin nykyvasemmiston epäsosialistit kyenneet näkemään.

Martinezin mielestä tilanne muistuttaa länsimaisen vasemmiston epäonnistumista vastustaa tehokkaasti sotilasliitto Naton sotaa Libyassa. Monet pseudososialistiset ryhmät väittivät vastustavansa pommituksia, mutta samanaikaisesti ne toistivat perusteettomia väitteitä Gaddafin hallituksesta, joiden tarkoituksena oli selvästi saada suuren yleisön tuki tuhoisalle sodalle.

Kun Nato pommitti ”kapinalliset” voittoon elokuussa 2011, epäsosialistit lännessä julistivat, että ”Gaddafin hallinto oli julma diktatuuri, joka ansaitsikin tulla kukistetuksi”. Vastaavasti länsivasemmisto epäonnistui suurelta osin Syyrian sodan vastaisen tehokkaan liikkeen luomisessa ja osallistui sen sijaan Syyrian hallituksen vastaiseen kampanjaan.

Kiinan-vastaisella propagandalla on ollut jo vaikutusta monissa länsimaissa. Yhdysvalloissa se on saanut aikaan yksimielisyyden demokraattien ja republikaanien kesken: Kiinaa vastaan on käytävä kovin ottein.

Tämä synkkä asenne on nyt leviämässä laajemmalle niin angloamerikkalaisessa kulttuuripiirissä kuin myös euromaissa. Myös virallinen Suomi on aikaa sitten liittynyt lännen infosotarintamaan; viimeisimpänä esimerkkinä Helsingin Sanomista löytyvä ”kannanotto”.

Kiinan-vastaiset tunteet ovat kuumentuneet jopa siinä määrin, että ne ovat lietsoneet aasialaisvastaisen rasismin nousua. Martinez katsoo, että jos vasemmisto toistaa kiihotuspropagandaa Kiinaa vastaan uuden kylmän sodan keskellä, se luopuu kattavasti perustavanlaatuisimmasta vastuustaan imperialismin vastaisessa taistelussa.

Yhdysvallat ja sen liittolaiset eivät käyneet alkuperäistä kylmää sotaa pelkästään Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan, vaan kansallisen itsemääräämisoikeuden voimia vastaan kaikkialla maailmassa. Se oli pitkäaikainen ja monitahoinen taistelu lännen trotskilaisten globalistien vallan säilyttämisen varmistamiseksi.

Sama pätee myös uuteen kylmään sotaan. Yhdysvallat ja sen liittolaiset eivät käy sitä vain Kiinaa, vaan myös muita suvereeneja valtoja vastaan, koko globaalia etelää vastaan, moninapaisuuden käsitettä vastaan, uuden kansainvälisten suhteiden järjestelmän mahdollisuutta ja lännen hegemonia-aseman loppua vastaan.

Kiinan valtapuolueen satavuotinen taival

Kiinan kommunistinen puolue täyttää tänään sata vuotta. Kansantasavallassa juhlistetaan merkkipäivää parasta aikaa monin tavoin.

Lännessäkin on ollut pakko myöntää, että puolue on onnistunut tavoitteissaan ja on siksi kansan keskuudessa suositumpi kuin koskaan.

Kommunistipuolueen legitimiteetti nojaa vahvaan talouskasvuun sekä suotuisaan kehitykseen kaikilla yhteiskuntaelämän osa-alueilla. Tavoitteena ollut absoluuttisen köyhyyden poistaminen on edennyt suunnitellusti.

Presidentti Xi Jinping ja hänen hallintonsa ovat pitäneet maan edelläkävijän roolissa myös digitalisaatiossa. Avaruuteenkin kiinalaiset ovat jo edenneet; kolme taikonauttia työskentelee tälläkin hetkellä Kiinan oman avaruusaseman parissa.

Samaan aikaan Kiinan suhde Yhdysvaltoihin on vain heikentynyt. Entinen atlanttinen hypervalta katsoo kateellisena idän suuntaan ja yrittää kaikin tavoin hankaloittaa Kiinan nousua. Nähtäväksi jää, voiko konflikti kiihtyä epäsymmetrisestä hybridisodasta perinteisempään sotilaalliseen yhteenottoon.

Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump jatkoi Barack Obaman ”pivottia Aasiaan” ja asetti tuntuvia talouspakotteita Kiinalle. Hänen seuraajansa Joe Biden on myös jatkanut nuivaa suhtautumista Aasian suurvaltaan.

Myös Euroopan unioni on ottanut – Washingtonin käskystä? – viime vuosina tiukemman linjan Kiinaa kohtaan. Verukkeena on käytetty propagandistisesti ”ihmisoikeusrikkomuksia”.

Suhtautuminen Kiinaan kuitenkin vaihtelee euromaissa ja kauppasuhteet voivat nousta tärkeäksi prioriteetiksi. Köyhästä maasta talousmahdiksi kehittynyt Kiina vaikuttaakin nyt houkuttelevalta.

Geopoliittisesti Kiinan asema on vahvistunut. Lännessä on arvioitu, että Pekingin keskeisin väline geopolitiikan ja geoekonomian saralla on Uusi Silkkitie -aloite (Belt and Road Initiative, BRI). Aloitetta on toteutettu vuodesta 2015 alkaen ja se tunnetaan suurista infrastruktuurihankkeista.

Silkkitie on laajenemassa ja uusina elementteinä nousevat esiin ”Terveyden Silkkitie”, ”Digitaalinen Silkkitie” sekä ekologinen ”vihreä teknologia”. Pohjoisessa uutena avauksena on ”Napa-alueiden Silkkitie”. Kiina näkee itsensä ”lähes arktisena maana” ja haluaa osallistua Arktisen alueen suojeluun ja kehittämiseen.

Lännen rikkaat teollisuusmaat ovat viritelleet vielä kovin epämääräiseltä vaikuttavaa Build Back Better World -hanketta (B3W) kiinalaisen Silkkitien haastajaksi. Hankkeesta sovittiin Yhdysvaltojen johdolla G7-maiden huippukokouksessa Cornwallissa.

Koronakriisin alussa myös Kiinan kansantasavallan talous notkahti, mutta maa on toipunut yllättävän nopeasti. Työmarkkinoilla on koettu työllisyyden uusi nousu ja reaalipalkat ovat kohonneet. Onkin arvioitu, että talouskasvu on palannut Kiinassa koronakriisiä edeltäneelle tasolle hallituksen elvytystoimien ansiosta.

Presidentti Xi Jinpingin puhe kommunistisen puolueen 100-vuotisjuhlassa sisälsi myös viestin länsivalloille. Kiina suhtautuu myönteisesti ”hyödyllisiin ehdotuksiin” ja ”rakentavaan kritiikkiin”, mutta ei aio hyväksyä ”tekopyhää saarnaamista”. Xi lupasi kansalaisille myös, ettei mikään vieras valta voi enää ”kiusata Kiinaa”.

Sovittelevammassa osuudessa Kiinan johtaja totesi, ettei maa omaa ”aggressiivisia tai hegemonisia piirteitä”. Xin mukaan Kiina aikoo työskennellä yhdessä muiden maiden kanssa ”maailmanrauhan turvaamiseksi, maailmanlaajuisen kehityksen edistämiseksi ja kansainvälisen järjestyksen säilyttämiseksi”.