Kiinassa on jo pitkään seurattu myös lännen johtavien geopolitiikan tuntijoiden näkemyksiä.

Yhdysvaltojen politiikan tutkija Zhang Tengjun mainitsee edesmenneen Zbigniew Brzezinskin, joka teoksessaan The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives analysoi geopolitiikan kuvioita myös Kiinaan liittyen.

Zhangin mielestä monet Brzezinskin arvioista ovat yhä ajankohtaisia. Kirjassaan tuo Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja ja ulkopolitiikan veteraani huomautti, että ”potentiaalisesti kaikkein vaarallisin skenaario muodostuisi Kiinan, Venäjän ja ehkä Iranin muodostamasta ’antihegemonisesta’ koalitiosta, joka ei yhdistyisi ideologisista syistä, vaan kokemansa epäreilun kohtelun vuoksi”.

Vaikka Yhdysvaltojen suhteet Kiinaan, Venäjään ja Iraniin ovat olleet vaihtelevassa määrin jännitteiset, kolme viimeksi mainittua maata ovat edistyneet keskinäisten suhteidensa kehittämisessä. Tämä malli on jo saanut jotkut tiedotusvälineet ja analyytikot uskomaan, että Brzezinskin varoituksesta on tulossa totta.

Brzezinski uskoi omana elinaikanaan, että tällaisen ”antiamerikkalaisen liittouman” synty oli vielä kaukana. Hän kuitenkin varoitti sen mahdollisuudesta, ettei Yhdysvallat loisi itselleen vihollisia kaikkialla ja ajautuisi perikatoon. Washingtonin oma tökerö toiminta on johtanut euraasialaisten kilpailijoiden nousuun.

Geopoliittisessa klassikkoteoksessaan Brzezinski kirjoitti, että Euraasia on ”shakkilauta, jolla käydään taistelua globaalista johtoasemasta”. Pelissä on useita ”geostrategisia pelaajia” ja ”geopoliittisia kiintopisteitä”.

Hänen mielestään Yhdysvaltojen johtajuuden pitkäikäisyyden ja vakauden kannalta kriittisintä on se, miten maa onnistuu ”manipuloimaan ja sijoittelemaan tärkeimpiä geostrategisia pelaajia Euraasian shakkilaudalla ja hallinnoimaan tärkeimpiä geopoliittisia kiintopisteitä”. Brzezinskin mielestä Kiina ja Venäjä ovat geostrategisia toimijoita, kun taas Iran on yksi geopoliittisista kiintopisteistä.

1990-luvulla Yhdysvallat keskittyi unelmaansa ”unipolaarisesta hegemoniasta”. Tätä taustaa vasten, Brzezinski halusi ohjeistaa amerikkalaisia vallanpitäjiä. Puolalaissyntyinen geopoliitikko julkaisi analyysinsä kaksi vuosikymmentä sitten. Sen jälkeen amerikkalaisdiplomatia on siirtynyt yhä vain itsekeskeisempään suuntaan, johtotähtenään iskulause, ”Amerikka ensin”.

Zhang ei sitä suoraan sano, mutta toki länsiglobalistien sisäpiiriin kuulunut Brzezinskikin toivoi Yhdysvaltojen ylivalta-aseman jatkuvan. Hän halusi esimerkiksi ”geopoliittisena kiintopisteenä” näkemänsä Ukrainan eroon Venäjästä, jotta ”euraasialaisen vallan” synty vaikeutuisi. Myös Ukrainan konfliktissa, aivan kuten Etelä-Kiinan merellä ja Persianlahdella, ratkotaan tulevaa maailmanjärjestystä.

Amerikan tutkija Zhang kääntää katseensa Yhdysvaltojen presidentteihin osoittaakseen maan ulkopoliittisen linjan muuttumattomuuden. Jo Bill Clintonin kaudella ”demokratiaa” edistettiin kaikkialla maailmassa. George W. Bush kävi holtittomasti sotia terrorismin torjunnan nimissä. Barack Obaman kaudella ”amerikkalaista poikkeuksellisuutta” määriteltiin uudelleen. Myös Donald Trump yritti ennallistaa Yhdysvaltojen hegemoniaa omalla häiritsevällä tavallaan.

”Yhdysvalloilla ei koskaan näytä olevan syvällistä ja tarkkaa arviota reaalimaailmasta, johon sekin kuuluu. Se ei tunnu tietävän, mikä rooli sillä on tarkoitus olla. Tämä maa elää omassa mielikuvitusmaailmassaan”, Zhang toteaa tylysti.

Kun Joe Biden valittiin presidentinvirkaan, ryhdyttiin hokemaan, että ”Yhdysvallat on palannut” ja myös ”diplomatia palaa [Yhdysvaltojen] ulkopolitiikan keskiöön”. Kiinassakin kuultiin, kuinka länsijohtoinen ”demokratioiden liittouma” palaisi johtamaan koko maailmaa.

”Nämä äänekkäät, mutta tyhjät iskulauseet, jättävät silti huomiotta koronapandemian paljastaman maailmanpolitiikan nopeasti muuttuvan luonteen”, kiinalaistutkija kommentoi. ”Yhdysvallat saattaa haluta palata takaisin, mutta onko maailma halukas tai kykenevä palaamaan aikaan, jolloin Yhdysvallat kutsui joukkojaan koolle? Jos nyt tehtäisiin maailmanlaajuinen kysely, vastaus kysymykseen ei todennäköisesti tyydyttäisi Yhdysvaltoja”, Zhang sanoo, kyseenalaistaen amerikkalaisuhon.

Uuden hallinnon ulkopolitiikan myötä on selvää, että ”amerikkalainen kiusaajamentaliteetti” on yhä voimissaan, Zhang arvostelee. Yhdysvallat väittää oikein odottavansa ”kovaa kilpailua Kiinan kanssa” ja yrittää siksi koota yhteen samanmielisiä liittolaisia ja kumppaneita vahvistaakseen omaa asemaansa. Brzezinskin geopoliittisella shakkilaudalla tehdään peliliikkeitä.

Presidentti Biden sivuutti jo diplomaattisen tapakulttuurin haukkumalla Venäjän johtajaa ”tappajaksi”. Tämä oli henkilöön menevä hyökkäys, josta ei ole hyötyä maiden kahdenvälisille suhteille – ei nyt, eikä milloinkaan. Tällaisen avoimen ylimielisyyden takia ei tarvitse ihmetellä, mistä epäluottamus Yhdysvaltoja kohtaan kumpuaa.

Bidenin Yhdysvallat on myös ilmoittanut noudattavansa taas Iranin ydinsopimusta, josta Trumpin hallinto vetäytyi. Tässäkin yhteydessä vain Teherania velvoitetaan purkamaan osa ydinlaitteistaan, eikä sanota mitään siitä, että Yhdysvaltojen tulisi purkaa Iranin vastaiset talouspakotteensa. Kiinalaisesta perspektiivistä katsottuna, Yhdysvallat ei osoita asianmukaista kunnioitusta suvereenia valtiota kohtaan. 

Kiinan, Venäjän ja Iranin välisten suhteiden kehitystä tarkkaileva Yhdysvallat kärsii jälleen vainoharhoistaan, Zhang epäilee. Se on palannut vanhaan tapaansa hakea vihollisia ja yrittää sitoa kaikki länsimaat rintamaan muita maita vastaan. Kolmenvälisten suhteiden kehityksestä riippumatta, Washingtonin tulisi ymmärtää, että aika, jolloin Yhdysvallat kykeni ottamaan yhteen usean maan kanssa samanaikaisesti, on mennyttä.

Tällainen kylmän sodan ajan asenne on kaukana nykyrealiteeteista. Pitkällä tähtäimellä globaaliin politiikkaan ei sovi tilanne, jossa yhdellä maalla on hegemoninen asema muihin nähden.

Siksi Yhdysvallat ei ole vain ensimmäinen ja ainoa todella globaali supervalta, vaan se voi hyvinkin olla myös viimeinen”, kiinalaisasiantuntija ennakoi. Yhdysvaltojen hallinnon tulisi kuulla tällaisia neuvoja useammin, vaikka ne saattavatkin kuulostaa ensi alkuun epämiellyttäviltä.

Zhang ehdottaa, että koronakriisin hoitamisen ja talouden elvyttämisen ohella Bidenin hallinnon kannattaisi uudelleen arvioida Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja luopua ylivaltailluusioista. Mutta kykeneekö Washington olemaan normaali jäsen kansainvälisessä yhteisössä sen sijaan, että se jatkaisi ”poikkeuksellisen amerikkalaisjohtajan” esittämistä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s