Varakkaaseen juutalaisperheeseen Etelä-Venäjällä (nykyisessä Ukrainassa) 7. marraskuuta 1879 syntynyt Lev Bronstein liittyi jo varhain vallankumouksellisiin poliittisiin piireihin.

Vuonna 1898 Bronstein pidätettiin poliittisen toimintansa vuoksi ja hänet karkotettiin Siperiaan. Vuonna 1902 hän pakeni karkotuspaikastaan ulkomaille, jättäen jälkeensä vaimonsa ja kaksi lastaan. Hän otti tämän episodin jälkeen käyttöön Odessan vankilan päävanginvartijan nimen ”Trotski”, jolla hänet sittemmin opittiin tuntemaan.

Trotski päätyi Pariisiin, jossa hän toimitti radikaalia sanomalehteä yhdessä Vladimir Leninin kanssa. Jo tässä vaiheessa Trotskiin suhtauduttiin penseästi vasemmistolaisissa piireissä; hän tuntui olevan aina oppositiossa. Trotski meni uusiin naimisiin ja sai jälleen kaksi lasta.

Trotski palasi Venäjälle ja osallistui vuoden 1905 vallankumoukseen. Hänet valittiin Pietarin työläisten neuvoston johtoon, mutta uusi pidätys seurasi kansankiihottajaa pian sekä karkotus Siperiaan tammikuussa 1907. Trotski pakeni vielä samana vuonna Wieniin, jossa hän jatkoi kirjoittamista. Näihin aikoihin Trotski kehitteli myös ”jatkuvan vallankumouksen” teoriansa.

Helmikuun vallankumouksen puhjetessa Venäjällä kosmopoliitti Trotski oleili Yhdysvalloissa. On väitetty, että Trotskin taustarahoittajina olisivat toimineet varakkaat amerikkalaispankkiirit kuten Jacob Schiff. Trotskin suosioon New Yorkin juutalaisyhteisössä vaikutti myös hänen mielipiteensä, jonka mukaan tsaari oli antisemitisti.

Vallankumouksen jälkeen Trotski palasi Venäjälle vuonna 1917. Hän liittyi aluksi sosiaalidemokraatteihin ja myöhemmin bolševikkeihin. Trotski nousi lopulta bolševikkipuolueen johtoon ja lokakuun vallankumouksen jälkeen hänestä tuli uuden hallituksen sotilas- ja laivastoasiain kansankomissaari.

”Puolustusministerin” tehtävissä Trotski oli luomassa puna-armeijaa ja vaikuttamassa bolševikkien voittoon Venäjän sisällissodassa. Hän oli omalta osaltaan vastuussa teloituksista, Kronstadtin kapinan kukistamisesta ja bolševikkivastaisen toiminnan väkivaltaisesta tukahduttamisesta.

Leninin kuoltua vuonna 1924 Trotski oli hänen seuraajaehdokkaanaan Neuvostoliiton johtoon. Tätä lännen varhaiset globalistit olivat odottaneet. Stalinin ja keskuskomitean enemmistön onnistui kuitenkin syrjäyttää Trotski puoluejohdosta. Merkittävät ideologiset erimielisyydet olivat yksi syy Trotskin ja Stalinin huonoihin väleihin. Trotski ajoi ”proletaarisen internationalismin” oppia Stalinin kansallismielisen geopolitikoinnin sijaan.

Trotskin kehittelemän ”jatkuvan vallankumouksen” teorian mukaan kommunistista vallankumousta olisi levitettävä Venäjän rajojen ulkopuolelle. Stalin ja hänen kannattajansa ajoivat puolestaan ”sosialismia yhdessä maassa”, jonka mukaan olisi keskityttävä Neuvostoliiton valtion rakentamiseen. Trotskista tämä oli kommunismin vääristelyä ja suorastaan ”kansallissosialismia”.

Helmikuussa 1929 Trotski karkotettiin lopullisesti Neuvostoliitosta. Trotski eli maanpaossa ensin Turkissa, myöhemmin Ranskassa ja Norjassa. Neuvostoliitto puuttui peliin ja Trotski joutui jättämään Norjankin. Trotski päätyi Meksikoon, jossa hän jatkoi kirjoittamista ja Stalinin arvostelemista.

Useiden salamurhayritysten jälkeen espanjalaissyntyinen stalinisti Ramón Mercader iski Trotskia jäähakulla päähän tämän toimistossa Meksikon Coyoacánissa elokuun 20. päivä vuonna 1940. Trotski kuoli saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä sairaalassa. Trotski on haudattu nyt kotimuseona toimivan talonsa puutarhaan.

Trotskin kannattajat pitivät yllä Trotskin vuonna 1938 perustamaa kansainvälistä yhteistyöjärjestöä, ”neljättä internationaalia”. Erilaiset ryhmittymät hajosivat aina vain pienempiin marginaalisiin toimijoihin. Suomessa toimii yhä Sosialistiliitto (aiemmin ”Kommunistinuoret”), joka kuuluu trotskilaiseen ”kansainvälisen sosialismin” suuntaukseen.

Kaikki Trotskin ideologiset perilliset eivät ole jääneet marginaalivasemmistoon, vaan ovat siirtyneet valtavirran politiikkaan esimerkiksi Yhdysvalloissa. Moni trotskilainen päätyi niin sanotun ”neokonservatismin” kannattajaksi, jolla on ollut merkittävä vaikutus Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.

Neokonservatismissa vanha trotskilainen usko maailmanvallankumoukseen vaihtui yhden supervallan malliin: oppiin Yhdysvaltojen globaalista valta-asemasta ja liberaalidemokratian levittämisestä kaikkialle vaikka sotilaallisin keinoin.

Ohuen ideologisen verhon takana on tavoitteena kuitenkin ollut aina vain pienen ylikansallisen piirin taloudellisen ja geopoliittisen hegemonian ylläpitäminen. Trotskilaistaustaiset talouseliitin edustajat ja poliitikot ovat ajaneet myös ajatusta ”globaalihallinnosta” ja ”uudesta maailmanjärjestyksestä”.

Korona- ja talouskriisin myötä on käynnissä ”suuri resetointi”, kuten Maailman talousfoorumin puheenjohtaja Klaus Schwab on esittänyt. Siinä missä Trotski tekopyhästi kritisoi Stalinin Neuvostoliittoa ”valtiokapitalismista” (hieman kuten lännessä nykyään kritisoidaan Kiinaa ja Venäjää), trotskilaiset globalistit ehdottavat nyt kriisiytyneen kapitalismin nollausta ja uudelleen käynnistämistä.

Kaavaillut uudistukset eivät kuitenkaan poista ongelman alkusyytä eli riistokapitalismia itseään, eikä trotskilaisia globalisteja uhkaa kukaan edes jäähakulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s