Jos tutustuu geopolitiikan historiaan ja sen keskeisiin ajattelijoihin, ei voi välttyä törmäämästä saksalaiseen Karl Haushoferiin (1869-1946), jonka syntymäpäivä tänään on.

Haushoferin mainetta geopoliitikkona ovat loanneet hänen yhteytensä aikansa johtaviin kansallissosialisteihin, kuten Rudolf Hessiin. Jotkut tutkijat ovat syyttäneet Haushoferia myös natsien elintilateorian kehittämisestä.

Vaikka Haushofer sukkuloi kansallissosialistien sisäpiirissä, ei hänen näkemyksillään ollut suurta painoarvoa natsi-Saksan ulkopolitiikassa. Haushofer ei myöskään hyväksynyt Hitlerin sisä- ja ulkopolitiikkaa. Tämä ei yllätä, kun tutustuu Haushoferin geopoliittisiin kirjoituksiin.

Haushoferin poika Albrecht osallistui Hitleriä vastaan suunnattuun, heinäkuun 20. päivän salaliittoon, joka huipentui attentaattiyritykseen. Albrecht teloitettiin ampumalla 23. huhtikuuta 1945. Myös isä-Karlia epäiltiin osallisuudesta ”operaatio Valkyyriaan” ja hän viettikin kuukauden päivät kuulusteltavana Dachaun keskitysleirillä. Sodan jälkeen myös liittoutuneet kuulustelivat Haushoferia, mutta häntä ei asetettu syytteeseen sotarikoksista. Haushofer vaimoineen teki itsemurhan 9. maaliskuuta 1946.

Aristokraattisuvusta lähtöisin oleva Haushofer aloitti sotilasuran vuonna 1887. 1900-luvun alussa hän opetti Baijerin sotilasakatemiassa taktiikkaa ja sotahistoriaa. Alkuvuodesta 1907 hän sai komennuksen divisioonan esikuntaupseeriksi syrjäiseen Landauhun. Tyytymätön Haushofer haki muihin tehtäviin ja vielä samana vuonna hänet valittiin Tokion sotilasasiamieheksi.

Haushofer saapui Japaniin helmikuussa 1909. Hän oli hyvin kiinnostunut maan historiasta, kielestä ja kulttuurista ja komennuksensa aikana hän pääsikin tutustumaan Japanin korkeimpiin piireihin. Haushofer teki matkoja myös Japanin valloittamille alueille Koreaan, Mantšuriaan ja Kiinaan.

Haushoferin Japanin komennus päättyi vuonna 1910 ja hän palasi Saksaan Venäjän halki junalla. Menomatkalla Haushofer tutustui brittien merivoimiin ja sen siirtomaajoukkoihin. Sotilasasiamiehenä hän pani merkille Japanin pyrkimyksen laajentaa vaikutustaan Itä-Aasiassa sekä tunnisti Venäjän alueellisen vallan. Kotona Saksassa Haushofer luennoi ja kirjoitti havainnoistaan artikkeleita.

Armeijauransa jälkeen Haushofer opetti maantiedettä Münchenin yliopistossa ja vuonna 1924 hän perusti geopoliittisen tutkimuslaitoksen, joka alkoi julkaista aikakauskirjaa Zeitschrift für Geopolitik. Samana vuonna hän kirjoitti merkittävimmän kirjansa, Geopolitik des Pazifischen Ozeans. Teoksessaan Haushofer kannusti Saksan poliittista johtoa lähentymään indopasifisen alueen maiden, Intian, Kiinan ja Japanin kanssa. Tällainen geopoliittinen yhteys toimisi hänen mielestään tehokkaana vastavoimana brittien ja amerikkalaisten merivalloille.

Haushofer oli opiskellut Friedrich Ratzelin, Rudolf Kjellénin ja Halford Mackinderin geopoliittisia teorioita. Haushoferin mielestä brittiläisen Mackinderin vuonna 1904 julkaistu The Geographical Pivot of History oli merkkiteos. Kuten Ratzel ja Kjellén, myös Haushofer ajatteli kansallisvaltioiden olevan eläviä organismeja, jotka syntyivät, elivät ja lopulta kuolivat. Jo omana aikanaan Haushofer ennakoi, että tulevaisuudessa Intian ja Itä-Aasian ikivanhat kulttuurit ja valtiot tulisivat nousemaan.

1930-luvulla Haushofer kritisoi Japania Kiinan miehittämisestä, arvellen sen olleen virheliike, joka tulisi vielä kostautumaan. Samasta syystä hän vastusti myös Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Haushofer toivoi sen sijaan mannertenvälisen Euraasian blokin syntyvän vastustamaan angloamerikkalaisia merivaltoja. Japani johtaisi Aasian aluetta ja Saksa Eurooppaa, molempien valtioiden tehdessä yhteistyötä Neuvosto-Venäjän kanssa. Ajatus oli hyvä, mutta Haushofer aliarvioi nationalismin voiman sekä suurvaltojen keskinäisen kilpailun.

Haushofer piti suurimpana saavutuksenaan vuonna 1930 Moskovassa solmittua Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimusta eli ns. Molotov-Ribbentropin sopimusta. Sopimus synnytti myös kaupankäyntiä: Neuvostoliitto sopi viljan raaka-aineiden ja öljyn toimituksesta Saksaan.

Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa suurvallat sopivat Suomen, Baltian maiden, Puolan ja Romanian jakamisesta. Tällainen etupiirijako saattaa kuulostaa pahaenteiseltä, mutta se oli esimerkki aikansa suurvaltapolitiikan ja geopolitiikan kiemuroista. Molempia osapuolia hyödyttävän sopimuksen myötä kaksi Euraasian suurvaltaa olivat löytämässä toisensa.

Jos Hitler ja Stalin olisivat kyenneet luomaan ”euraasialaisen akselin” Haushoferin toiveiden mukaisesti, maailmansota olisi voinut päättyä toisin. Saksan ja Neuvostoliiton uusi välirikko johti kuitenkin toisenlaiseen lopputulokseen. Molotov–Ribbentrop-sopimus raukesi Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 ja loppu onkin historiaa.

Haushoferin natsitausta ei ole onneksi estänyt geopolitiikan tutkijoita ja valtiomiehiä tarkastelemasta hänen ajatuksiaan. Aivan kuten tämä saksalainen geopolitiikan pioneeri arvioi jo yli yhdeksänkymmentä vuotta sitten, Kiina on nousemassa suurvalta-asemaan. 2000-luvulla globaalin geopolitiikan painopiste on siirtymässä Aasiaan.

Tarkkanäköinen Haushofer aavisti asioiden kulun jo vuonna 1939. ”Jos voisi syntyä imperiumi, jolla olisi Japanin sielu Kiinan ruumiissa, se olisi voima, joka jättäisi varjoonsa jopa Venäjän ja Yhdysvaltojen imperiumit”, hän kirjoitti. Epäilemättä Haushoferia saattaisi ilahduttaa Kiinan ja Venäjän nykyinen strateginen kumppanuus. Jos vielä Saksa karistaisi Yhdysvaltojen ikeen ja normalisoisi suhteensa Venäjään, Haushoferin ”euraasialainen visio” saattaisi toteutua jossakin muodossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s