Iranilaisen tiedemiehen, Mohsen Fakhrizadehin, salamurhaa on ylistetty israelilaismediassa ja ainakin yksi sionistivaltion edustaja on kertonut New York Timesille, että maailman tulisi olla kiitollinen siitä, että Iranin ydinohjelman isähahmo on poissa, kirjoittaa Kaveh Afrasiabi.

Juutalaisvaltio ei ole suoraan ottanut viime perjantaista murhaa kontolleen, mutta esimerkiksi Iranin ulkoministeri Javad Zarif on syyttänyt israelilaisjohtoa veriteosta. Myös amerikkalaisviranomaiset ovat väittäneet Israelin olleen iskun takana.

Fakhrizadehin salamurha tapahtui sopivasti Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun salaisen Saudi-Arabian vierailun jälkeen. Trumpin hallinto on ollut mukana yrityksessä luoda eräänlainen ”arabi-Nato”, jossa alueen Iranille vihamieliset maat koottaisiin juutalaisvaltion vasalleiksi islamilaista tasavaltaa vastaan.

Vaikka Trump on presidenttinä jo ”rampa ankka”, on Iranin vastaisia toimia vain lisätty viime kuukausina; sanktioita on määrä täydentää joka viikko 20. tammikuuta asti, jolloin Joe Bidenin on tarkoitus vannoa presidentin virkavala. Myös Netanjahun pääministeriys on vaakalaudalla, joten kaikki likaiset keinot vallan säilyttämiseksi ovat käytössä.

Trump reagoi tiedemiehen murhauutiseen uudelleentwiittaamalla israelilaistoimittaja Yossi Melmanin kommentin aiheesta. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että Trumpilta löytyy ymmärrystä iranilaisfyysikon murhaiskulle. Trump antoi aiemmin itse luvan komentaja Suleimanin salamurhalle, joten sionistien terroritekoja tukeva linja ei tule yllätyksenä.

Israel saa ilman kansainvälistä puuttumista murhata ihmisiä missä päin maailmaa hyvänsä. Euroopan unioni on toki tuominnut fyysikon murhan ”rikollisena tekona”, mutta tätä kovasanaisempia kannanottoja ei länsimaiden taholta ole esitetty. Yhdysvalloissa CIA:n entinen johtaja John Brennan on myös viitannut salamurhaan ”rikoksena”. YK:ssakin teko on tuomittu, mutta Israelia ei ole syytetty.

On arvioitu, että iranilaistiedemiehen murha tulee vielä kostautumaan Israelille. Imagotasolla tällainen ei tee hyvää maalle, joka on pyrkinyt profiloitumaan ”Lähi-idän ainoaksi demokratiaksi” ja jonka räikeimmätkin sotilastoimet on kuitattu tähän asti vain ”itsepuolustuksena”. Valitettavasti Israelin ymmärtäjiä riittää Suomessakin ja juutalaisvaltion kaikki laittomuudet selitetään aina parhain päin.

Fakhrizadehin murha ei tule pysäyttämään Iranin ydinenergiahankkeita, luultavasti se vain kiihdyttää niitä. Iranin korkein hengellinen johtaja, ajatollah Khamenei on jo kehottanut maan tiedeyhteisöä jatkamaan työtään Fakhrizadehin aloittamien tieteellisteknologisten innovaatioiden parissa.

Iranin parlamentissa vaatimukset ydinsopimuksen hylkäämisestä kasvavat. Eräät parlamentin jäsenet ovat huomauttaneet, että Fakhrizadehin ja muiden fyysikoiden henkilöllisyydet paljastuivat Israelille vuosia sitten sionistien saatua käsiinsä Kansainvälisen atomienergiajärjestön listan Iranin tiedemiehistä. Viisi heistä on sen jälkeen salamurhattu; yksi selviytyi murhayrityksestä hengissä kuin ihmeen kaupalla.

Tiedemiehen murha on saanut jopa maltillisena tunnetun presidentti Hassan Rouhanin omaksumaan kansan enemmistön oikeustajua heijastavan, suorasukaisemman kannan. Tapaus saattaa avata uuden luvun alueellisten jännitteiden sarjassa, varsinkin jos Iran kostaa verisesti huipputiedemiehensä menetyksen.

Iranissa käydäänkin nyt keskustelua siitä, mikä olisi asianmukainen vastaus sionistien terroritekoihin. Vaikka jotkut ulkomaiset tahot ovat esittäneet, että Iranin kannattaisi etsiä oikeudellisia ja poliittisia ratkaisuja kansainvälisen rikostuomioistuimen ja YK:n turvallisuusneuvoston kautta, ei näihin elimiin ole luottamista, kun vastassa on länttä hallitsevalle eliitille läheinen, valtioterroria harjoittava sionistiregiimi.

Iranin ja Israelin välinen avoin sota voi olla kuitenkin ennen pitkää edessä. Eskaloituessaan konflikti vetäisi nopeasti mukaan myös alueen muut maat, länsimaista puhumattakaan. Mitä tekisivät Euraasian suurvallat, Venäjä ja Kiina, joilla on suhteita sekä Iraniin että Israeliin? Jäisikö islamilainen tasavalta yksin tosi paikan tullen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s