Intialaisen veteraanidiplomaatin ja ulkopolitiikan tuntijan, M.K. Bhadrakumarin mukaan geopolitiikassa väärinkäsityksistä tulee ajan myötä eräänlaista yleissivistystä.

Hänen mielestään viimeisten parin vuoden aikana tällainen virhearviointi on synnyttänyt jo omaa elämäänsä elävän narratiivin, jonka mukaan Yhdysvalloissa vallitsisi yksimielisyys maan Kiinan-politiikasta.

Tässä kertomuksessa Joe Bidenin ensi vuonna alkava presidenttikausi jatkaisi enemmän tai vähemmän Donald Trumpin harjoittamaa kovan linjan politiikkaa Kiinan suuntaan. Bhadrakumarista esimerkiksi intialaiset politiikan tutkijat ovat lyhytnäköisesti hyväksyneet tämän näkemyksen todennäköisimpänä tulevaisuudenskenaariona.

Tosiasia kuitenkin on, että Yhdysvalloissa käydään keskusteluja demokraattisen puolueen ja republikaanipuolueen välillä, sekä molempien osapuolten sisällä. Näytteitä tästä keskustelusta saamme tiedotusvälineistä, jotka ovat uutisoineet, että Trumpin hallinto yrittäisi toimillaan määrätä myös Bidenin hallinnon Kiinan-politiikan suuntaviivoja.

Pekingissä ymmärretään asioiden herkkä tila, mutta amerikkalaispolitiikassa edeltäjän saavutukset voidaan ainakin jossain määrin mitätöidä. Biden voi romuttaa Trumpin aikaansaannokset, aivan kuten Trump peruutti monia Obaman hallinnon päätöksiä. Trumpin vastaisille voimille tällainen temppu sopinee oikein hyvin.

Yhdysvalloissa keskustellaan siitä, miten Kiinan haasteeseen tulisi vastata. Millainen kauppapolitiikka ajaisi Amerikan etua, kuinka pitkälle voidaan mennä käynnissä olevassa ”teknologiasodassa” ja niin edelleen. Maiden välillä tulee olemaan jännitteitä, mutta sotilaallinen konflikti on intialaisasiantuntijan mielestä vältettävissä.

Suunnitteleeko tuleva hallinto jo rakentavampaa suhdetta Kiinaan? Neljän riitaisan vuoden jälkeen on ehkä odotettavissa jonkinlainen suvantovaihe. Washingtonissa on huomattu, ettei Trumpin saartopolitiikka kauppasotineen, sanktioineen ja ideologisine hyökkäyksineen ole tuottanut haluttua tulosta. Bhadrakumar näkee, että tulevaisuuden avainsanaksi nousee ”strateginen kilpailu”. 

Koronakriisin aikana Yhdysvaltojen talous on kärsinyt kovasti, mutta Kiina on onnistunut pandemiasta huolimatta pitämään taloutensa nousussa. Bidenin täytyy keskittyä entistä enemmän sisäpolitiikkaan ja talouden elvyttämiseen ulkopoliittisten haasteiden lisäksi.

Kiina on ainoa suuri talous, joka nauttii kasvusta. Kiinasta on tulossa globaalin talouden veturi, joten trumpilaisen kauppasodan ja teknologiakilpajuoksun jatkamisella olisi hintansa Yhdysvalloille. Bhadrakumar arvelee, että vaikka kilpailuasetelma säilyy, maiden välisiä suhteita pyritään ensi alkuun stabilisoimaan.

Kiinassa uskotaan, että vaikka vaikeita aikoja on vielä edessä, Yhdysvaltojen selkeä johtoasema maailmanvaltana on jo ohi. Angloamerikkalaisen unipolaarisen hetken jälkeen multipolaarinen maailmanaika saa mahdollisuutensa ja katseet kääntyvät Aasiaan. Miten tämä realiteetti otetaan vastaan Washingtonin ulko- ja turvallisuuspoliittisissa piireissä?

Bidenin näkemykset Kiinasta ja Venäjästä ovat ulkopolitiikan veteraani Henry Kissingerin doktriinin muovaamia. Kylmän sodan ajan kokenut Biden tunnusti hiljattain, että hän näkee Kiinan ainoastaan ”kilpailijana” ja Venäjän ”kaikkein suurimpana uhkana” Yhdysvaltojen globaalille asemalle. Bidenin hallinto tekee siis aselevon Kiinan kanssa ja pyrkii eristämään ensi alkuun Venäjän.

Bhadrakumar väittää, että Bidenin agendana Venäjän suhteen on saada maassa aikaan vallanvaihto ennen vuotta 2024. Nyky-Venäjällä ei ole tukenaan Varsovan liittoa, joten Yhdysvallat pyrkii varmasti heikentämään Venäjän ja Kiinan strategista kumppanuutta. Iso kysymys on, suostuuko Kiina tällaiseen peliin Bidenin kanssa.

Tärkeäksi tekijäksi nousevat myös Yhdysvaltojen eurooppalaiset liittolaiset. Venäjän ja Euroopan unionin väliset suhteet ovat aallonpohjassa. Saksa on ollut Venäjän puolestapuhuja Brysselissä aina viime aikoihin asti, mutta nyt sävy on muuttunut epäystävällisemmäksi. Kun Angela Merkel jättää tehtävänsä ensi vuonna, Saksan politiikasta saattaa tulla entistä ”euroatlanttisempaa” eli Amerikka-mielisempää.

Euroopan unionilla ei ole Kiinaan liittyviä selkeitä turvallisuusintressejä, mutta se näkee Venäjän uhkana tai suorastaan eksistentiaalisena vihollisena, sanoo Bhadrakumar. Jos Biden hakee liennytystä Kiinan kanssa (kuten Nixonin hallinto teki vuonna 1972) ja saa heikennettyä Kiinan ja Venäjän liittolaisuutta, atlantistiselle EU:lle tällainen geopoliittinen kieroilu ei olisi mikään ongelma.

Kiinan presidentti Xi Jinping on asettanut tavoitteeksi, että vuoteen 2035 mennessä maa olisi sotilaallisesti yhdenvertainen Yhdysvaltojen kanssa. Kiinalle saattaisi sopia lisäaika Yhdysvaltojen keskittyessä korona- ja talouskriisiin, sisäpoliittisiin haasteisiin sekä Venäjään. Toinen vaihtoehto on, että Euraasian vallat kumoavat yhdessä amerikkalaisaikeet ja siirtymä lännen jälkeiseen järjestykseen toteutuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s