Yhdysvaltojen poliittinen eliitti on sitä mieltä, että Kiinan nousu on alkua uudelle suurvaltakilpailulle.

Näennäisesti riitaisten valtapuolueiden kesken vallitsee yksimielisyys siitä, että ”Kiinan uhkaan” on reagoitava tavalla tai toisella.

Politiikan tutkija Richard Hanania on puolestaan vakuuttunut, että vaikka Kiina on noussut ja ylittänyt Yhdysvallat taloudessa, se ei ole loppujen lopuksi Yhdysvaltojen vihollinen tai vaaraksi länsimaiden kansalliselle turvallisuudelle.

Kiinalla saattaa olla ajoittain erimielisyyksiä naapureidensa sekä länsivaltojen kanssa, mutta sen missiona ei ole uudelleen muokata koko maailmaa omaksi kuvakseen, kuten länttä hallitseva eliitti on yrittänyt Yhdysvaltojen johdolla tehdä. Globalisaatio jatkunee kiinalaisilla ominaispiirteillä, mutta kaikkialla ei silti ryhdytä puhumaan kiinaa.

Kansainvälisestä perspektiivistä tarkasteltuna Kiinan nousu suurvallaksi on tapahtunut rauhanomaisemmin kuin millään muulla maalla moneen sataan vuoteen. Hanania katsoo, että vaikka Kiina vastustaa lännen liberalismin periaatteita, Pekingillä ei ole halua ottaa Yhdysvaltojen roolia maailmanpoliisina.

Kiinan strategiana on ollut pyrkimys vakauteen ja talouskasvuun toisen maailmansodan jälkeen rakennetun yhteiskunnallisen infrastruktuurin ja instituutioiden järjestelmässä. Lännen rakennelmien heikentyessä, Kiina on ryhtynyt luomaan omia, rinnakkaisia instituutioitaan.

Amerikkalaisasiantuntijoiden mukaan demokratisaatio ja liberalisaatio ovat välttämättömiä ennakkoedellytyksiä maailmanrauhalle ja talouskasvulle. Tätä ideologista argumenttia on käytetty, kun on haluttu syrjäyttää vieraita valtoja. Hananian mielestä Kiina on osoittanut amerikkalaispremissin vääräksi; tässä piileekin se suurin vaara amerikkalaiselle establismentille.

Kiinan kehitys viimeisten neljän vuosikymmenen aikana on osoittanut, ettei sotiminen muita maita vastaan ole välttämätöntä kansallisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseksi. Lännen eliitille tämä on ikävä esimerkki, joka kumoaa heidän väitteensä ja vaatimuksensa yhdenmukaisuudesta.

Jos universaali demokratisaatio ei olekaan historian lopullinen päätepiste – tai edes ennakkoehto kehitykselle, rauhalle ja vauraudelle – kuinka voidaan enää löytää oikeutusta Yhdysvaltojen dominoivalle roolille maailmassa?

Entä mitä se kertoo amerikkalaisesta järjestelmästä, ellei Yhdysvallat enää olekaan vaurain ja voimakkain valtio maailmassa – jos sen vieläpä syrjäyttää maa, josta on tullut Itä-Aasian keskeisin valta ilman demokratiakehitystä ja liberaalia arvopohjaa?

”Kiinan uhka” piilee myös siinä, ettei Yhdysvallat enää muuttuneessa tilanteessa kykenekään edistämään geopoliittisia tavoitteitaan. Hanania arvelee, että tämä saattaa saada amerikkalaiset kyseenalaistamaan Yhdysvaltojen globaalin hegemonian tarpeellisuuden. Kotonakin riittäisi ratkaistavia ongelmia.

Ehkäpä kaikkien maiden kohtalona ei olekaan muuttua liberaalidemokratioiksi? Hyvinkin erilaiset poliittiset järjestelmät omaavien maiden on myös mahdollista harjoittaa rauhanomaista rinnakkaiseloa, kuten monet Itä-Aasian maat esimerkillään osoittavat.

Tosiasia on, ettei Yhdysvallat tule aina olemaan sotilaallisen ja taloudellisen vallan etulinjassa. Vaikka muutos suurvalta-asetelmassa saattaa olla hyväksi muulle maailmalle, on se pahin mahdollinen skenaario amerikkalaiselle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle eliitille, joka ei haluaisi luopua asemastaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s