Moni odottaa Joe Bidenin virkaanastujaisia. Itsekin arvelen, että tilaisuudesta tulee mielenkiintoista seurattavaa, mutta eri syistä kuin moni amerikkalaista järjestelmää ihaileva kuvittelee.

Kerrankin Yhdysvalloissa pidetään julkinen seremonia, joka paljastaa maan poliittisen eliitin todellisen luonteen: piikkilangalla vuorattujen aitojen takana lymyilevän, kansalaisista vieraantuneen vihamielisen joukon, jolla on tuhansia sotilaita turvanaan.

Bideniä juhlistamassa ovat myös Lady Gaga, Jennifer Lopez, Tom Hanks ja muut viihdemaailman tunnetut hahmot, jotka korostavat demokraattipuolueen teennäistä arvomaailmaa.

Jotta tämä eliitin esoteerinen rituaali olisi täydellinen, kaikki sonnustautuvat tietysti korona-ajan kasvomaskeihin.

Itse asiassa on kuvaavaa, että tavalliset amerikkalaiset tulevat loistamaan tilaisuudessa poissaolollaan. Tämä on pysyvän valtiokoneiston, niinkutsutun ”syvän valtion”, valtanäytelmä; ”imperiumin vastaisku” neljän viime vuoden poikkeusoloille. Trumpista on jo tehty paarialuokan epähenkilö, mutta jatkoa seuraa.

Symboliikka tulee olemaan selkeä ja vain valta(vale)median aivopesemät eivät sitä huomaa: Yhdysvaltojen poliittinen eliitti ei edusta ketään muuta kuin itseään. Oikeusvaltioperiaatteesta tai kansalaisten oikeuksista on turha edes puhua maassa, jossa vallitsee vahvimman ja rikkaimman laki.  

He tulevat puhumaan monimuotoisuudesta, demokratiasta ja arvoista, mutta tuo kaikki on yltiökapitalistisen sulatusuunin pseudodiversiteettiä, jossa toisinajattelu ja erilaisuus eivät ole oikeasti sallittuja. Käynnissä olevasta digitaalisesta sensuurista on lyhyt matka fyysiseen eliminoimiseen.

Amerikkalaiseliitti yrittää esittää olevansa ”ääriainesten”, ”kotimaan terroristien”, uhkaama viaton ja moraalisesti oikeamielinen joukko, mutta tämä vastakkainasettelu tulee kostautumaan: terveen ja toivotun hallinnon ei tarvitse suojautua kansalaisiltaan sotajoukkojen taakse.

On myös epäilty, että establismentti lavastaisi virkaanastujaispäivälle vallankaappausyrityksen. Olisihan se hollywoodmainen tarina, jos demokratian arkkiviholliset, ”valkoiset rasistit”, yrittäisivät syrjäyttää poliittisen eliitin Bidenin virkaanastujaispäivänä.

Bideniläiset ”hyvyyden voimat” tukahduttaisivat tietysti tällaisen yrityksen, jonka jälkeen luvattaisiin entistä voimakkaammin edistää monikulttuurisuutta, tasa-arvoa ja muita liberaalin arvopohjan aatteita. Myös poliisivaltioelementit, ihmisten valvonta ja erilaiset rajoitukset, saataisiin asetettua voimaan kotimaisen terrorismin uhkaan vedoten.

Yhdysvallat on jo menettänyt kansainvälisen arvostuksen ja entisen asemansa globaalissa suuressa pelissä. Ainoa tapa vastata Kiinan, Venäjän ja muiden kilpailijoiden uhkaan, on turvata kapitalismin ja länttä hallitsevan eliitin tulevaisuus korporaatiofasismilla, joka pukeutuu demokratian valeasuun ja ryhtyy jälleen taistelemaan idän uhkaa ja kommunismia vastaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s