Muutama kuukausi on jo kulunut siitä, kun demokraattien Joe Bidenistä tuli Yhdysvaltojen 46. presidentti.

Ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan viime viikolla, valkoisen talon ikämiessarjan isäntä sanoi, että Yhdysvaltojen ja Kiinan suhdetta tulee sävyttämään ”taistelu 2000-luvun demokratioiden ja autokratioiden välillä”.

Biden tuntuu käyttävän edelleen vanhentuneita kylmän sodan raameja määritelläkseen 2000-luvun valtasuhteita Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä, arvioi toimittaja Wang Wenwen. Itse arvelen, ettei hajoavan imperiumin symbolinen johtaja määrittele enää mitään, vaan kuten teatterissa, kuiskaaja muistuttaa hämmentyneen oloista Bideniä seuraavista vuorosanoista.

Kuten monet ovat havainneet, Yhdysvallat ei ole itsekään mikään malliesimerkki demokratiasta, mutta maan edellisten hallintojen tavoin, poliittinen eliitti ei voi hylätä narratiivia, jonka mukaan Yhdysvallat on ”liberaali demokratia”, kun taas Kiina on yksinvaltainen ”autokratia”, kiinalaistoimittaja kommentoi. 

Bidenin mukaan ”fiksulla kaverilla”, presidentti Xi Jinpingillä, ei ole ”edes yhtä demokraattista luuta kehossaan”. Kuitenkin Kiinan prioriteetteihin on kuulunut nostaa kansalaisensa pois köyhyydestä ja tässä on jo hyvin onnistuttukin, aivan kuten myös koronaepidemian selättämisessä. Mitä iloa on siis lännen nimellisestä demokratiasta, jos se johtaa vain kansalaisten enemmistön pahoinvointiin pienen verenimijäeliitin vaurastuessa yhä edelleen?

Myytti amerikkalaisesta demokratiasta on murtumassa. Vain hölmö uskoo, että länsi voisi voittaa kiinalaiset tai globaalin etelän kansakunnat puolelleen näin surkeaa järjestelmää mainostamalla. Jos liberaali ”vapaus” on sitä, että voi tulla ammutuksi kadulla kävellessään, tai menettää katon päänsä päältä työttömäksi jäätyään, tehokas ja kansalaisiaan suojeleva paternalistinen autokratia ei välttämättä olekaan niin huono asia.

Demokratian valeasuun pukeutuva oligarkia on saattanut koko Amerikan rapakuntoon, vasallimaista puhumattakaan. Kaksipuoluejärjestelmässä kumpikaan osapuoli ei ota vastuuta toimettomuudestaan, eikä vastaa mistään kansalaisille, Wang huomauttaa. Tuloksena on, että erilaiset sosiaaliset ongelmat vain pahenevat jatkuvasti, eikä niitä edes yritetä korjata. 

New Yorkin cityliberaalit äänestävät demokraatteja ja Amerikan sydänmaan perusamerikkalaiset tolkun konservatiiveiksi kuvittelemiaan republikaaneja, huomaamatta lainkaan, ettei kansalaisiaan halveksivissa puolueissa ja niiden opportunistisissa urapoliitikoissa ole juurikaan eroa. Vain suuryritykset, finanssihait, lobbarit ja eri intressiryhmät voittavat tässä systeemissä. 

Maksettujen poliitikkojen ja mediapelureiden toistama epäuskottava hokema ”demokratian itsepuolustuksesta” tarkoittaa vain sitä, että läntisiä hallituksia näpeissään pitävän pienen raharikkaiden joukon taloudellisia intressejä suojellaan laittomilla ulko- ja turvallisuuspoliittisilla manöövereilla. Jos luonnonvaravarkaiden pommitukset eri maissa lisäävät pakolaisuutta ja epävakautta, samaan aikaan kodittomien määrä kasvaa myös kotimaassa.

Kiina ei harjoita amerikkalaistyylistä demokratiaa, mutta maan poliittinen järjestelmä voi tehdä tehokkaita päätöksiä, jotka vastaavat kansalaisten enemmistön etuja pienen varakkaiden ihmisten ryhmän sijaan. Ihmiset voivat ilmaista mielipiteensä, esittää vaatimuksiaan oikeudellisessa kehyksessä ja ihmiset kaikilta elämänaloilta voivat osallistua politiikkaan, Wang selittää.

Yhdysvallat on ollut jonkin aikaa maailman suurin kovan ja pehmeän vallan käyttäjä. Se on hallinnut niin kutsuttua diskurssivaltaa, mitä tulee demokratian määrittämiseen ja muille maille luennoimiseen. Yhdysvallat on yrittänyt viedä ideologiaansa ja arvojansa muihin maihin, tavoitteenaan hegemonia-aseman säilyttäminen. Aikana, jolloin Yhdysvaltojen diskurssivalta oli vahva, muiden maiden oli turha esittää vastaväitteitä.

Mutta tuo aika alkaa olla jo takanapäin. Presidentinvaalit olivat farssi, polarisaatio rehottaa, eikä aggressiiviseen ulkopolitiikkaansa takertuva, heikentynyt suurvalta, kykene huolehtimaan kansalaistensa hyvinvoinnista, saati pysymään teknologisen kehityksen vauhdissa.

Olemme jo nähneet, niin hyvässä kuin erityisesti pahassa, millainen on länsikeskeinen, Amerikka-johtoinen maailma. Jos ”kiinalaistyyppistä sosialismia” soveltava valtiomalli korvaa länsimaisen lumedemokratian, se voisi tehdä maailmalle hyvää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s